Joskus historialliset muutokset ovat
silminnähtäviä ja kouriintuntuvia. Tällainen tunne oli varmasti monella runsas
vuosi sitten, kun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden virta Suomen ja Ruotsin
rajalla Torniossa yltyi viikko viikolta. Vuonna 2015 Suomeen tuli
kaikkiaan 32 476 turvapaikanhakijaa, kun edellisinä vuosina oli totuttu 3 000
– 4 000 tulijaan. Jotakin näytti pysyvästi muuttuneen. Suomalainen yhteiskunta
ja viranomaistoiminta tuntuivat joutuneen venymään äärimmilleen. Muutos olikin
alkanut myös Suomessa, mutta ilmiö tai asia oli ja on koko Euroopan laajuinen,
suurelta osin maailmanlaajuinen.
Usein uusia ilmiöitä tai aikakausia
kutsutaan murrosajoiksi, ikään kuin tietyn vaiheen jälkeen palattaisiin
tasaisemman kehityksen aikoihin ja eräällä tavalla normaaliin, vakaaseen
vaiheeseen. Omalla tarkkailuajallani näitä murrosaikoja on seurannut toinen
toisensa perään. Ajatus vakaasta ja ennustettavasta ei ole enää relevantti.
Tapahtumat etenevät yllätyksellisesti ja jopa kiihtyvällä nopeudella.
Nyt on jo varmaa, että pakolaisilmiön
uusin vaihe muuttaa myös Länsi-Euroopan, ja siis Euroopan unionin kehitystä.
Euroopan unionin tavoitteena on ollut liikkumisen vapauden lisääminen maiden
rajojen yli. Tavaroiden, palvelujen, pääomien, yritysten ja ihmisten pitäisi
voida vapaasti liikkua koko unionin alueella. Tämän on koettu olevan hyväksi
taloudelliselle kehitykselle ja siten aineelliselle hyvinvoinnille sekä
keskinäisen yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen lisääntymiselle.
Eurooppalaisten tulisi vähitellen luoda yhteinen historia, mikä estäisi
menneiden, esimerkiksi 1900-luvun kauhujen toistumisen. Kymmenet miljoonat
eurooppalaiset menettivät henkensä tai terveytensä keskinäisissä, järjettömissä
sodissa.
Me länsieurooppalaiset olimme jo
tuudittautuneet ajatukseen, että jyrkkien vastakkainasettelujen aika olisi ohi.
Presidentti Kekkonenhan oli jo vuonna 1962 ns. ”loiskiehuntapuheessaan”
siteerannut Aku-Kimmo Ripatin aforismia: ”Turvallisuus ei ole aidan panemista,
vaan oven avaamista.” Kuinka kaukana tästä ajatuksesta tällä hetkellä
ollaankaan!
Vuonna 2015 Eurooppaan tuli lähinnä
Egeanmeren yli Turkista Kreikkaan sekä Välimeren yli Libyasta Italiaan noin 1,3
miljoonaa turvapaikanhakijaa. Reitti Turkista Kreikkaan oli tulijoiden
valtaväylä, koska meren ylittäminen siltä suunnalta oli turvallisempaa kuin
suoraan Välimeren yli. Siitä huolimatta hukkuneita oli jo vuonna 2015 yli
3 500 henkeä.
Kreikasta pakolaiset ja
turvapaikanhakijat vaelsivat Balkanin maiden kautta kohti Keski-Eurooppaa,
etenkin Saksaa, ja siitä edelleen Skandinaviaan ja myös Suomeen. Olimme
tottuneet ajattelemaan, että Suomi on etelämaalaisille kaukainen ja kylmä maa,
minne kukaan ei oikeasti halua. Näin ei siis kuitenkaan ollut, vaan
pakolaisaalto pyyhkäisi Suomen rannoille saakka.
Uusimman pakolaisaallon välitön syy
on ollut sisällissotien ja konfliktien kiihtyminen Pohjois-Afrikassa ja
Lähi-idässä. Välittömin syy näyttää olleen ns. arabikevään puhkeaminen vuonna
2011, missä ruokakriisin ja muiden sisäisten epäkohtien sekä poliittisen
jähmettyneisyyden vuoksi syntyi kansannousujen ketjureaktio, joka vei
mennessään aikaisemman autoritaarisen tai diktatorisen poliittisen johdon
Tunisiasta, Libanonista ja Egyptistä. Monet länsimaat tukivat muutosta ja
hurrasivat demokratian voittokulkua.
