Vauraat vastaan vähäväkiset

Suomi juhlii vuonna 2017 satavuotista itsenäisyyttään. Juhla huipentuu 6.12., jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta maan julistautumisesta itsenäiseksi. Vuoden tunnussanaksi on valittu Yhdessä. Suomi 100-juhlavuosi kattaa koko maan aina Hangosta Utsjoelle. Mukaan on saatu koko kansa niin, että juhlavuoden tapahtumia kertyy liki 5000. Suurin osa niistä toteutuu kansalaisten aloitteellisuuden tuloksena.

Tätä taustaa vasten tuntuu erikoiselta Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuoren ensi töikseen käynnistämä hanke C21, jonka tarkoituksena on jakaa maa voittajiin ja häviäviin. C21 tarkoittaa kaupunkeja, joiden asukasluku on yli 50 000 henkeä. Miksi juuri tuo luku? Se selittynee sillä, että yhteen laskien kaupunkien väkiluku on 2,8 miljoonaa, eli muun Suomen 260 kunnan osalle jää 2,7 miljoonaa asukasta. C21 voi siten sanoa edustavansa Suomen kansan enemmistöä.

Suomi jakautuu kuntien lisäksi 70 seutukuntaan, mitkä taas määräytyvät pääosin työssäkäyntialueiden perusteella. Seutukuntien tulevaisuus näyttää väestökehitysennusteen mukaan varsin erilaiselta. Yli 50 seutukunnan väki vähenee. Vain noin tusinan verran on seutuja, joilla asukasmäärä kasvaa. Suomihan siirtyi viime vuonna, vuonna 2016, aikaan, jolloin kuolleisuus ylittää syntyvyyden. Toisin sanoen paikkakunnan asukasmäärän kasvu johtuu tästä eteenpäin pääosin muuttoliikkeestä, joko omassa maassa paikkakunnalta toiselle tai ulkomailta Suomeen.

Niitä seutukuntia, jotka saavat merkittävää nettomuuttoa on vain kuusi.  Ne ovat pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Oulu, Kuopio ja Jyväskylä. Pääkaupunkiseutu, siis Helsinki, Espoo ja Vantaa, ovat saaneet 2010-luvulla nettomuuttovoittoa yli 70 000 henkeä. Luku on enemmän kuin muiden viiden muuttovoittoa saaneen seudun nettomuuttovoitto yhteensä.

Vapaavuoren hanke tarkoittaa käytännössä siis sitä, että jo meneillään olevaa kehitystä pitää vahvistaa muun Suomen kustannuksella. Voittokunnat ovat lähtökohtaisesti vauraampia ja tulotasoltaan korkeammalla kuin muut alueet. Näin politiikka alkaisi tukea vauraita alueita vähäväkisiä alueita vastaan ja vähätuloisempien ihmisten kustannuksella. 

Maakuntienkin alueella on selvä jako menestyviin ja heikommin menestyviin seutukuntiin, taikka kuntiin. Jakautuminen menestyviin ja heikommin menestyviin alueisiin johtuu suurelta osin sijainnista, tuotantorakenteesta sekä väestön ikärakenteesta. Supistuvan väestön alueet ovat kylläkin vuosikymmeniä kasvattaneet ja kouluttaneet lapsensa ja kustantaneet heillekin perusterveydenhoidon aina siihen saakka, kun heistä monet ovat siirtyneet opintojen ja sen jälkeen työtehtävien vuoksi veronmaksajiksi kasvukeskuksiin.

Kun katsotaan kuuden tärkeimmän muuttovoittoa saaneen alueen vetovoimatekijöitä, tärkeimpänä erottuu yliopisto- ja korkeakouluopetus. Siitä huolimatta voi kai sanoa, että merkittävintä alueellista kehitystä tasapainottavaa politiikkaa on tehty juuri korkeakouluopetuksen sekä tutkimuksen alalla.

Ensimmäisiä suuria alueellistamishankkeita oli Yhteiskunnallisen korkeakoulun siirtäminen Helsingin Kalliosta Tampereelle. Tässä hankkeessa toimi 1960-luvun alussa aktiivisena maalaisliittolainen pääministeri V. J. Sukselainen. Hänestä tulikin myöhemmin Tampereen yliopiston kansleri. Kun teollisuuden rakennemuutos iski 1970-luvulla voimalla Tampereen tekstiiliteollisuuteen sekä konepaja- ja metalliteollisuuteen, yliopisto ja Teknillinen korkeakoulu loivat pohjan paikkakunnan uudelle nousulle. 

Oulun kehityksen avain on ollut Oulun yliopiston perustaminen 1950-luvun lopulla. Hankkeen puuhanaisia oli maalaisliittolainen, presidentti Kyösti Kallion tytär, Kerttu Saalasti, joka toimi Oulun yliopiston perustamisen aikaan opetusministerinä. Oulun yliopiston teknistieteellinen tutkimus ja tuotekehitys olivat tärkeässä osassa sähköteknisen teollisuuden, mm. Nokian nousussa Suomessa.

