Tuulesta temmattua

Kuluneen puolentoista vuoden aikana olen joutunut prosessiin, joka on ollut henkisesti hyvin raskas. Kirjaimellisesti jouduin taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Syksyllä 2011 minulle valkeni, että Keski-Suomen liitto kaavailee uutta maakuntakaavaa, johon ollaan varaamassa paikat Keski-Suomeen mahdollisesti jo kuluvalla vuosikymmenellä rakennettaville tuulivoimapuistoille. Tuulivoimapuistoksi määritellään alue, jolle voidaan sijoittaa kymmenen tai useampi tuulivoimalaitos, siis sähköenergiaa tuulen avulla kehittävä mylly. Suunnitelmassa oltiin sijoittamassa kesäpaikkamme edustalle Jämsänniemelle  paikat 36 tuulivoimalaitokselle, eli kolmelle tusinalle tuulimyllyjä.
Olin kuullut kyllä huhuja, että Keski-Suomessa Jämsänniemi ja Päijänteen rannat voisivat olla potentiaalisia tuulivoiman sijoituspaikkoja. Syksyn aikana karu totuus tuli ilmi, kun lehdet alkoivat kirjoittaa asiasta ja Keski-Suomen liitto ryhtyi järjestämään lain määräämiä kuulemistilaisuuksia asianosaisille. Nämä eri puolille maata kaavaillut tuulivoimahankkeet olivat seurausta vuoden 2009 keväällä eduskunnassa hyväksytystä Suomen Ilmasto- ja energiastrategiasta. Sen mukaan Suomeen tulisi vuoteen 2020 mennessä rakentaa 700 - 800 uutta tuulivoimayksikköä. Näin saataisiin lisää uusiutuvaa energiaa.
Kuten usein käy, kun toimitaan hyvässä uskossa ja hyvän asian puolesta, toimeen tartutaan ilman, että tiedetään riittävästi toimeenpanon seurauksista. Suunnitelmat ovat vähän kuin tuulesta temmattuja.
On tietysti selvää, että lopullisen päämäärän - eli ilmaston lämpenemisen estämisen - hyväksi toimittaessa, jokainen joutuu tekemään uhrauksia. Tuulivoimahankkeiden aiheuttamat uhraukset kohdistuvat kuitenkin rajoitettuun määrään ihmisiä tavalla, joka ylittää kohtuuden rajat.
Kun tehdään uhrauksia yhteisen hyvän tai välttämättömyyden hyväksi, olisi pidettävä huolta siitä, että oikeudenmukaisuus kansalaisten kesken säilyy. Ettei kukaan joudu kohtuuttomiin uhrauksiin kokonaisuuden tai muiden hyväksi. Jos ja kun uhrauksia kuitenkin joudutaan tekemään, muun yhteiskunnan tulee taata oikeudenmukainen kompensaatio uhrausten kohteeksi joutuneille. Näitä periaatteita ei tuulivoimahankkeiden osalta ole noudatettu. Kuitenkin oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus ja kohtuus ovat yhteiskunnallisen lojaliteetiin ja legitimiteetin ylläpitämisen kulmakiviä.
Omalla kohdalla vuosikymmenien ajan rakennettu ja huolella vaalittu vapaa-ajanpaikka todennäköisesti menettäisi sen merkityksen, joka sille on asetettu ja jota siltä on toivottu. Itselleni Yläisen Vaherjärven ranta-alue on tuttu jo 1950-luvun alusta. Vuosikymmenien mittaan se on ollut monenlaisen toiminnan ja työn kotipaikka. Se on toiminut vastapainona työelämän luomalle stressille, ja se on ajatuksissa paikka, jossa vanhuuden lähestyessä on tarkoitus kokea luonnonläheisyyttä ja saada uutta elinvoimaa.
Mikäli kaavaillut suunnitelmat toteutuisivat, paikan vastarannalle - lähimmät noin 500 - 600 metrin päähän mökistä - nousisi tuulimyllyjen metsä, jossa siipikorkeudet yltäisivät 170 - 180 metriin. Jo lähtökohtaisesti myllyt rakennettaisiin alueen korkeimmille mäille. Kaavailtujen tuulimyllyjen mittasuhteet olisivat täysin suhteettomia ympäröivään luontoon nähden, missä metsän raja nousee juuri ja juuri yli 20 metrin. Pyörivine siipineen ja varoitusvaloineen myllyt muuttaisivat totaalisesti rauhallisen, luonnonkauniin järvimaiseman.
Tuulimyllyasiaan - muistutusten, lehitikirjoitusten ja valitusten muodossa - perehtyessä on tullut vastaan asioita, joiden perusteella maiseman menetys ei ole ehkä edes pahin seuraus. Pyörivien siipien välke ja niiden aiheuttama melu voivat todennäköisesti saada aikaan sen, että kilometrin puolentoista etäisyydellä alue tulee asumiskelvottomaksi. Pyörivät, jättimäiset siivet värähtelevät, resonoivat ja synnyttävät - kuultavan melun lisäksi - hyvin matalataajuista ääntä, ns. infraääntä. Infraääni on niin matalataajuista, ettei ihmisen korva sitä kuule. Matalataajuinen ääni etenee maastossa kuitenkin hyvin tehokaasti rakennusten seinien tai puuston etenemistä kovinkaan paljon estämättä. Luonnossahan norsut ja valaat käyttävät viestinnässään matalataajuista ääntä, joka voi kantautua jopa kymmenen kilometrin päähän.
