YK lasten asialla

Tänään, 24. lokakuuta 2014, on itseni kannalta historiallinen päivä. Tänään on vuosittainen YK:n päivä. Historialliseksi sen tekee minulle YK:n päivä tasan 50 vuotta sitten. Olin silloin Jämsän yhteiskoulun kahdeksannella luokalla. Koulullamme oli tapana pitää yhteinen aamunavaus koulun keskusradion kautta. En muista oliko aamunavaus joka päivä, en myöskään sitä, miten kulloisetkin teemat tai aiheet valittiin. Aina aika ajoin aamunavauksen suoritti joku koulun oppilaista. Tasan 50 vuotta sitten aamunavaus tuli minun tehtäväkseni.

Valintaani vaikutti varmasti silloinen YK:n päivä. Opettajilla oli tiedossa kiinnostukseni ja harrastukseni kansainvälisiin asioihin. YK:n päivän vuoksi puhuin luonnollisesti kehitysyhteistyöstä, tai kuten silloin sanottiin, kehitysavusta. Muistan vielä varsin hyvin puheenvuoroni pääsanoman.

Suomen kehitysapu, eli kehitysyhteistyö otti 1960-luvun alussa vasta ensi askeleitaan. Itse asiassa kansainvälisestikin kehitysapu alkoi 1960-luvun alussa vasta organisoitua. YK julisti 1960-luvun kehityksen vuosikymmeneksi. Toisaalta läntisten teollisuusmaiden järjestö OECD oli vasta perustettu, ja heti vuosikymmenen alussa se ryhtyi koordinoimaan ja ohjeistamaan länsimaiden köyhille maille antamaa apua. Toiminnan esikuvana oli ns. Marshall-apu, jonka Yhdysvallat organisoi heti Toisen maailmansodan jälkeen.  Marshall-rahoitusavun tarkoituksena oli nostaa sodan runtelema Länsi-Eurooppa jaloilleen, jotteivat kumoukselliset voimat pääsisivät valtaan. Apu toimi niin kuin oli tarkoitus.

Suomen virallinen kehitysapu alkoi vuoden 1965 alussa, jolloin aloitti toimintansa ulkoministeriöön perustettu apua koordinoiva toimisto. Omassa puheenvuorossani - edellisenä syksynä - korostin kahta asiaa. En painottanut niinkään köyhän maailman pelastamista, mihin Suomen voimavarat tuntuivat mitättömiltä. Sen sijaan pidin tärkeänä, että suomalaiset asiantuntijat ovat mukana kehitysmaissa yhdessä muiden avunantajien kanssa. Tämä olisi tärkeää myös sen vuoksi, että yhteistyön kautta suomalaisten ja Suomen tietoisuus kolmannen maailman, kuten köyhiä maita alettiin kutsua, ongelmista syventyisi. Suora inhimillinen kosketus on olennainen osa olosuhteiden ja ongelmien ymmärtämistä puolin ja toisin.

Toinen tärkeä seikka yhteistyössä oli mielestäni se, että Suomi ja suomalaiset tulevat tunnetuiksi eri puolilla maailmaa, globaalisti, kuten nykyisin sanottaisiin. Tällä seikalla on sekä inhimillistä, poliittista että taloudellista merkitystä Suomelle. Eri vaiheissa Suomi onkin korostanut juuri YK:ta tärkeänä Suomen kanavana haluttaessa vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen, sekä ns. Suomen profiloitumiseen maailmalla. Suomihan varsin varhain osallistui YK:n rauhanturvatyöhön juuri tästä syystä.

Aamunavaukseni ennakoi hyvin erästä juonnetta omassa toiminnassani myöhemmin. Jouduin työn puolesta perehtymään kehitysmaiden asemaan ja mahdollisuuksin jo 1970-luvun alussa. Keskeisiä prosesseja siinä vaiheessa oli YK:n puitteissa neuvoteltu Uusi kansainvälinen talousjärjestys, UKTJ. Sen oli määrä parantaa köyhien maiden asemaa maailmanmarkkinoilla. Mittava neuvotteluprosessi lähti liikkeelle vuonna 1974 eli tasan 40 vuotta sitten. Omalta osaltani olin näissä valmisteluissa mukana. Maailman talousjärjestys on sittemmin muuttunut valtavasti, mutta muiden tekijöiden vuoksi kuin UKTJ:n.

