Parhaillaan elämme poikkeuksellisia
aikoja. Tämän toteaminen ei ole enää uutta. Kaikki sen tietävät, hyvin monet ovat
asian todenneet. Muutokset tuovat tarkkailijalle paljon ihmeteltävää. Mitkä ovat
muutoksen viimekätiset syyt? Ovatko ne uusia trendejä, jotka murtavat vanhat
rakenteet? Vai onko muutosten syy yllättävä, odottamaton sokki, jonka
seurauksiin on vain pakko sopeutua. Tekee mieli kysyä Pentti Saarikosken tavoin
(1962): ”Mitä tapahtuu todella?”
Tästä jännittävästä vaiheesta
huolimatta olen jo jonkin aikaa pohtinut tämän blogipalstan, Kallen kynästä,
jatkoa ja tulevaisuutta. Minulle se on toiminut omien ajatusten selkiyttämisen
foorumina, sekä myös paikkana, missä olen tuonut ajatukseni muiden tietoon.
Blogipalsta on julkinen foorumi, josta kuka hyvänsä voi lukea siinä julkaistut
jutut, ja halutessa niitä kommentoida. Senpä takia kirjoittaja ei mielellään
laita esille juttuja, joita hän ei ole perusteellisesti pohtinut tai niitä perustellut.
Julkinen foorumi nostaa rimaa, mikä on kirjoittajallekin hyvä. Epämääräisesti
ilmaistu asia on epämääräisesti ajateltu.
Olen käyttänyt tätä foorumia ajatteluni
tukena yli seitsemän vuotta. Blogipalstallani olen julkaissut kaikkiaan 142
kirjoitusta, sivuina yhteensä yli 350 sivua. Hyvällä omalla tunnolla voin
sanoa, että jokaista juttuani olen perusteellisesti harkinnut ja aina myös hionut.
Mielessä on näinä vuosina pyörinyt montakin itseäni askarruttanutta asiaa,
ongelmaa tai kysymystä, joihin sitten olen kirjoitusten avulla koettanut löytää
selvyyden. Aina olen kirjoittanut aiheesta, joka tavalla tai toisella juuri
sillä hetkellä tuntuu tärkeältä.
En ole kirjoittanut koskaan ns.
läpihuutojuttuja, eli tavalla, johon en olisi erityisemmin paneutunut, tai
asiasta, joka ei sen enempää itseäni liikuttaisi. Tällaiseen ei ole ollut
tarvetta senkään vuoksi, että olen tehnyt hommaa ilman sitoumuksia. Ei ole
ollut pakko kirjoittaa. Blogipalstan esittelyssä sanonkin, että kirjoitan,
koska se on hauskaa, ja että kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Bonuksena on havainto,
että joku muukin on jutun löytänyt ja mahdollisesti lukenut. Vielä enemmän
ilahduttaa, jos saan jutustani kommentteja, joko kirjallisena tai suullisesti.
Blogipalstan ohjelma kertoo, kuinka
paljon sivuilla on ollut käyntejä, ja mistä päin maailmaa yhteydenotot ovat
tulleet. Tilastointi noteeraa maat ja katsotut teemat tai kirjoitukset. Mitenkään
hirveän suurta ei kiinnostus palstaani kohtaan ole ollut. Käyntimäärät ovat
pieniä verrattuna moniin, joista puhutaan lehdissä.
Tilastoinnin mukaan sivullani on
käyntejä yhteensä pitkälle toistakymmentä tuhatta. Se ei ole paljon seitsemälle
vuodelle. Päivittäin käyntejä on muutamasta kappaleesta kymmeneen, joskus
pariinkin kymmeneen. Tiedän, että
sivustollani on ollut kourallinen suhteellisen säännöllisesti sivuilla vierailleita.
Heille haluan antaa julkisen kiitoksen vaivannäöstä, koska osaltaan he ovat
motivoineet jatkamaan kirjoittamista ja asioiden pohtimista. Jos ja kun pyrkii
kirkastamaan esittämänsä ajatukset lukijalle ymmärrettävästi, se vaatii vaivaa
ja työtä. Harvalla on niin sujuva kynä, että hyvä teksti syntyisi
ponnistelematta. Kun tietää, että muutamat uskolliset lukevat, työ on tekemisen
väärti.