Matalataajuisen, ns. infraäänen terveydellisistä tai muista fyysisistä seurauksista tiedetään vielä varsin vähän. Tiedot ovat ristiriitaisia. Pahimman skenaarion mukaan vaikutusalueet tulevat asumiskelvottomiksi, koska fysikaaliset vaikutukset ihmiseen ovat niin tuntuvia.
Jo tällainen uhraus on aivan kohtuuton. Terveys ja hyvinvointi pitäisi ottaa huomioon myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Se on kuitenkin tärkeintä. Jos skenaario pitää paikkansa, alueen ihmisille tulevat taloudelliset menetykset ovat lisäksi huomattavat. Eihän tällaisten riskien ilmetessä ko. vapaa-ajanpaikoilla ole enää taloudellista arvoa.
Omituista koetussa prosessissa on ollut myös tuulimyllyhankkeiden ympärillä ilmenevä poliittinen hyörintä.  Vanhasen hallitus ajoi vihreiden painostaessa ja silloisen elinkeinominsterin Mauri Pekkarisen ohjauksessa suunnitelmat läpi, vauhdittaen niitä yhteiskunnan tuella, joiden rahallinen kokonaismäärä voi kaavailtuna aikana olla miljardiluokkaa. Kun suunnitelma on koko laajuudessaan toteutettu, yhteiskunnan tuki voimayhtiöille nousee jopa 200 miljoonaan euroon vuodessa.Kataisen hallituksen elinkeinoministeri Jyri Häkämies palkkasi ministeri Lauri Tarastin sunnittelemaan toimenpiteitä, joilla tuulimyllyjen vastustus voidaan kiertää. Häkämiehen tavoitteena oli nostaa tuulimyllyjen kokonaismäärää vielä puolella aikanaan hyväksytystä kokonaisvolyymista. Kukaan poliitikoista ei ole puhunut oikeudenmukaisen kohtelun puolesta.
Jos sisämaan tuulimyllyhankkeet ajetaan vastustuksesta huolimatta läpi, saadaan oheistuloksena kymmeniä tuhansia vihaisia ihmissiä, jotka kokevat tulleensa kohdelluksi väärin. Sisämaasta saadaan myös hyvin heikkotehoista ja huonolaatuista (vaihtelevaa) sähköä, jolle on rakennettava vastaava varavoima heikkotuulisia ajanjaksoja varten.
Tuulienergiallakin voi uusiutuvan energiapaletin osana olla oma roolinsa. Tuulienergian hyödyistä ja haitoista tiedetään kuitenkin liian vähän. Uusiutuvan energian tuotannossa on useita muita vaihtoehtoja, joiden haitat ovat tuulienergiaan nähden vähäisiä. Suunnitteluenergia ja yhteiskunnan niukat varat tulisi käyttää ensisijassa niiden edistämiseen.   

Tästä päivästä ja vähän huomisesta

Tämä on blogikirjoitusteni ensimmäinen juttu. Yhteinen nimi näille kaikille, toivottavasti vielä monille kirjoituksille, on Kallen kynästä. Se henkilöi kirjoittajan. Minua kutsuttiin nuorempana - esimerkiksi sotaväessä - pääasiassa etunimellä, koska omassa ikäluokassani Kalle on suhteellisen harvinainen etunimi. Kynä ohjasi ajatteluani ja kirjoittamistani vuosia ennenkuin totuin käyttämään tietokonetta ja sanojenkäsittelyohjelmaa. En oppinut koskaan kunnolliseksi konekirjoittajaksi. Tein harmittavan paljon virheitä. Tietokoneella kirjoitusvirheet on helpo korjata.
Blogin kirjoittamisen tekninen toteutus vaatinee vielä harjoittelua, koska systeemi on taas uusi. Alkuun pääsin Petruksen ja Johannan teknisellä avulla sekä Teemun kannustuksella.
Minulla on kokemusta kolumnien kirjoittamisesta aika pitkältä ajalta. Kirjoitin työpaikkani Pellervon taloudellisen tutkimuslatoksen tutkijana vuosien 1989 - 2009 aikana kolumneja Maaseudun tulevaisuuteen. PTT:n kolumnipastan nimi oli Taloustutka. Omia kolumneja kertyi kaikkiaan 99. Kokosin ne PTT:n julkaisemaksi kirjaksi "Sainpahan sanotuksi - 99 ajatusta Maaseudun tulevaisuuden Taloustutkaan" (2009).

Taloustutkan kirjoitukset seurailivat yleistä maailmantalouden ja Suomen kansantalouden sekä maatalouden kehitystä - sitä kommentoiden. Kun tutkimuslaitokset tutkijat kirjoittavat yhteistä palstaa, ja osittain työnantajan nimiin, kirjoitusten sisällön ja tyylin tulee noudattaa puitteisiin sopivaa tapaa. Joskus omissa nimissä olisi halunnut sanoa terävämminkin, mutta muut huomioon ottaessa kynää piti hillitä.
