Tämä on blogikirjoitusteni ensimmäinen juttu. Yhteinen nimi näille kaikille, toivottavasti vielä monille kirjoituksille, on Kallen kynästä. Se henkilöi kirjoittajan. Minua kutsuttiin nuorempana - esimerkiksi sotaväessä - pääasiassa etunimellä, koska omassa ikäluokassani Kalle on suhteellisen harvinainen etunimi. Kynä ohjasi ajatteluani ja kirjoittamistani vuosia ennenkuin totuin käyttämään tietokonetta ja sanojenkäsittelyohjelmaa. En oppinut koskaan kunnolliseksi konekirjoittajaksi. Tein harmittavan paljon virheitä. Tietokoneella kirjoitusvirheet on helpo korjata.
Blogin kirjoittamisen tekninen toteutus vaatinee vielä harjoittelua, koska systeemi on taas uusi. Alkuun pääsin Petruksen ja Johannan teknisellä avulla sekä Teemun kannustuksella.
Minulla on kokemusta kolumnien kirjoittamisesta aika pitkältä ajalta. Kirjoitin työpaikkani Pellervon taloudellisen tutkimuslatoksen tutkijana vuosien 1989 - 2009 aikana kolumneja Maaseudun tulevaisuuteen. PTT:n kolumnipastan nimi oli Taloustutka. Omia kolumneja kertyi kaikkiaan 99. Kokosin ne PTT:n julkaisemaksi kirjaksi "Sainpahan sanotuksi - 99 ajatusta Maaseudun tulevaisuuden Taloustutkaan" (2009).
Taloustutkan kirjoitukset seurailivat yleistä maailmantalouden ja Suomen kansantalouden sekä maatalouden kehitystä - sitä kommentoiden. Kun tutkimuslaitokset tutkijat kirjoittavat yhteistä palstaa, ja osittain työnantajan nimiin, kirjoitusten sisällön ja tyylin tulee noudattaa puitteisiin sopivaa tapaa. Joskus omissa nimissä olisi halunnut sanoa terävämminkin, mutta muut huomioon ottaessa kynää piti hillitä.
Blogista vastaan pelkästään itse, ja sen uskon antavan mahdollisuuden pidemmälle meneviin, ehkä hieman kolumneja terävämpiin johtopäätöksiin ja kannanottoihin. Kun ottaa kantaa ja sanoo avoimesti mielipiteensä, voi tietysti mahdollisen lukijan mieltä loukata tai pahoittaa. Se ei ole kuitenkaan tarkoitus, mutta senkin uhalla koetan kirkastaa ja selkeyttää mielipiteitäni. Tässä suhteessa kynä voi joskus ohjata ajatusta.
Mikä on sitten totuus? Tämähän on se kysymys, jota ihmiset ovat kautta aikojen koettaneet selvittää. Jo Raamatussa kehotetaan "vaan olkoon teidän puheenne: On, on tahi ei, ei. Mitä siihen lisäätte on pahasta (Matt. 5:37)". Tähän en pysty enkä pyri, koska ajattelen totuudesta vähän niinkuin John Steinbeck muistaakseni kirjoitti: Totuus on kuin timantti, säteilee eriväristä valoa riippuen siitä, mistä suunnasta sitä katsoo.
Tänään elämme mielenkiintoista aikaa siinä mielessä, että eri maissa ja maailmanlaajuisesti elää rinnakkain ehdoton usko yhteen totuuteen sekä käsitys asioiden vaikeaselkoisuudesta ja monimutkaisuudesta. Jos esimerkiksi Suomesta saattoi vielä muutama vuosikymmen sitten sanoa, että elimme yhtenäiskulttuurin aikaa, missä rinnakkain oli vain pari tai muutama totuus, ja jotka hyvin tiedettiin, nykyinen tilanne on aivan toinen. Eri ikäpolvien välillä ja erityisesti eri alakulttuurien piirissä käsitykset ja kokemukset voivat poiketa paljonkin. Yleisesti ei ole edes käsitystä - ainakaan itsellä - mitä kaikkia ajatusmalleja täällä rinnakkain on olemassa. Se on hyväksyttävä lähtökohta eikä tilanne tule muuttumaan. Päinvastoin, kehitys johtanee yhä hienovaraisemmin eriytyviin elämänmuotoihin, ja samalla eriytyviin käsityksiin ihmisestä ja maailmasta.
Tätä näkemystä voi perustella vaikka viime vuosisadan luonnontieteellisilla saavutuksilla. Aikanaan oli ajatus, että vähintäänkin luonnonlait ovat ehdottomia ja eksakteja. Ne tuli vain oppia tuntemaan, ja sen jälkeen voimme tarkkaan sanoa, miten asiat ovat ja tapahtuvat.
Viime vuosisadan alun suuria tieteellisiä läpimurtoja oli kvanttifysiikan tai kvanttimekaniikan kehitys. Luontoa ja maailmankaikkeutta ryhdyttiin tarkastelemaan kvanttihiukkasten avulla. Tässä en mene pidemmälle kvanttifysiikan salojen avaamiseen, vaan totean, että yksi tärkeimpiä havaintoja oli epätarkkuusperitaatteen toteaminen. Se tarkoittaa jokseenkin sitä, että emme voi koskaan samanaikaisesti tietää tarkalleen sekä hiukkasen sijaintia että sen liikemäärää. Mitä suuremmalla tarkkuudella määritäme kappaleen liikkeen, sitä pienemmällä tarkkuudella tiedämme sen sijainnin ja päinvastoin. Meidän on siis siedettävä epävarmuutta. Vaihtoehdot eivät ole kuitenkaan mielivaltaisia. On olemassa tietyt toleranssit, rajat, joiden puiteissa todellisuus toimii.
Samaa ilmiötä kuvattiin 1970-luvulla hieman toisin, kun puhuttiin kaaosteoriasta. Kuvaavin esimerkki kulki jotenkin näin; perhosen siiven isku voi saada aikaan ketjureaktion, joka synnyttää myrskysn Atlantin toisella puolella. Toisin sanoen, pieni muutos alkuehdoissa aiheuttaa arvaamattoman ja suuren muutoksen lopputilassa. Tässäkään lopputulos ei ole kuitenkaan mielivaltainen. Koetut myrskyt toteutuvat tietyissä rajoissa. Tuulen nopeus ei voi rajatta kasvaa. Rajat voivat kuitenkin vähitellen siirtyä, mutta - voisi sanoa - kohtuuden rajoissa.
Kun näin on luonnotieteissä ja luonnossa, sama pätenee ihmisen luomissa systeemeissä, esim. yhteiskunnissa. Niissähän virheet ja muutokset voivat olla vielä arvaamattomampia kuin luonnossa.
Tähän soppaan aion kynäni työntää. Jos se synnyttää jossakin lukijassa ahaaelämyksen, olen tyytyväinen. Jos joku harmistuu tai loukkaantuu, olen pahoillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti