Venäjän uho

Kuuntelin radiosta joskus 1970-luvun puolivälissä Mika Waltarin haastattelua. Hänen sanoistaan jäi mieleeni erityisesti seuraava ajatus: ”Kauheinta, mitä hautakiveeni voitaisiin kirjoittaa, olisivat  sanat: Hän säilyi uskollisena nuoruuden ihanteilleen”.  Waltari oli nuoruudessaan, 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla, ihaillut modernia teknologiakulttuuria, missä kovat nopeudet ja autojen pakokaasut herättivät ihastusta. Ilmeisesti hän tunsi myös ihailua natsi-Saksan tehokkuutta ja aikaansaavuutta kohtaan.

Toinen maailmansota ja Hitlerin kauheuksien paljastuminen avasivat Waltarin silmät ja hän koki siitä henkilökohtaista tuskaa. Oman inhimillisen traumansa Waltari purki kirjoittamalla Sinuhe egyptiläisen. Waltarille taide oli traumojen purkamiskanava.

Sanotaan, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin uho, joka on ilmennyt erityisesti viime kuukausina, on seurausta Neuvostoliiton hajoamisesta ja supersuurvalta-aseman katoamisen aiheuttamasta traumasta. Tämän käsityksen mukaan trauma hallitsee suurta osaa venäläisistä. Jos näin on, se on vaaraksi kaikille. Ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksen synnyttämä kansallinen trauma Saksalle teki mahdolliseksi Hitlerin valtaanpääsyn. Sopimuksessa Saksa pantiin yksin syylliseksi sotaan ja määrättiin maksamaan äärimmäisen kovat sotakorvaukset.

Toisin kuin venäläiset ehkä kuvittelevat, Neuvostoliiton hajoaminen ja valloitettujen naapurimaiden irtautuminen Venäjästä, ei ollut länsimaiden salajuoni. Sisimmässään venäläiset kokenevat kuitenkin, että heitä on jotenkin kohdeltu väärin. Käsitys on syntynyt todennäköisesti siitä, ettei maassa ole tehty tiliä Neuvostoliiton tai tsaarinajan Venäjän hirveyksistä tai vääryyksistä. Koko Neuvostoliiton ajan ylläpidettiin venäläistä sankarimyyttiä ja lopulta nostettiin Stalin uudelleen ihailluimpien kansanjohtajien joukkoon. 

Kun Boris Jeltsin löysi pelastaakseen oman nahkansa taloudellisten väärinkäytösten syytöksiltä sopivan miehen, Vladimir Putinin, kellään ei ollut oikein mitään käsitystä tästä miehestä. Putin oli todella mies tuntemattomuudesta. Pian kuultiin, että hän oli juristi mutta varsinaiselta ammatilliselta koulutukseltaan KGP:n agentti. Hän oli toiminut mm. DDR:ssä kouluttaen mm. vakoilijoita.

Suomessa huomattiin pian, että Putinilla on tuttuja myös Suomessa. Hän oli pelannut jalkapalloa mm. Piispan Poikia vastaan. Piispan Pojat oli porukka, jonka keskushahmona oli arkkipiispa John Vikström. Putin kävi Suomessa 1990-luvulla useamman kerran. Pelikavereilla oli Putinista positiivinen käsitys.

Putinin hyvän lännen tuntemuksen perusteella odotettiin, että hän voisi johtaa Venäjän politiikan uusille urille, 1990-luvun kaaoksen jälkeen tasavertaiseksi ja tasapainoiseksi yhteistyökumppaniksi länsimaiden kanssa. Moni ajatteli, minäkin, että Venäjä olisi valmis hylkäämään vuosisatoja vallinneen Venäjän idea-ajattelun, jonka Mauno Koivisto mainiosti toi esiin 2000-luvun alussa julkaisemassaan kirjassa. Kirjassaan Koivisto luonnehti venäläisiä aron kansaksi, jolle on luonteenomaista laajentaa rajojaan mahdollisimman kauas horisonttiin.

Vähitellen itse kullekin on käynyt selväksi, että odotukset Putinin suhteen olivat vääriä. Tulin tästä vakuuttuneeksi luettuani vuosi sitten venäläis-amerikkalaisen kirjailijan Masha Gessenin kirjan: Kasvoton mies – Vladimir Putinin nousu valtaan. Kirjasta paljastuu mies, jonka tärkein aate on palauttaa Venäjän mahti ja suuruus, ja hyötyä siitä samalla itse. Gessenin mukaan Putinin varallisuus on jo suunnaton, mutta se ei hänelle riitä. Vladimir Putin halunnee nähdä itsensä Pietari Suuren ja Josef Stalinin rinnalla Venäjän/Neuvostoliiton historian arvostetuimpiin kuuluvana johtajana, miehenä, joka palautti valtakunnan mahdin.