Blogista vastaan pelkästään itse, ja sen uskon antavan mahdollisuuden pidemmälle meneviin, ehkä hieman kolumneja terävämpiin johtopäätöksiin ja kannanottoihin. Kun ottaa kantaa ja sanoo avoimesti mielipiteensä, voi tietysti mahdollisen lukijan mieltä loukata tai pahoittaa. Se ei ole kuitenkaan tarkoitus, mutta senkin uhalla koetan kirkastaa ja selkeyttää mielipiteitäni. Tässä suhteessa kynä voi joskus ohjata ajatusta.
Mikä on sitten totuus? Tämähän on se kysymys, jota ihmiset ovat kautta aikojen koettaneet selvittää. Jo Raamatussa kehotetaan "vaan olkoon teidän puheenne: On, on tahi ei, ei. Mitä siihen lisäätte on pahasta (Matt. 5:37)". Tähän en pysty enkä pyri, koska ajattelen totuudesta vähän niinkuin John Steinbeck muistaakseni kirjoitti: Totuus on kuin timantti, säteilee eriväristä valoa riippuen siitä, mistä suunnasta sitä katsoo.
Tänään elämme mielenkiintoista aikaa siinä mielessä, että eri maissa ja maailmanlaajuisesti elää rinnakkain ehdoton usko yhteen totuuteen sekä käsitys asioiden vaikeaselkoisuudesta ja monimutkaisuudesta. Jos esimerkiksi Suomesta saattoi vielä muutama vuosikymmen sitten sanoa, että elimme yhtenäiskulttuurin aikaa, missä rinnakkain oli vain pari tai muutama totuus, ja jotka hyvin tiedettiin, nykyinen tilanne on aivan toinen. Eri ikäpolvien välillä ja erityisesti eri alakulttuurien piirissä käsitykset ja kokemukset voivat poiketa paljonkin. Yleisesti ei ole edes käsitystä - ainakaan itsellä - mitä kaikkia ajatusmalleja täällä rinnakkain on olemassa. Se on hyväksyttävä lähtökohta eikä tilanne tule muuttumaan. Päinvastoin, kehitys johtanee yhä hienovaraisemmin eriytyviin elämänmuotoihin, ja samalla eriytyviin käsityksiin ihmisestä ja maailmasta.
Tätä näkemystä voi perustella vaikka viime vuosisadan luonnontieteellisilla saavutuksilla. Aikanaan oli ajatus, että vähintäänkin luonnonlait ovat ehdottomia ja eksakteja. Ne tuli vain oppia tuntemaan, ja sen jälkeen voimme tarkkaan sanoa, miten asiat ovat ja tapahtuvat.
Viime vuosisadan alun suuria tieteellisiä läpimurtoja oli kvanttifysiikan tai kvanttimekaniikan kehitys. Luontoa ja maailmankaikkeutta ryhdyttiin tarkastelemaan kvanttihiukkasten avulla. Tässä en mene pidemmälle kvanttifysiikan salojen avaamiseen, vaan totean, että yksi tärkeimpiä havaintoja oli epätarkkuusperitaatteen toteaminen. Se tarkoittaa jokseenkin sitä, että emme voi koskaan samanaikaisesti tietää tarkalleen sekä hiukkasen sijaintia että sen liikemäärää. Mitä suuremmalla tarkkuudella määritäme kappaleen liikkeen, sitä pienemmällä tarkkuudella tiedämme sen sijainnin ja päinvastoin. Meidän on siis siedettävä epävarmuutta. Vaihtoehdot eivät ole kuitenkaan mielivaltaisia. On olemassa tietyt toleranssit, rajat, joiden puiteissa todellisuus toimii.
Samaa ilmiötä kuvattiin 1970-luvulla hieman toisin, kun puhuttiin kaaosteoriasta. Kuvaavin esimerkki kulki jotenkin näin; perhosen siiven isku voi saada aikaan ketjureaktion, joka synnyttää myrskysn Atlantin toisella puolella. Toisin sanoen, pieni muutos alkuehdoissa aiheuttaa arvaamattoman ja suuren muutoksen lopputilassa. Tässäkään lopputulos ei ole kuitenkaan mielivaltainen. Koetut myrskyt toteutuvat tietyissä rajoissa. Tuulen nopeus ei voi rajatta kasvaa. Rajat voivat kuitenkin vähitellen siirtyä, mutta - voisi sanoa - kohtuuden rajoissa.
Kun näin on luonnotieteissä ja luonnossa, sama pätenee ihmisen luomissa systeemeissä, esim. yhteiskunnissa. Niissähän virheet ja muutokset voivat olla vielä arvaamattomampia kuin luonnossa.
Tähän soppaan aion kynäni työntää. Jos se synnyttää jossakin lukijassa ahaaelämyksen, olen tyytyväinen. Jos joku harmistuu tai loukkaantuu, olen pahoillani.