Ihmisen surmaaminen kunnian tähden on
oudointa ja tuomittavinta, mitä tiedän. Kulttuurit ja sivistykset ovat jo
vuosituhansia tuominneet surmaamisen. Kristinuskossa asia ilmaistaan
yksinkertaisen selvästi: Älä tapa. Tämä käsky on perua Mooseksen laista jo yli
3000 vuoden takaa.
Länsimaissa kristillisen kulttuurin
edustavat ovat vuosisatojen aikana rikkoneet tätä käskyä tuhansia kertoja ja
käsittämättömällä raakuudella. Siitäkin huolimatta on ihmeellistä, että asia on
edelleen esillä jokapäiväisessä kahvipöytäkeskustelussa.
Pahimmiksi rikollisiksi tai
toisinajattelijoiksi todetut tuomitaan kuolemaan vielä lukuisissa maissa.
Kuolemantuomio kuuluu Amnesty Internationaalin mukaan lainsäädäntöön ja
käytäntöön vielä kymmenissä maissa. Tältä osin kehitys on kuitenkin menossa
parempaan suuntaan. Maiden lukumäärä vähenee, mutta tänäänkin kuolemantuomio
kuuluu lainsäädäntöön vielä noin 70 maassa. Käytännössä kuolemantuomiota sovelletaan
paljon harvemmassa. Vuonna 2014 teloitettiin kansalaisia kaikkiaan 22 maassa.
On totta, että joukossamme on
yksilöitä, joiden rikokset kanssaihmisiään kohtaan ovat käsittämättömän pahoja
ja uhreille kohtalokkaita. On myös ilmeistä, että on monia, joiden parantuminen
äärijulmasta käyttäytymisestä muita kohtaan ei ole todennäköistä tai
mahdollista. Helposti tulee tunne, että paras ja ainoa tapa ratkaista ongelma,
tai ”kostaa” teot, on poistaa heidät keskuudestamme. Näin ei kuitenkaan yksistään
kunnioitettaessa ihmisoikeuksia voida tehdä. Meidän on maksettava hinta, mikä
vaarallisten yksilöiden pitämisestä pakkolaitoksissa aiheutuu.
Rikollisten eliminoimisessa ei tietenkään
ole kyse kunniasta vaan tekojen rankaisemisesta, ja ehkä jonkinlaisesta
kostosta, mikä juontuu jo tunnetusta Hammurabin laista ajalta vajaat 1800
vuotta ennen ajanlaskun alkua: Silmä silmästä, hammas hampaasta. Olisi
kuitenkin suotavaa, että tästä kehitys veisi eteenpäin.
Kunniamurhaan törmäämme useimmin
kulttuurien kohtaamisessa. Kansat ja ihmisryhmät ovat liikkeessä ja sekoittuvat
toisiinsa. Tämä ilmiö johtaa siihen, että naapurimme on yhä useammin
erimaalainen, toisenvärinen sekä kulttuuri- ja uskontotaustaltaan erilainen.
Tämä kehityshän perimmältään luo rikkautta ja monipuolistumista. Joudutaan
opiskelemaan uutta, mikä ennakkoluulottomalle ja uteliaalle ihmiselle on elämys.
Our creative diversity, Luova erilaisuutemme oli jopa YK:n vuoden teema muutama
vuosi sitten.
Oudointa tässä kulttuurien
törmäyksessä on se, kun usein tuomitaan varsinkin nuorten kiinnostus ja vuorovaikutus
keskenään. Nuorten pariutuminen on luonnollisimpia asioita maailmanhistoriassa.
Sehän on ollut elämää ylläpitävä ja kehittävä voima aina evoluution
alkuvaiheesta saakka. Tätä tapahtumaa eivät voi kulttuurit tai uskonnotkaan
estää.
Kautta historian näiden uusien
liittojen syntymistä on kuitenkin koetettu estää. Menemättä historian eri vaiheisiin
ja tapahtumiin, tuntuu kummallisimmalta, että edelleen esiintyy tätä estämistä
jopa niin pitkälle, että väärään väriin, etniseen taustaan tai uskontoon
kuuluvaan ihastuminen voi johtaa sukulaisten taholta surmaamiseen. Mitä kunniaa
isät, veljet tai sedät saavat, jos he surmaavat esimerkiksi sukulaistyttönsä
perheen ja suvun kunnian nimissä? Asia tuntuu aivan absurdilta.