Venäläinen underground-kirjailija Mihael Berg teki kirjassaan Kirje presidentille Putinista eräänlaisen syväluotauksen jo vuonna 2005. Mihail Berg rinnastaa oman elämänsä valinnat Putinin valintoihin, koska heillä oli lähtökohdissaan paljon yhteistä. Kumpikin syntyi vuonna 1952 ja kasvoi Leningradin työläiskaduilla Taurian puiston tuntumassa. Vladimir Putin, kuten hänkin, joutui pienestä pitäen oppimaan kantapään kautta kadulla menestymisen kovat lait.

Myöhempi KGP-koulutus ja agentin työkokemus johtivat Putinin omaksumaan Neuvostoliiton vakoiluperinteen tavat ja arvot. Neuvostoliiton rapautuessa ja marxilaisen ideologian kuihtuessa jäljelle jäi vain kyynisyys ja usko voimapolitiikkaan. Tärkeimmäksi tavoitteeksi jäi Venäjän mahtavuuden palauttaminen.

Putin on taitavasti askel askeleelta siirtänyt sivuun vapaamieliset ja uudistushaluiset poliitikot ja johtajat, ja miehittänyt avainpaikat samantaustaisilla sekuritaten, eli turvallisuuspalvelun miehillä. Putin on myös taitavasti hankkinut politiikalleen kaikupohjaa venäläisiä vaivaavasta traumasta.

Putinilainen politiikka näyttää nyt karvansa Ukrainassa. Krimi on vallattu uskomattoman härskillä ja brutaalilla tavalla. Putinille ei näytä riittävän vain alueen valtaus, se pitää perustella julkisuuteen, lähinnä venäläisille, historianselityksillä, jollaisia harva viitsisi esittää.

Kun katselee venäläisten kansalliskiihkoa niin Krimillä kuin Venäjälläkin, siihen liittyy paljon muistikuvia menneestä. Samanlaista kiihkoa nostatettiin 1930-luvun Saksassa. Aina, kun nationalistiset tunteet nostavat vihaa muita kohtaan, ollaan äärimmäisen vaarallisella tiellä.

On jo täysin selvää, etteivät Putinin nuoruuden ihanteet ole haalistuneet. Yhteydet länteen eivät ole vierottaneet häntä isovenäläisen nationalismin hengestä. Liikkeellä on pantu prosessi, jonka seurauksia vielä emme tiedä. Useimmat puhuvat kylmän sodan paluusta. Siitä on paljon harmia ja haittaa kaikille. Pahempiakin vaihtoehtoja voi ajatella.

Suurten jalanjäljissä

Palasin eilen Pyhältä maalta, Israelista, missä minulla oli ensimmäisen kerran mahdollisuus tutustua kristinuskon syntyvaiheisiin paikan päällä kulkemalla Jeesuksen jalanjäljissä. Henkisen ja hengellisen kulttuurin ohella alueet ja paikat ovat tulvillaan vuosituhansien historiaa.

Aika ajoin maailma ja ihmiskunta synnyttävät henkilöitä, joiden vaikutus ihmiskunnan tulevaisuuteen ylittää mittasuhteiltaan kaikkien muiden. Heitä voi kutsua suuriksi. Mietin, missä olen voinut kulkea suurten jalanjäljissä.

Ensimmäinen kokemuksen suurten jalanjäljissä sain Roomassa. Ensimmäinen käyntini Roomassa oli syyskuussa vuonna 1976.

Capitoliumin kukkulalta laskeudutaan antiikin Rooman ajalta olevaa kivillä päällystettyä kapeaa, kaartuvaa tietä kohti Forum Romaniumia. Tien oikealle reunalle jäävät Saturnuksen temppelin rauniopylväät. Edessä vasemmalla häämöttää Caesarin aikana rakennetun senaatin kokoontumispaikan, Kurian ruskeat pronssiovet. Tie kaartuu lopulta Severus Septimuksen riemukaaren alle ja siitä Forum Romanumille.

Hiljalleen laskeutuessani vuosituhansien hiomaa basalttikivetystä syysauringon lämmittäessä ja hiljaisessa sekä rauhallisessa ympäristössä, missä voi melkein kuulla kärpästen surinan, koin aitoa tunnetta historian siipien havinasta. Täällä olivat Caesar ja muut antiikin Rooman valtiaat marssineet. Tänne he olivat triumfikulkueensa päättäneet. Tuossa oli puhujalava, rostra, jolta uudet valtiaaksi pyrkivät julistivat sanomaansa.

Syksyllä vuonna 1991 tein kehitysyhteistyöhön liittyneen matkan Nepaliin. Lähdimme laskeutumaan Katmandusta Pokharan kautta läpi Nepalin keskivuoriston Intian rajalle Lumbiniin. Lumbini liittyy kiinteästi Intian tasankoon ja se on vain muutama sata metriä meren pinnan yläpuolella. Kohteemme oli kylä, jossa elämä ennen kehityspolitiikkaa oli jatkunut samanlaisena ainakin parituhatta vuotta.

