Kolmas kansainvaellus

Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta Eurooppaan pyrkivien ihmisten vaellusta ja vesistöjen ylitystä voi hyvin kutsua kolmanneksi kansainvaellukseksi. Kansainvaelluksen käsitteellähän me ensisijaisesti ymmärrämme germaaniheimojen 400-luvun vaellusta Balkanille, Italiaan, Iberian niemimaalle ja aina Pohjois-Afrikkaan saakka. Tuolloinen kansainvaellus pyyhkäisi lopulta antiikin Rooman imperiumin länsiosan historian romukoppaan. Itäinen Rooma pysyi vallassa vielä lähes tuhat vuotta - kutistuen sitten vähitellen idästä tulleiden turkkilaisheimojen valloitusten alle. Turkkilaiset perustivat Itä-Rooman raunioille Ottomaanien imperiumin, joka jatkui taas puoli vuosituhatta ja jonka raunioiden jälkiä vielä nykyisinkin joudutaan siivoamaan. Raunioilla on kytkentä meneillään olevaan kansojen liikehdintään.

Yksittäiset ihmiset, perheet, heimot ja klaanit ovat olleet liikkeessä aina siitä asti, kun kahdella jalalla liikkuvat hominidit syntyivät. Samoin on tehnyt myös nykyihminen hänen noin 200 000 vuoden historiansa aikana. Nykyihminen syntyi todennäköisesti Itä-Afrikan arojen liepeillä, mistä sen edustajat lähtivät ehkä 50 – 60 000 vuotta sitten liikkeelle ja asuttivat lähes koko maapallon, ainakin ne alueet, missä saattoi selvitä hengissä.

Jokainen vaellus jättää jälkensä, muuttaa elinolosuhteita ja maailmaa. Historian kirjoista luemme eri goottilaisten heimojen tulon rikkaaseen Pohjois-Italiaan ja siis edemmäksikin. Yksi heimoista, vandaalit, vaelsivat nyky-Espanjan lävitse aina Pohjois-Afrikkaan saakka. Heidän väkivaltaiset tapansa jättivät ihmisten muistiin kauhun niin, että edelleen kauhistellaan tarkoituksellista tuhoamista vandalismina.

Vandaaleillakin oli toinen puolensa. Pohjois-Afrikasta käsin he laajensivat kulttuurivaikutuksensa takaisin Iberian niemimaalle, missä nyt ihailemme Andalusian rikasta kulttuuriperintöä. Toisaalla Israelin taas heimot olivat tulleet jo yli 3000 vuotta sitten nykyisille asuinalueilleen Egyptistä ja raivasivat silloin tieltään monta kaanaalaista heimoa, koska valloittajille alue oli luvattua maata.

Toisena kansainvaelluksena voitaneen pitää eurooppalaisten invaasiota Amerikkaan. Pohjois- ja Etelä-Amerikan olivat asuttaneet Aasiasta noin 15 – 20 000 vuotta sitten tulleet heimot, joita myöhemmin kutsuttiin intiaaneiksi - sen erehdyksen vuoksi, että Kolumbus luuli tulleensa Intiaan.

Amerikan uusi aikakausi alkoi pian Kolumbuksen löytöretkien jälkeen. Espanjalaiset, portugalilaiset ja heidän jalanjäljissään italialaiset asuttivat erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikkaa. Italialaisinvaasio ulottui vahvana myös Pohjois-Amerikkaan. Kansainvaelluksesta Pohjois-Amerikkaan vastasivat erityisesti britit, irlantilaiset, ranskalaiset, saksalaiset ja skandinaavit. Itä-Euroopassa ja Venäjällä 1800-luvulla alkaneet juutalaisvainot vauhdittivat lähtöä etsimään parempaa elämää Atlantin toiselta puolelta.

Valkoihoisen Euroopan invaasio tuli määräämään Amerikan eri osien kohtalon. Alkuperäiskansat joutuivat siirtymään syrjään, osiltaan tuhoutuivat ja lopulta päätyivät yhteiskunnan marginaaliin. Eurooppalainen siirtolaisväestö oli yritteliästä ja motivoitunutta. Tilaa ja luonnonvaroja oli runsaasti. Niinpä Pohjois-Amerikan historia koostuu lukuisten sukujen menestystarinoista. Yhteiskunnan normiksikin muodostui käsitys, että jokainen on oman onnensa seppä.

Amerikan mantereet ovat väestöllisesti olleet monenlaisten vaellusten kohdealueena. Väestökirjo ei muodostu vain eurooppalaisten esi-isien ja -äitien geeniperimästä. Amerikkaan siirrettiin orjuuden aikana miljoonia ihmisiä Afrikasta. Tämä vaellus ei ollut vapaaehtoista. Sen seuraukset leimaavat huomattavasti niin Pohjois-Amerikan kuin Latinalaisen Amerikankin väestökirjoa.