Vihdoin muutoksen vaatimus levisi
myös Lähi-itään, etenkin Syyriaan, missä isänsä kaappaamaa valtaa piti Bashir
al-Assad klikkeineen. Syyriassa vallanvaihto ei onnistunut vaan Bashir al-Assad
pystyi pysymään asevoimien ja kansainvälisten tukijoiden, mm Venäjän tuella
vallassa. Sisällissota on kestänyt jo viisi vuotta, kuolleita on lähes puoli
miljoonaa, kansasta puolet on pakolaisina joko kotimaassa tai ulkomailla.
Rajojen yli on paennut vajaat 5 miljoonaa ihmistä, eniten Turkkiin, Libanoniin
ja Jordaniaan.
Eurooppaan tulleista
turvapaikanhakijoista hyvin suuri osa on muista maista kuin Syyriasta. Muita suuria
lähtömaita ovat Irak ja Afganistan. Esimerkiksi Suomeen tulleista kaksi
kolmasosaa, eli noin 20 000 oli vuonna 2015 lähtöisin Irakista. Miksi
sitten näistä maista? Maat ajautuivat kaaokseen, kun Yhdysvallat hyökkäsi ensin
vuonna 2001 Afganistaniin ja sitten vuonna 2003 Irakiin halutessaan kostaa
muslimiterroristien syyskuun 2001 hyökkäyksen New Yorkiin ja Washingtoniin.
Maista poistettiin Talibanin ja Husseinin hirmuhallinnot, mutta tilalle tuli
kaaos.
Pakolaisten tuloa maahan kutsutaan usein
termillä laiton maahantulo. Turvapaikanhakeminen käynnistää kuitenkin viranomaistoimituksen,
jota säätelevät kansainväliset ihmisoikeusnormit. Reaktiona uusimpaan
kansainvaellukseen yhä useammat maat ovat ryhtyneet rakentamaan esteitä ns.
laittoman maahanmuuton estämiseksi.
Kun Berliinin muuri murtui vuonna
1989, meistä moni ajatteli, että muurien ja piikkilankojen aika on ohi.
Berliinin muurin murtuminen alkoi, kun itäsaksalaiset pääsivät kiertämään
muurin Unkarin ja Itävallan kautta ja tulemaan sitten Länsi-Saksaan. Itä-Saksan
johdon oli avattava muurin portit suoraan Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin.
Toisin on kuitenkin käynyt. Juuri
koskaan ei ole aitoja ja muureja rakennettu niin suurella innolla ja tarmolla
kuin juuri nyt. Itä-Euroopan maissa, joiden pääsyä länteen aikanaan
rautaesirippu esti, pyritään nyt estämään maahanmuutto erilaisin raja-aidoin.
Pakolaisaallot, laiton maahanmuutto,
huumekauppa, terrorismi, salakuljetus yms. ovat nyt kiihdyttäneet aitojen
rakentamisen ennen näkemättömään vauhtiin. Balkanilla piikkilanka-aitoja kulkee
jo ristiin rastiin. Baltian maat rakentavat esteitä Venäjän rajoille.
Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle on rakenteilla 3360 kilometriä pitkä aita.
Donald Trump sanoo, että jos hänet valitaan, hän panee meksikolaiset maksamaan
aidan rakennuskustannukset.
Edellä mainituin perustein
raja-aitoja rakennetaan tai on jo rakennettu yli 40 kohteeseen eri maiden
välille. Yhteen laskettuna raja-aitojen
pituus on arviolta 22 000 kilometriä. Nämä suojaelementit ulottuvat siis
yli puolet maapallon ympärysmitasta.
Joskus historia tuntuu toistavan
itseään, vaikka olosuhteet ovat aivan toiset. Runsaat 2 200 vuotta sitten
nykyisen Tunisin kaupungin kupeessa sijainneen Karthagon sotapäällikkö Hannibal
herätti kauhua Rooman valtakunnassa. Hannibal tuli Iberian niemimaan ja Gallian
kautta sekä Alppien yli Apenniinien niemimaalle ja rynnisti läpi nykyisen
Italian. Rooman kaupunkia hän ei kuitenkaan valloittanut. Roomassa viljeltiin
sanontaa ”Hannibal ad portas”, Hannibal on porttien luona, kun haluttiin
varoittaa uhkaavasta vaarasta. Roomalaiset tuhosivat lopulta silloisen
Karthagon.
Jotakin samanlaista kauhua tunnutaan
taas tunnettavan Euroopassa. Nyky-Rooman, Euroopan unionin ei tule kuitenkaan
lähteä samalle tielle kuin antiikin roomalaiset. Edessämme on valtava Lähi-idän
ja Afrikan kehitysprojekti, jossa välttämättä tarvitaan myös Länsi-Euroopan
panosta. Se on jättimäinen ja kestää kauan, mutta vaihtoehtoa ei ole.
Vaihtoehto ei ole raja-aitojen rakentaminen.