Omaan rooliini kuului kuluneina vuosina yli 30 vuoden edustus eri Suomen kehitysmaapolitiikkaa ohjeistaneissa neuvottelukunnissa. Vuosien mittaan asiat ja vaikutukset ovat kehityspolitiikassa monin osin muuttuneet. Näin jälkikäteen tarkasteltuna minun ei ole kuitenkaan tarvinnut luopua niistä kahdesta näkökohdasta, joita pidin tärkeinä 50 vuotta sitten. Niillä on edelleen paikkansa Suomen politiikassa.

Maailmankuva ja globaalit kehityskysymykset ovat vuosien kuluessa dramaattisesti muuttuneet. Koulussa meille opetettiin vielä 1960-luvun alussa, että kaksi kolmasosaa maapallon väestöstä näkee nälkää. Näin ei varmasti silloinkaan käytännössä ollut, mutta ilmaus korosti köyhien maiden asemaa ja mittasuhteita ihmiskunnan kokonaisuudessa. Maapallon väkiluku oli ylittänyt 3 miljardia vasta vuonna 1960. Tänään maapallolla elää jo 7,25 miljardia ihmistä, eli enemmän kuin kaksinkertainen määrä vuoteen 1964 verrattuna.

YK:n toiminta alkoi heti maailmansodan päättymisen jälkeen vuonna 1945, eli YK täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Sen keskeisimpiä tehtäviä on rauhan edistäminen ja ylläpitäminen eri puolilla maailmaa sekä taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisesti kestävän kehityksen edistäminen. YK:lla on lukuisa määrä tytärjärjestöjä, jotka ovat erikoistuneet kehityksen eri aspekteihin, tekijöihin. Eräs vanhimmista tytärjärjestöistä on Roomassa toimiva YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö, FAO. Sen pitkänaikavälin tehtävä ja päämäärä on nälästä ja aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten auttaminen. Maapallon väestön lukumäärän noususta huolimatta aliravitsemuksesta kärsivien lukumäärä onkin hitaasti alentunut. Näitä ihmisiä on edelleen yli 800 miljoonaa.

Alentamistavoitetta on YK:n puitteissa edistetty asettamalla koko maailmaa koskevia kehitystavoitteita. Vuonna 2000 asetettiin tavoitteet, aliravitsemuksesta kärsivien osuuden puolittaminen, vuoteen 2015. Tämä tavoite tullaan lähes saavuttamaan. Nyt YK on laatimassa uusia tavoitteita seuraavalle 15-vuotiskaudelle, eli vuoteen 2030. Nälän ja aliravitsemuksen tavoitteet kohdistetaan tulevalla kaudella lapsiin, erityisesti alle 5-vuotiaisiin pienokaisiin. Puutteellisesta ravitsemuksesta tai aliravitsemuksesta kärsiviä pikkulapsia on edelleen noin 160 miljoonaa. Tavoite pitää tulevalla kaudella olla, että jokainen lapsi saa riittävän ravinnon viimeistään vuonna 2030.

Tavoite tuntuu kovalta, mutta nykytiedolla ja yhteisillä voimavaroilla se on täysin saavutettavissa. Riittävä ravinto on perimmäinen ihmisoikeus erityisesti pienille lapsille. Riittävä ravinto on myös hyvän kehityksen avain. Köyhissä maissa kehitys lähtee viime kädessä ihmisistä. Jos yksilön fyysinen ja henkinenkin kehitys on heikentynyt puutteellisen ravinnon vuoksi, ei hänen panoksensa omassa elämässään eikä yhteisössään voi olla täysipainoinen. Köyhyyden ja aliravitsemuksen kierre alkaa usein jo odotusaikana, kun äidit eivät saa riittävästi jokapäiväistä ravintoa. Tämä kierre tulee YK:n ja kehitysyhteisön toimesta katkaista tulevan tavoitekauden aikana.

