Lähes jokainen tuntee elävänsä
murroksen aikaa, ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä. Jotakin vanhaa kuolee tai häviää,
ja uutta syntyy tilalle. Oman, lähes 75 vuoden elämäni aikana mullistukset ovat
olleet suuria. Toinen maailmansota oli juuri päättymässä, kun synnyin. Sodan
seuraukset olivat olleet hirvittävät. Vain yksi luku, yli 50 miljoonaa
kuollutta, kertoo paljon.
Sodan seurauksista huolimatta sodasta
toipumisen aika koettiin rauhallisen kehityksen, vaikkakin jännittyneen
ilmapiirin aikakautena. Sittemmin on muutoksen vauhti kiihtynyt. Nykyistä,
globaalia, informaatioteknologian läpitunkemaa, digitalisoituvaa maailmaa ei
juuri samaksi tunnista. Vuosikymmenien mittaan on eletty monta kriisikautta. Kriisit
muuttavat aina maailmaa.
Avaruuttakin on valloitettu, tieteen
ja teknologian keinoin. Jopa ns. galaksien musta aukko on saatu todistetuksi ja
kuvatuksi. Avaruuden mittasuhteet menevät yli käsityksen. Materian
mikrokosmoksessa ollaan taas mittasuhteissa, joiden pienuutta ei käsitä. Jokamiehen
älylaitteissa on suorituskapasiteettia lähes yhtä paljon, kuin avaruuslentojen
ohjauslaitteissa, joilla ihminen ohjattiin kuuhun vuonna 1969.
Läpikäydyistä mullistuksista
huolimatta itselläni on tuntu, että edessä olevat maapallon ja ihmiskunnan
muutokset ovat mittasuhteiltaan vähintään yhtä suuria kuin edellä kuvatut, tai ainakin kohtalokkaampia. Epäilemättä meidänkin aikanamme on koko ajan, ja ikään
kuin nurkan takana, ollut mahdollisuus maapallolla täystuhoon. Ydinsota olisi
voinut, tai voi edelleenkin olla samanlainen eliöiden täystuho, joita maapallon
historiassa on tutkijoiden mukaan ollut tähän mennessä viisi. Viimeksi
sellainen koettiin hieman yli 60 miljoonaa vuotta sitten, kun asteroidin
törmäyksen seurauksena suurin osa vallitsevasta eläinkunnasta kuoli.
Dinosaurusten aikakausi päättyi.
Kun ajattelen tulevia mullistuksia,
en tarkoita eläin- tai kasvikunnan täystuhoa vaan niitä trendejä, jotka
kehityksessä joka tapauksessa vallitsevat. Kyse on kahdesta suuresta trendistä,
väestökehityksestä ja ilmaston lämpenemisestä. Maailma on niiden seurauksena
hyvin toisenlainen vuosisadan lopulla kuin tänään, vuonna 2019. Omalta
kohdaltani on helppo ennustaa, etten tule näkemään tai kokemaan trendien suurimpia
mullistuksia. Tämä johtuu tietysti ihmisen iästä, joka parhaimmillaankin on
noin sadan vuoden mittain. Vain harva voi niinkin pitkään olettaa elävänsä.
Viime vuosien väestökehityksessä on
ollut paljon hyvää. Ihmiskuntaa riivannut äärimmäinen köyhyys on dramaattisesti
alentunut. Keskiajalla koettiin nälänhätää ja sen vuoksi kuolleisuus oli
korkea. Suomessa viimeinen
kohtalokas nälänhätä koettiin 150 vuotta sitten. Äärimmäistä köyhyyttä
meilläkin oli pitkälle 1900-luvulle.
YK:n tilastojen mukaan äärimmäinen
köyhyys on dramaattisesti alentunut kolmenkymmenen viime vuoden aikana. Oheinen
Maailmanpankin kuvio kertoo kaiken.
Oheisen Maailmanpankin kuvion mukaan
äärimmäinen köyhyys on lähes hävinnyt Itä- ja Etelä-Aasiasta sekä
Latinalaisesta Amerikasta. Taustalla on Intian ja etenkin Kiinan historiallinen
talouskasvu vuoden 1990 jälkeen.