Lähellä tätä kylää sijaitsi Buddhan syntymäpaikka. Buddhan, eli Sidhartha Gautman äiti oli nepalilainen prinsessa, joka synnytyksen lähestyessä lähti synnyttämään omaan kotiinsa. Poika syntyi kuitenkin matkan varrelle suuren puun juurelle. Buddha eli - isänsä toivomuksen mukaan – aina nuorukaiseksi asti suljettua, loistokasta elämää. Nähtyään vihdoin ympäröivää köyhyyttä hän järkyttyi kärsimyksen määrästä. 29 vuoden ikäisenä Buddha jätti kotinsa ja ylellisen elämänsä, ja ryhtyi opettamaan, miten ihminen voi vapautua kärsimyksestä.   

Buddhan syntymäpaikan lähellä sijaitsee nyt punatiiliset temppelin rauniot. Temppeli rakennettiin aikanaan Buddhan seuraajien toimesta. Raunion vieressä kasvaa edelleen suuri monihaarainen puu, johon buddhalaiset ripustavat kangassuikaleita. Puu tuskin on Buddhan syntymän ajoilta, 2500 vuoden takaa. Buddhasta itsestään siellä on kivireliefi, missä hänet on kuvattu pienenä poikana äitinsä kanssa. Äiti kuoli kuitenkin seitsemän päivää poikansa syntymän jälkeen.

2000-luvun alussa minulla oli mahdollisuus tutustua Karthagon raunioihin. Historian kirjojen mukaan roomalaiset hävittivät Karthagon perustuksiaan myöten viimeisen Puunilaissodan päätteeksi vuonna 146 eKr. Näin ei kuitenkaan ole käynyt vaan Tunisin läheltä on kaivettu esiin kaupungin rauniot, joissa seinämät yltävät lähes kahteen metriin. Rauniokaupungin kujilla, kivimuurien välissä oli hyvä kulkea, ja miettiä miltä Hannibalista tuntui, kun hän hieman yli 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua kulki täällä, ja pohti lähtöä valloittamaan suurta Roomaa. Toisaalta oli syytä ajatella, että mahtavimmistakin jää joskus jäljelle vain vähäiset rauniot.

Genesaretin tai Kinneretin -järven ympäristö Israelin Galileassa oli Jeesuksen toiminnan keskus ennen hänen tehtävänsä täyttymistä Jerusalemissa. Kun Jeesus oli karkotettu kotikaupungistaan Nasaretista, hän asettui Genesaretinjärven luoteisrannalla sijaitsevaan Kapernaumin kaupunkiin.

Kapernaumista on löydetty asutuksen rauniot, jotka sopivat Raamatussa mainitun apostoli Pietarin anopin taloksi. Pietari oli kotoisin aivan Genesaretinjärven pohjoispäässä sijainneessa Bet Zaydan kylässä. Täältä hän oli muuttanut Kapernaumiin vaimonsa kotiin. Oletettavasti Jeesus asui Kapernaumissa opetuslapsensa Pietarin luona.

Kapernaumista Jeesus liikkui Genesaretinjärven ympäristössä tehden ihmetekoja ja opettaen. Joskus hän vaikutti kauempanakin. Tämä Galilean kolkka näyttää nyt hiljaiselta, pieneltä ja vaatimattomalta. Jeesuksen toiminnan aikana alue oli kuitenkin risteysalue kaukaakin tuleville vaikutteille.  Palestiinan alueen tärkein kulkuväylä, merentie kulki täällä Kapernaumin ja Bet Zaydan kautta. Kauttakulkutie alkoi Egyptistä, jatkui Välimeren itärannikkoa Haifaan ja sieltä Jirseelin laaksoa sekä Harmageddonia pitkin itään, kunnes tultiin Genesaretinjärven rantaan. Sieltä tie jatkui Syyrian Damaskokseen ja lopulta Mesopotamian kaupunkeihin.

Genesaretinjärven luoteiskolkka oli Kristuksen syntymän ja toiminnan aikoihin vilkas talouden ja tiedon risteyskohta. Siellä eläneet olivat hyvin perillä antiikin ajan virtauksista. Toisaalta sanoma Jeesuksen toiminnasta levisi nopeasti laajalle. Paikalta nähtynä hämmästyttää kuitenkin kuinka pienistä puitteista niin laajalle levinnyt ja vaikutuksiltaan mittaamaton liike on lähtenyt.

Liikkeen ja vaikutusten mittasuhteiden syy on ollut sanoman suuruudessa. Yksi vaikuttavia paikkoja onkin järveltä kohoava korkea vuori, Autuuksien vuori, missä Jeesus saarnasi keskeisimmän oppinsa, Vuorisaarnan. Itselle oli kohokohta lukea, matkanjohtaja piispa Ville Riekkisen pyynnöstä, Jeesuksen Vuorisaarna ääneen matkaseurueelle. Läheisessä kirkossa laulamamme ”Maa on niin kaunis” kaikui kirkon holveissa uskomattoman kauniisti.