Olemme eläneet Suomen taloudessa
poikkeuksellisen ajanjakson. Suomen kansantalous on vasta saavuttamassa
uudelleen tason, jolla oltiin jo vuonna 2007. Toisin sanoen Suomen talous ei
ole kasvanut lainkaan vuosina 2007 – 2017, tai on kyllä ajoittain kasvanut,
mutta supistuminen on ollut välillä jyrkkää, kuten vuonna 2009, tai
pitkäaikaista, kuten vuosina 2011 – 2015.
Tällaista talouskehityksen vaihetta
ei ole Suomessa toisen maailmansodan jälkeen koettu. Tiukkoja tai hankalia
vaiheita on ollut ennenkin, mutta ei kuitenkaan vastaavaa. Vuosina 1976 – 77
kansantaloudessa oli muutaman kuukauden nollakasvun jakso. Tästä ”kriisistä”
selvittiin ns. Korpilammen sopimuksella ja voimakkaasti elvyttämällä.
Työntekijäpuoli oli valmis tinkimään eduistaan vientiyritysten kilpailukyvyn
hyväksi.
Vuosien 1991 – 1993 talouskriisiä
pidettiin yhtenä kaikkein vaikeimmista Suomen taloushistoriassa. Kriisi olikin
syvä ja sen aiheutti monet samaan aikaan katastrofiin johtaneet syyt. Tässä ei
ole enää syytä palata niihin. Voi kuitenkin todeta että niin 1970-luvun
kriisissä kuin 1990-luvun lamassakin oli syitä sekä harjoitetussa talouspolitiikassa,
työmarkkinoissa kuin ulkoisissa, maasta riippumattomissa tekijöissäkin.
Tässä 2010-luvun talouskriisissäkin
on syitä sekä kansainvälisessä kehityksessä että omasta maasta riippumattomissa
tekijöissä. Oman maan politiikkakin on osa syy pitkään taantumaan tai
nollakasvuun. Tällä kertaa kurssin kääntäminen ei ole yhtä vaivatonta kuin
aikaisemmissa kriiseissä. Asetelma kansainvälisessä taloudessa on aivan toinen
kuin viime vuosisadalla. Markkinoilla ja kilpailussa on nyt mukana maita,
joiden työikäinen väestö on monikertainen eurooppalaiseen, puhumattakaan
pohjoismaiseen työvoimaan verrattuna. Myös kustannustaso on eri syistä aivan
toinen kuin täällä Pohjolassa. Niinpä jo valtaosa suomalaistenkin suuryritysten
työntekijöistä on muualla kuin Suomessa.
Kuten oheisesta Tilastokeskuksen
Suomen bruttokansantuotteen kehitystä kuvaavasta graafista voi havaita,
kansantalouden koon kasvu on jäänyt jälkeen ainakin 20 prosenttia siitä
trendistä, mikä 2000-luvun ensi vuosikymmenellä oli vallitseva. Muutoksella on
tuntuva seuraus niihin hyvinvointiyhteiskunnan rakenteisiin, jotka hyvinä
aikoina, alkaen 1960- ja 1970-luvuilta, luotiin ja joihin sisältyy lupaus yhä
paremmasta elintasosta kaikille.
Hyvinvointiyhteiskunnan lupausten
toteutumisen perusongelma on se, että politiikka ja rakenteet edellyttäisivät
noin kahden prosentin vuotuista talouskasvua. Sen turvin työllisyys pysyisi
riittävän korkeana ja ihmisten ostovoima hyvänä, jotta verotulot vastaisivat
julkisen sektorin näköpiirissä olevia menoja. Yksikertaisella matematiikalla
voikin laskea, että 5 – 6 miljardin aukko valtiontaloudessa on suoraan
seurausta talouskasvun pysähdyksestä lähes kymmeneksi vuodeksi.
Hallitukset puhuvat samaan aikaan ekonomistien keksimästä kapulakielisestä käsitteestä kestävyysvaje. Sillä tarkoitetaan taas aikaa – joka ei ole kaukana – jolloin suuret ikäluokat, tällä hetkellä 70 ikävuoden molemmin puolin, tulevat kustannuksia vaativan vanhushoidon piiriin. Suurille ikäluokille maksetaan jo nyt eläkettä, mutta kalliit hoivapalvelut ja sairauskulut ovat vielä edessäpäin.
Kaikeksi onneksi Suomea vaivannut
apatian ja näivettymisen kierre ollaan todennäköisesti jättämässä tällä erää
taakse. Kierre oli Suomen oloissa ainutlaatuisen sitkeä. Käänne on kuitenkin
tapahtunut monen tekijän summana. Merkittävä oma osansa muutoksessa on ollut
myös harjoitetulla talous- ja yhteiskuntapolitiikalla. Ratkaisut ovat olleet
oikean suuntaisia ja pitkäjänteisiä. Kansantalouden erityisominaisuuksiin
kuuluu myös positiivinen akkumuloituminen, hyvän kierre. On syytä toivoa, että
alkuun saatu hyvän kierre voidaan ylläpitää.
Hyvän kierteestä on saatu kuluvan
kevään, eli kevään 2017, aikana lukuisia esimerkkejä. Talouskasvun luvutkin
osoittavat yllättävän positiivista suuntaa. Tammi-helmikuussa talous kasvoi yli
3 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Ehkä kiinnostavimpia merkkejä
muutoksesta on yritysten konkurssien määrän supistuminen. Tilastokeskuksen
findikaattori-kuvan mukaan konkurssien määrä kuukaudessa on alhaisin yli 30 vuoteen.
Vireille pantujen konkurssien määrä
oli vuoden 2017 ensimmäisenä kuukautena runsaat sata, kun vastaava luku 2010-luvun
alussa oli kolminkertainen ja 1990-luvun laman pohjassa seitsenkertainen.
Tietenkään 1990-luvun olosuhteita ei voi verrat nykyiseen. Joka tapauksessa voi
arvioida, että yritystoiminnan kannalta Suomen kotimarkkinat ovat vakaat.
Kansainväliset suhdanteet eivät vielä tarjoa mitään supernäkymiä.
Jos palaa tarkastelemaan ensimmäistä kuviota,
voi indeksin perusteella nähdä, ettei kansantalouden nykyinen taso ole kovin
surkea. Edelleen ollaan runsaat 30 prosenttia vuoden 1995 tason yläpuolella.
Tosin Suomen väkiluku oli vuonna 1995 5,1, miljoonaa, kun se kuluvan vuoden
alussa ylitti 5,5 miljoonaa. Jakajia on siis enemmän.