Sen sijaa Afrikassa äärimmäisessä
köyhyydessä elävien lukumäärä jatkaa kasvuaan. 2020-luvulla maapallon
köyhimmistä yli 90 prosenttia elää Afrikassa. Tämä seikka yhdessä väestönkasvun
kanssa muodostaa erityisesti Euroopan kannalta räjähdysherkän yhtälön.
Taulukko Maapallon väestö alueittain 2017, 2050
ja 2100
Alue 2017 2050 2100
Milj. % Milj. % Milj. %
Maailma 7 550 100 9 772 100 11 184 100
Afrikka 1 256 16,6 2 528 25,9 4 468 39,9
Aasia 4 504 59,7 5 257 53,8 4 780 42,7
Eurooppa
742 9,8 716 7,3 653 5,8
Latinalainen Amerikka 646 8,6 780 8,0 712 6,4
Pohjois-Amerikka 361 4,8 435 4,5 499 4,5
Lähde: United Nations; World
Population Prospects: The 2017 Revision, New York
Taulukosta näemme Euroopan ja myös
maailman kannalta kaksi tärkeää seikkaa. Jo nykyisessä tilanteessa (vuonna
2017) Euroopan osuus maailman väestöstä on alle 10 prosenttia. Jos otetaan
lukuun vain Euroopan unionin väestön osuus, se on vain 6-7 prosenttia. Vuonna
2100 Euroopan unionin, jos se vielä on olemassa, osuus maailman väestöstä on
ehkä 3-4 prosenttia.
Samaan aikaan Afrikan väkiluku nousee
lähes eksponentiaalisesti. Vuonna 2050
Afrikassa asuu 2,5 miljardia ihmistä ja alueen osuus maapallon koko väestöstä
on runsas neljännes. Vuonna 2100 nämä luvut ovat noin 4,5 miljardia ja 40
prosenttia.
Kun edellä olevasta kuvasta voidaan
päätellä, että sadat miljoonat äärimmäisessä köyhyydessä elävät ihmiset asuvat
Afrikassa ja väestöräjähdys on historiallisesti ennen kokematon, voidaanko olettaa,
että ihmiset lähtevät liikkeelle, ja voidaanko kysyä, mihin. Onko suunta
Euroopan unioni, tai Länsi-Eurooppa?
Asetelma on mielenkiintoinen. Jos
väestöliikkeitä Länsi-Euroopan suuntaan syntyy, kuinka suuren osan Afrikan
väestöstä Eurooppa kykenee ottamaan vastaan. 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan
lopulla, jos ennusteet voivat toteutua, Afrikan väestö on kymmenkertainen
Länsi-Eurooppaan verrattuna. Länsi-Euroopan osuus maapallon väestöstä on silloin marginaalinen. On oletettavaa, että läntisen Euroopan voimavarat ovat myös
suhteellisen pienet väestöosuuden supistuessa alle viiden prosentin.
Kun tarkastellaan Afrikasta
Eurooppaan tulijoita, tulijat eivät ole kaikkein köyhintä väkeä. Äärimmäisessä
köyhyydessä elävillä ei ole resursseja lähetä kustannuksiltaan kalliille
matkalle Saharan ja Välimeren yli Eurooppaan. Lähtijät ja tulijat ovat Afrikan
keskiluokkaa, jolla on ollut mahdollisuus saada informaatiota Euroopassa
mahdollisesti odottavasta elintason kohoamisesta. Maiden ja kansojen
äärimmäinen köyhyys toimii kyllä työntövoimana varakkaammille lähtijöille.
Kansojen vaellukset ovat olleet
ikiaikaisia. Mullistus, joka on seuraus afrikkalaisen väestön tulevista liikkeistä, tulee
olemaan käänteen tekevä. Onko se Euroopan osalta torjuttavissa, ja onko
tarpeenkaan? Miten se tehtäisiin? Tai kestääkö moraali katsoa tuhansia
hukkuneita tai muuten heitteillä olevia ihmisisä ja kansoja? Kysymyksiä on
lukematon määrä. Mikä on vastaus? Hallittu muutos ja hallitsematon mullistus?