Inhimillisestähän se on aivan hirveää.
Lähes yhtä makaaberia on se, että
monet valtiojohtajat ovat edelleen valmiit surmaamaan naapurimaidensa ihmisiä oman
maan kunnian tähden. Suurvaltakunniaa tai toisin sanoen valtaa ovat
lukemattomat johtajat ja päälliköt hamunneet vuosituhansien ajan. Vallan ja
kunnian vuoksi naapurimaita ja kansoja on valloitettu. Menneinä aikoina se
johti usein heimojen ja ihmisyhteisöjen totaaliseen tuhoamiseen.
Viime vuosisata oli tuhoamisessa yksi
tuhoisimpia. Sotateknologia teki mahdolliseksi ihmisten joukkosurmaamisen.
Natsien tuhoamisleireillä hävisi miljoonia savuna ilmaan. Amerikkalaisten yksi
lentokoneesta pudotettu pommi hävitti satoja tuhansia jäljettömiin.
1900-luvun maailmansotien taustalla
oli epäluulo naapurien tarkoituksia kohtaan, oman maan vääristynyt kunnia sekä
viime kädessä eräät sairaat, psykopaattiset johtajat, erityisesti Stalin ja
Hitler.
Kaiken koetun ja opitun sekä tuhansia
kertoja analysoidun jälkeen sama ilmiö nostaa uudelleen päätään niin Euroopassa
kuin maailmallakin. Afrikan ja Aasian ääriliikkeiden motiiveja ja pyrkimyksiä
ei täältä käsin pysty edes ymmärtämään. Jotenkin niitä perustellaan
vääristyneillä uskonnollisilla opeilla tai kunniakäsityksillä. Vaikka
tapahtumia ei vähin tiedoin voi ymmärtääkään, jäljet pelottavat. Esimerkiksi
vanha kulttuurin kehto, Syyria, hajoaa tuhkaksi silmiemme edessä. Seurauksena
miljoonat ovat lähteneet pakolaisiksi naapurimaihin ja kauemmaksikin. Matkalla
tuhannet sortuvat lopullisesti.
Samaan aikaan itäisessä Euroopassa,
Ukrainassa käydään täysin tarpeetonta ja kaikille osapuolille vahingollista
sotaa. Jo tähän mennessä sota on vaatinut ainakin 6000 ihmisen hengen.
Manipoloidun sodan syyksi ei ole kerrottu mitään järjellistä. Ennen kriisin
alkua ei liene ketään tapettu tai sorrettu tavalla, että se olisi ollut peruste
alkaa puolustaa oikeuksia asevoimin.
Ilmeisin peruste Krimin valtaamiselle
ja Itä-Ukrainan sodalle on Venäjän nykyisen johdon kunnian kaipuu. Venäjä
haluaa palauttaa Neuvostoliiton aikaisen suurvalta-aseman keinolla millä hyvänsä.
Putinin mukaan 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi oli Neuvostoliiton hajoaminen. Jos tapahtuneen
asian näkee näin, voi perustellusti väittää sanojan katselevan maailmaa todella
kapeasta perspektiivistä, todella sammakkoperspektiivistä.
Ukrainassa tähän mennessä kuolleet ja
tapetut sekä tästä eteenpäin todennäköisesti vielä uudet lukuisat kuolleet ovat
siis eräänlaisen kunniamurhaamisen uhreja. Yksi käsittämättömän tapahtuman outo
seikka on se, ettei Venäjä edes tunnusta olevansa osapuoli sodassa. Kaatuneet
venäläiset haudataan hiljaisuudessa kuin syylliset. Vangiksi jääneitä ei
tunnusteta omiksi sotilaiksi. Se on kuitenkin jo tunnustettu, että Krimin
vallanneet tunnuksettomat sotilaat olivat venäläisiä. Heidät on teosta palkittu
kunniamerkein. Harjoitettu kuurupiilo kertoo toimijoiden tietävän toimintansa
kunniattomuuden.