Jyväskylä oli kansakoulun opettajien opetuksen tyyssija aina 1800-luvulta saakka. Jyväskylän seminaarin ansiosta paikkakuntaa kutsuttiin Suomen Ateenaksi. Seminaarin pohjalle syntyi sittemmin kasvatusopillinen korkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto. Voimistelulaitoksen siirtäminen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseksi tiedekunnaksi oli kovan ponnistelun tulos 1970-luvulla. Liikuntatieteellisestä koulutuksesta on tullut kantava osa yliopisto-opetusta ja -tutkimusta Jyväskylässä. Yliopiston ansiosta paikkakunnan väestökehitys on edelleen positiivinen.

Aivan viime vuosien menestyksellisestä ja innovatiivisestä korkeakoulukehityksestä löytyy hyvä esimerkki Lappeenrannasta. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT tukee ja tuottaa merkittävää energia-alan kehitystä, mm. bioenergiassa, mikä omalta osaltaan nostaa, ei vain Kaakkois-Suomen menestystä, vaan koko Suomen.

Edellä on kerrottu lyhyesti vain muutamia esimerkkejä eri puolilta maata kehityksestä, jolla on ollut alueellisen menestyksen lisäksi merkitystä koko Suomen kehitykselle.  Näitäkin vastustettiin aikanaan erittäin voimaperäisesti. 

Jos edellä olevissa esimerkeissä on ollut poliittisilla päättäjillä tärkeä rooli, vähäinen se ei ole ollut pääkaupunkiseudullakaan. Jokainen täällä asuva näkee, että pääkaupunkiseudulla on meneillään kovempi muutosvauhti kuin ehkä koskaan. Sitä ovat vauhdittaneet jättimäiset infrahankkeet, joissa valtio tai valtioyhtiöt ovat olleet osarahoittajina.

Helsinki-Vantaan lentoasema on sekä kiitoratojen että lentoaseman rakennusten osalta kokenut Finavian johdolla täydellisen muodonmuutoksen. Lentoasemalla tähdätään jo 20 miljoonan hengen vuosimatkustuslukuihin, eikä sekään ole yläraja. Vastaavalla tavalla Kehä III:n uudistaminen on ollut jättihanke.

Jättihankkeita ovat olleet lentoasemalle johtava kehärata, jonka rahoituksesta päätti Vanhasen ykköshallitus. Samoin Vanhasen hallitus päätti lähteä rahoittajaksi surullisen kuuluisaan Länsi-Metroon. Valtion taholta ymmärrettiin onneksi laittaa katto valtion rahoitukselle. Uusin ratahanke, jonka liikkeelle saamisesta on tällä kertaa ollut päättämässä Sipilän hallitus, on raidejokeri. Ratahankkeet muuttavat pääkaupunkiseudun asutuksen rakennetta radikaalisti ja mahdollistavat huomattavan asuntojen lisärakentamisen.

Vapaavuoren aloitteen osalta jää epäselväksi, hamuaako hän ja mukaan saatujen 20 kaupungin päättäjät vielä suurempaa osuutta yhteiskunnan voimavaroista. Ainakin Vapaavuori väittää, ettei pääkaupunkiseudun kasvutarvetta ole ymmärretty. 

Maaseudun tulevaisuus (9.10.2017) pyysi Liikennevirastolta tiedot väylähankkeista viimeisten neljän hallituksen ajalta vuodesta alkaen 2004. Kaikkiaan valtio oli panostanut väylien rakentamiseen ja kunnostamiseen 13 vuoden aikana lähes 8 miljardia euroa. Etelä-Suomen osuus on 4,5 miljardia, mikä on 57 prosenttia koko summasta. Pääkaupunkiseudun osuus oli 1,849 miljardia eli 23 prosenttia. Pääkaupunkiseudun osuus maan koko väestöstä on noin 20 prosenttia. Mikä lie Vapaavuoren mukaan oikeudenmukainen voimavarojen osuus Helsingille? 

Jan Vapaavuoren seireenilaulua kuunnellessaan kannattaisi pienempien ja syrjäisempien kaupunkien päättäjien muistella myös ABBA:n suosikkikappaletta The Winner takes it all, Voittaja vie kaiken. Saara Aalto esitti kappaleen loistavasti viime vuoden X Factor uk -kisassa Englannissa. Laulun eräs kappale kertoo:
                        Joku on voittaja,
                        Vie vain kaikki
                        Ja toinen häviää,
                        Täytyy vajota
Tämän ei saisi sallia muodostuvan uudeksi yhteiskuntapoliittiseksi teesiksi, vaikka halukkuuta olisikin. Kun juhlavuoden teema on yhdessä, ällistyttävän kauaksi jotkut siitä haluavat kaikota.