 

 

 

Putinin Venäjä Potemkinin jalanjäljissä

Ukraina on ollut kaikkien huulilla viimeisen puolen vuoden aikana. Kyse ei ole ollut vain Ukrainan tilanteesta ja kohtalosta vaan siitä, mitä Putinin Venäjä tekee Ukrainassa. Venäjän räikeä puuttuminen Ukrainan kehitykseen on muuttamassa radikaalisti käsitystä Venäjän politiikasta ja tavoitteista. Venäjä on viemässä kansainvälistä politiikkaa yhteistyön tieltä vastakkainasetteluun. Vastakkainasettelu ja valtapolitiikka ovat jo johtaneet väkivaltaan ja kuolonuhreihin keskellä Eurooppaa. Keskinäisen riippuvuuden ja globaalien yhteisten ongelmien maailmassa tämän luultiin jo olevan ohi.

 Putinin Venäjä kaappasi keväällä Krimin niemimaan. Venäjä teki sen salamyhkäisesti ja väestön venäjänkielisen enemmistön tukeen nojaten. Krimin kaappaus soti kaikkia Toisen maailmansodan jälkeisiä sopimuksia vastaan, koko Etyk-prosessi mukaan lukien.

Putin perusteli Krimin liittämistä pitkällä historiallisella yhteydellä Venäjään. Sanottiin, että Krimi on kuulunut satoja vuosia Venäjään. Tämä ei pidä paikkaansa. Krimiä ovat historiassa pitäneet vallassaan monet kansat ja valtiot. Tältä osin voi lähetä vaikka kreikkalaisista siirtokunnista pari kolme vuosituhatta sitten. Venäläiset valtasivat Krimin 1780-luvulla. Ennen valtausta Krimin kaanikuntaa hallitsivat Tšingiskaanin jälkeläiset ja liittolaiset. Tšingiskaani ja hänen jälkeläisensä valtasivat historian laajimman maa-alueen. Mongolien hallitsema alue oli 35 miljoonaa neliökilometriä, eli jokseenkin kaksinkertainen nykyisen Venäjän alueeseen verrattuna.

Tsaari Pietari Suuren ajoista saakka Venäjän pyrkimyksenä on ollut päästä viidelle merelle, Jäämerelle, Itämerelle, Mustalle merelle, Intian valtamerelle sekä Tyynelle valtamerelle.  Jo Pietari Suuren Venäjä pääsi Jäämeren lisäksi Itämerelle. Mustalle merelle pääsy ei vielä onnistunut. Vastassa olivat Ottomaanien valtakunta Turkissa ja heidän liittolaisensa.

Venäjän levittäytyminen etelään jatkui Katariina Suuren aikana 1770- ja 1780-luvuilla. Etevien sotapäälliköiden ohella mukana hääri Katariina Suuren rakastajankin kunnostautunut Grigori Potemkin (1739 – 1791). Grigori Aleksandrovitš Potemkin syntyi pienessä Tšižovan kylässä lähellä Pyhän Smolenskin linnoituskaupunkia vaatimattomaan maalaisaateliseen sukuun. Puolalaissyntyinen suku oli kehittänyt mielikuvituksellisen tarinan sukupuun historiasta. Heidän mukaansa he polveutuivat Roomaa noin 100 eKr. uhanneen italialaisen heimon prinssistä Telensinistä sekä Istokista, dalmatialaisesta prinssistä 1000-luvulta.

Yhtä mielikuvituksellinen oli Grigori Potemkinin koko elämä. Historiaan hän on jäänyt Katariinan rakkaussuhteen lisäksi kulisseistaan, jotka hän rakensi Krimin niemimaalle sydänystävänsä vierailua varten. Potemkin halusi saada aikaansaannokset näyttämään upeammilta kuin mihin resurssit ja aika riittivät. Tämä Mustanmeren suuramiraaliksi ja ruhtinaaksi kohotettu sankari sai elämässään, joka kesti vain vähän yli 50 vuotta, paljon todellistakin jälkeä aikaan. Hän perusti mm. useita kaupunkeja ja linnoituksia, esimerkiksi Odessan ja Sevastopolin, jotka ovat polttopisteessä yhä tänään. Ennen kaikkea hänen johdollaan Krimin niemimaa liitettiin pysyvästi Venäjään 1780-luvulla. Krimin ja Venäjän yhteys on siten hieman yli 200 vuotta, ei ikiaikainen.

