Farkkuhousujeni tarina

Farmarihousujen eli farkkujen historia on mielenkiintoinen. Syntyhistoriasta on useita rinnakkaisia versioita, jotka tosin pääosin kertovat samoista ajoista ja samoista tekijöistä. Tämän tarinan varsinainen kohde ovat lähes uudet tummansiniset ja tuhkanharmaat farkkuhousuni, jotka hankin vuosi sitten Turkista. Ne ovat itselläni ensimmäiset farkut yli viiteenkymmeneen vuoteen. Suosin enemmän vakosamettihousuja tai – farkkuja kuin perinteistä farkuiksi kutsuttua mallia.

Ensin lyhyt katsaus farmarihousujen historiaan. Lähteenä tässä katsauksessa on nykyajan tietosanakirja, Wikipedia. Wikipedia kertoo farkkujen synnystä seuraavaa:

Farmarihousut eli farkut ovat denim-kankaasta tehdyt, useimmiten siniseksi värjätyt housut.

Farmarihousujen kantamuoto, kestävästä kankaasta tehdyt housut kehitettiin alun perin 1500-luvun Genovan kaupunkivaltiossa työhousuiksi laivaston merimiehille. Ranskalaiset kopioivat idean ja kehittivät oman kankaan, jolle antoivat nimeksi denim. Kyseisestä kankaasta tehtyjä housuja ranskalaiset taas alkoivat kutsua kankaan väriin viittaavalla nimellä "Bleu de Gênes" - genovansininen. Englanninkielinen sana jeans muistuttaa äännettäessä sanaa Gênes. 1700-luvulla farkut päätyivät Amerikkaan, kun brittiläiset kauppiaat myivät niitä työhousuiksi kaivos-, tehdas- ja rautatietyöläisille.

Farkkuja kehitettiin edelleen Yhdysvalloissa 1872. Saksalaissyntyisen, San Franciscoon muuttaneen kauppiaan Levi Straussin asiakas, räätäli Jacob Davis Nevadan Renosta sai idean vahvistaa farmarihousuja repeämiselle alttiista kohdista kupariniiteillä. Kestävien housujen suosio oli suuri ja Davis tajusi tehneensä tärkeän keksinnön.

Amerikkalaisia farkkuja kutsuttiinkin Leviksiksi. Suomeen farkut tulivat 1950-luvulla.  Kotimaiset James Dean -farkut tulivat markkinoille vuonna 1957. Niistä tuli Suomen ykkösmerkki 1960–1970-luvuille. Farkut saivat nimensä James Dean-nimisestä amerikkalaisesta elokuvanäyttelijästä, joka kuoli traagisesti 24-vuotiaana auto-onnettomuudessa vuonna 1955. Farkkuja sanottiin Jameksiksi ja siitä tuli pitkäksi aikaa yleisnimi farmarihousuille.

Sain ensimmäiset farkkuni jo 1950-luvun lopulla. Sittemmin farkuista – sekä housuista että puserosta – on tullut kaikenikäisten vapaa-ajan yleisvaate. En muista, että minä olisin kuitenkaan suosinut farkkuja enää lukiovaiheessa 1960-luvulla.  

Kuten mainitsin, minulla farkkuaika alkoi uudelleen maaliskuussa 2016 silloisen Turkinmatkan yhteydessä. Tähän itseäni huvittavaan tarinaan liittyy piirteitä ja vaiheita, jotka mielestäni kannattaa kertoa tarkemminkin.

Tein kahtena keväänä ennen Turkin nykyisen politiikan kärjistymistä ja uutta terroriaaltoa kaksi mielenkiintoista matkaa Turkin historiallisiin ja maisemallisesti mielenkiintoisiin ja erikoisiin paikkoihin. Keväällä 2015 kävin Kappadokiassa, joka sijaitsee Turkin keskiosassa. Farkkujen ostamiseen johtanut matka alkoi maaliskuussa 2016 Istanbulista ja suuntautui mm. Troijan ja Sardeksen kautta Antalyaan. Bussimatka kesti viikon ja toinen viikko vietettiin Anatolian etelärannikolla Antalyassa. Seurueeseemme kuului yhdeksän suomalaista ja me matkustimme bussimatkan yhdessä ruotsalaisten turistien kanssa.

Antalyassa vietetyn viikon aikana tein kaksi omaehtoista tutustumismatkaa lähiympäristöön, toisen muinaiseen Pergeen ja toisen Antalyasta noin 50 kilometriä itään, Siden kaupunkiin. Tämä jälkimmäinen reissu johti farkkujen ostamiseen. Matka järjestettiin niin, että vuokrasin matkatoimisto TSS:n edustajan avustuksella 12 hengen pikkubussin ja toimin oppaana ja matkanjohtajana tällä päivän reissulla Sideen.  

Ennen kertomusta farkkujen ostosta muutama sana Side-kaupungin nimeen liittyvästä mytologiasta. Anatolian alueen eteläreunaa pitkin idästä länteen kehystää Taurus-vuoristo. Sen pohjoispuolelle jää Keski-Turkin ylänkö, joka suurimmalta osalta yltää yli tuhannen metrin korkeuteen meren pinnasta. Nimi Taurus viitannee kreikkalaiseen mytologiaan, missä Tauros tarkoittaa härkää ja Minotauros häränpäistä ihmishirviötä, joka asui Kreetan saarella ja vaati aika ajoin nuoria miehiä ja neitoja uhrikseen. Tästä tarustahan Mika Waltari kertoo oman versionsa Waltarille tyypillisellä tavalla Sinuhe egyptiläinen kirjassa, missä Sinuhen rakastettu Minea uhrataan myyttiselle Minotaurokselle.

Side oli erään tarun mukaan Taurus-jumalan tytär, jonka Taurus lähetti poimimaan rannikolle kauniita kukkia ja kylpemään nymfien kanssa. Side näki siellä pensaan tai puun, jossa oli kauniita kukkia. Hän taittoi kukkivan oksan viedäkseen sen tyttärelleen. Kun hän oli taittanut oksan, alkoi taittuneesta oksasta valua verta.

Puu olikin noiduttu nymfi, jonka olkavarren hän taittoi. Samalla Side huomasi, että hänen omat käsivartensa alkoivat puutua ja jalat juurtua maahan. Hänestä tuli siten puu, joka kukkii kauniita kukkia ja tuottaa verenpunaisia hedelmiä. Eli Side tarkoittaa myös granaattiomenaa, pomegranate, missä sana granate viittaa hedelmän tummanpunaiseen väriin.

Siden vanha kaupunki sijaitsee kapealla niemellä ja sen asutuksen historia ulottuu vuosituhansien taa. Vanhimmat säilyneet arkeologiset muistot ovat heettiläiskaudelta 3000 – 4000 vuoden takaa.

Meidän kahdeksan hengen suomalainen omaehtoinen ryhmämme osui vanhan kaupungin turistialueella farkkumyymälään, missä noin 35-vuotias miesmyyjä ja omistaja puhui hyvää suomea. Hän oli naimissa suomalaisen naisen kanssa ja asuu talvet Helsingissä. Turistikauden hän viettää Side:ssä myymällä farkkuja.

Kaupanteko tässä myymälässä oli ihan omaa luokkaansa. Ajattelinkin, että jos jotakin voimme maahanmuuttajilta oppia, niin se on kaupanteko. Suomalaiset hyvin tuntien hän ei lainkaan tyrkyttänyt päälle käyden vaan taitavasti puhutellen.

Me suomalaiset eläkeläiset emme olleet enää mannekiinivartaloisia, mutta se ei haitanut. Itse asiassa yhdellä joukostamme oli kuitenkin hyvin säilynyt vartalo, eläkkeellä olevalla kielenopettajalla Tampereelta. Hänen toinen miehensä, eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja, suhtautui hieman nihkeästi puolison ostohaluihin. Myyjä kuitenkin puhutteli vaimoa ex-miss-Suomeksi, ja toi rouvalle näytille ja sovitettavaksi kaikkein kauneimmat ja kalleimmat farkut. Näin mies muuttui suopeaksi ja osti kahdet farkut. Samoin hän osti itselle.

Joukkomme käytiin näin vähitellen läpi, kunnes tuli minun vuoroni. Minä suhtaudun aina hyvin pidättyvästi ja negatiivisesti ”pakkomyyntiin”, joka tällaisilla matkoilla on tapana. Alistuin kuitenkin sovittamaan housuja, kun myyjä puhutteli minua jatkuvasti professoriksi. Niinpä lopputuloksena oli, että ostin kahdet Tommy Hilfiger-merkkiset farkut, joiden brändiin myyjän mukaan heillä oli oikeus. Kaikkiaan me kahdeksan matkalaista ostimme 14 farkut.

Tähän mennessä olen käyttänyt lähinnä tuhkanharmaita farkkuja erilaissa, paremmissa tilaisuuksissa. Hyvin ne sopivat ja näyttäisivätkin ehkä paremmilta, jos pudotan painoa vielä kolme neljä kiloa lisää. Näin farkuilla olisi mielihyvän lisäksi siis positiivista vaikutusta fyysiseen terveyteeni. On kuitenkin todennäköistä, että nämä ovat viimeiset farkut, jotka ostan – kuka tietää. En ole ainakaan niin optimistinen kuin entinen rovasti, joka ysikymppisenä teetätti mustan pappisasun kaksilla housuilla.