Amerikan mantereen ihmisten lukumäärä on nykyisin vajaa miljardi henkilöä, Latinalaisessa Amerikassa noin 630 miljoona ja Pohjois-Amerikassa 360 miljoonaa. Maiden rajojen yli siirtyy edelleen vuosittain satoja tuhansia ihmisiä, varsinkin etelästä Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat saa väestönlisäystä myös Aasiasta, mistä maahan tulevat ovat yleensä etevää ja hyvin yritteliästä väkeä. Niinpä Yhdysvaltojen jatkuva taloudellinen menestys onkin paljon tämän maahanmuuton synnyttämän dynamiikan ansiota.

Kolmas kansainvaellus näyttää suuntautuvan Eurooppaan, etenkin Länsi-Eurooppaan. Muuttoliikkeen lähtöalueina ovat Lähi-itä ja Afrikka. Pohjois-Afrikasta on pyritty Eurooppaan Espanjan kautta jo vuosikymmeniä. Ranskan siirtomaasodat Algeriassa ja muissa Pohjois-Afrikan maissa toivat afrikkalaisen miljoonavähemmistön Ranskaan. Tämä siirtolaisuus näyttää nyt varsin vähäiseltä ja hallitulta siihen verrattuna, mitä kuluneen vuoden aikana on koettu. Lähi-idän maista, ennen kaikkea Syyriasta ja Irakista on tultu sadoin tuhansin Eurooppaan. Kansojen vaellus ulottui loppukesästä Suomeenkin, minne saavutaan yllättäen Tornion kautta. Maahantulijoiden kokonaismäärän arviot ovat syksyn alkaessa koko ajan nousseet. Aluksi puhuttiin 15 000 pakolaisesta vuodessa. Korkein arvio on ollut 50 000. Lopullinen luku vuodelle 2015 jäänee kuitenkin korkeinta pienemmäksi, koska talvi rajoittanee lämpimistä maista lähteneiden vaellusta läpi Keski-Euroopan ja Skandinavian.

Syyria ja Irak ovat ikivanhaa Kaksoisvirtain kulttuurin aluetta. Alueella on syntynyt ja alueen läpi on virrannut ties kuinka monta kansaa ja kulttuuria vuosituhansien aikana. Maat sijaitsevat länsimaisen kulttuurin syntysijoilla. Itse asiassa juuri äsken löydettiin savitiili, johon oli kirjoitettu osia ihmiskunnan vanhimmasta tarinasta, Gilgames-kertomuksesta. Paljonko nykyiset alueen arabikulttuurin maat kantavat tätä historian perintöä, emme tiedä? Alkaneen kansainvaelluksen tuloksena myös Suomi saanee vahvan vähemmistön Lähi-idästä.

Lähi-idän siirtolaisuus Eurooppaan lienee alkusoittoa paljon suuremmalle muuttoliikkeelle, jonka lähtöaluetta on Saharan eteläpuolinen Afrikka. Jo Saharan pohjoispuolinen Välimeren ranta alkaa olla ylikansoitettua alueen luonnonvaroihin nähden. Ainakaan ruuantuotantoa ei voi nostaa väestön tarpeiden tasolle.

Väestönkasvun aikapommi sijaitsee kuitenkin etelämpänä. Koko Afrikan väkimäärä ylitti vuonna 2009 miljardin rajan. Saharan eteläpuolinen Afrikka saavuttaa jo yksinään tämän rajan vuonna 2017 tai 2018. Väestönkasvu ei suinkaan pysähdy siihen. Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön keski-ikä on hyvin nuorta, alle 20 vuotta kun vastaava luku Suomessa on jo 43 vuotta. Näin väkiluku kasvaa kiihtyvällä nopeudella kohti 2 miljardia (noin vuonna 2040), ja 4 miljardia vuoteen 2100 mennessä.

Afrikan väestönkasvun luvut ovat niin suuria, etteivät sen seuraukset mene kivuttomasti ohi Euroopassakaan. Muutto Välimeren yli Eurooppaan kiihtyy. Jo kuluneena kesänä merestä oli tulossa kuolleiden (hukkuneiden) meri. Miten tämä kansainvaellus estetään tai sen seuraukset kestetään? On moraalisesti aika mahdoton kestää tuhansien tai kymmenien tuhansien hukkumiskuolema. Toisaalta, mikä on valkoisen eurooppalaisen väestön valmius sopeuttaa, kotouttaa miljoonia tulijoita?

Näihin kysymyksiin ei ole vielä vastauksia, mutta ne ajankohtaistuvat kovaa vauhtia. Ainoa varma asia maailmassa, ja myös Euroopassa, on, että väestön ihonväri keskimäärin tummuu. Valkoiset jäävät yhä enemmän marginaaliin. Mutta lieneekö tällä mitään merkitystä, kun vaalea ihonväri on aikanaan saanut vallan sen vuoksi, että sopeuduttaisiin paremmin vähäisempään auringonvaloon talvikautena. Nykyisinhän tämän puutteen voi jo korvata D-vitamiinilla tai kalanmaksaöljyllä.