Presidentti Putin on ottanut tehtäväkseen Venäjän suuruuden palauttamisen. Vielä viime vuoteen saakka lännessä uskottiin, että Putinin Venäjän perimmäinen pyrkimys on integraation ja yhteistyön syventäminen erityisesti Länsi-Euroopan kanssa. Tämä nähtiin itsestään selvyytenä, kun tarkasteltiin Venäjän taloudellisia intressejä lähtien aina energiatuotteiden viennistä. Toisaalta tavalliset venäläiset olivat laajasti päässeet yhteyteen länsimaiden kanssa sekä matkailussa että kaupankäynnissä. Näiden etujen nähtiin olevan riittävä liima yhteistyön lujittamiselle myös poliittisella taholla.

Kaikkien yllätykseksi presidentti Putin on halunnut kääntää selän lännelle ja länsivaltojen mielipiteelle sekä myös lännen arvoille. Samalla uhkaavat mennä historian roskatynnyriin ne sopimusrakenteet ja periaatteet - valtioiden suvereniteetista alkaen -, joita Neuvostoliitto/Venäjä on itsekin Toisen maailmansodan jälkeen korostanut. Katariina Suuren/Grigori Potemkinin tapaan Venäjä haastaa Länsi-Euroopan maiden intressit Kaakkois-Euroopan alueella.

Liekö isovenäläistä perinnettä vai mitä, mutta Potemkinin tapaan Putin rakentaa suurella rahalla jättimäisiä palatseja ja kulisseja. Sotshin talviolympialaiset olivat aivan oma lukunsa. Ne olivat ensimmäiset talviolympialaiset subtrooppisella vyöhykkeellä ja ne tulivat maksamaan satumaisen paljon. Kun edelliset talviolympialaiset Vancouverissa maksoivat noin 6 miljardia dollaria, Sotshin hinnaksi on arvioitu 50 miljardia dollaria. Jää nähtäväksi tuleeko näillä kulisseilla olemaan käyttöä vuotuista formulakilpailua enemmän, vai jäävätkö suorituspaikat todella tyhjiksi kulisseiksi.

Vastaavaa kulissien rakentamista tapahtunee lähivuosina, kun rakennetaan vuoden 2018 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen puitteita. Niiden järjestämisoikeudet Putin ilmeisesti hankki Venäjälle suurella rahalla, kuten korruptoituneessa kansainvälisessä jalkapallossa on tapana.

Putinin Venäjä on nyt lähes yhtä yksinvaltainen kuin tsaarien Venäjä 1700- ja 1800-luvuilla. Yhden miehen ja hänen esikuntansa päätöksin voidaan rakentaa ja ylläpitää miltei minkälaisia kulisseja hyvänsä. Suurin ero on kuitenkin kansassa. Venäjän kansan enemmistö ei ole enää maaorjia, ei edes kuolleita sieluja, vaan periaatteessa hyvin perillä maailmasta niin Venäjällä kuin muuallakin. Putinin propaganda jättikulisseineen on vielä saanut vastakaikua, mutta pidemmällä aikavälillä tilanne todennäköisesti muuttuu.

Venäjän todelliset taloudelliset voimavarat eivät riitä Euraasian pitämiseen vallassa ja samalla yhteyksien katkaisemiseen lännessä.  Imperiumit ovat aina sortuneet ylimitoitettuihin poliittisiin ja sotilaallisiin hankkeisiin. Niin kävi Neuvostoliitollekin. Todellisten voimavarojen puute estää Putinin luomasta maailmanmittakaavan, eikä ehkä kontinentaalistakaan imperiumia. Pyrkimyskin kyllä ehtii saada paljon pahaa aikaan.