Blogisivusto rekisteröi siis sivut,
joilla on käyty. Näin voin jälkikäteen nähdä, mitkä teemat ovat kiinnostaneet. Kymmenkuntaa
kirjoitusta on klikattu vähintään 100 kertaa. Selvästi eniten käyntejä ovat saaneet kirjoitukset Virmapyhä – lapsuuden sielunmaisema, noin 300
kertaa, sekä Tattikoulun perilliset, lähes 200 kertaa. Nämä molemmat
liittyvät läheisesti lapsuuden ja nuoruuden seutuun, Jämsään. Ehkäpä toiminta
Jämsän yhteiskoulun senioreissa on ohjannut senioritovereita näille sivuille?
Sitä en kuitenkaan tiedä.
Muita yli sadan (100) käynnin juttuja
ovat olleet vierailujen lukumäärän mukaisessa järjestyksessä seuraavat:
Sisar
värikäs 17.10.2015
Nautinnon
jäljillä 7.5.2013
Lintukoto
vain Impivaara? 19.1.2015
Kiinassa
riittää ihmettelemistä 23.1.2014
Huoltovarmuuden
nimiin 29.9.2016
Kahvin
kotimaa 14.4.2016
Teemoissa vilahtelevat siis
henkilökohtaiset mieltymykseni, isänmaan asiat sekä maailman muutos. Yleensä
olen pyrkinyt asiapitoiseen käsittelyyn, joskus olen kuitenkin kirjoittanut
hieman ”kieli poskessa”, ja itsellenikin hiljaa mielessäni naureskellen.
Tekstien pituus on ollut keskimäärin
kaksi kirjoituskoneen liuskaa, siis tietokoneella kirjoitettuna. Jutun mitta
antaa mahdollisuuden kuvailevaan tyyliin. Samalla jutut ovat olleet osittain myös
eräänlaista kronikkaa omasta elämästä.
Vertaan joskus näitä kirjoituksia
kolumneihin, joita kirjoitin vuosina 1989‑2009 Pellervon taloudellisen
tutkimuslaitoksen palstalle Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä. Kolumnin mitta oli silloin
yksi koneella kirjoitettu sivu. Tällöin oli pitäydyttävä – niin ainakin itse
sen koin – tiukkaan asiatekstiin. Kuvailut ja omat tuntemukset oli syytä jättää
sivuun. Blogipalsta antaa mahdollisuuden pitempiin juttuihin ja siten
erilaiseen tyyliin.
Kirjoitin vuosina 1989‑2009
Taloustutka-nimiselle palstalle kolumneja kaikkiaan 99 kappaletta. Kun olin
jäämässä eläkkeelle vuonna 2009, halusin koota kolumnit yhteen. Työnantajani
PTT suostui painamaan ne julkaisuksi nimeltä Sainpahan sanotuksi (2009).
Olen parhaillaan kokoamassa kirjoittamiani blogeja kokonaisuudeksi, jonka muokkaan
luettavaan muotoon ja laitan kansiin. Kokonaisuuden ei ole määrä tulla omaa
perhettä laajempaan jakeluun. Ehkä minua itseäni huvittaa viimeisinä vuosinani
kertailla, mitä vuosikymmenien aikana on tullut ajatelluksi.
Nämä kaksi kokonaisuutta, Sainpahan
sanotuksi ja Sanomisen taikaa (2020), kattavat kuvauksen
ajattelustani kolmen vuosikymmenen ajalta. Tuo aikaperiodi on ollut hyvin
mielenkiintoinen. Vuonna 1989 Berliinin muuri murtui ja sodanjälkeinen
rautaesirippu häipyi. Alkoi liberaalin talous- ja yhteiskuntapolitiikan aika,
informaatioteknologian läpimurto ja maailman globalisoituminen. Seuraukset ovat
olleet mullistavat. Länsimaiden noin miljardin ihmisen markkinatalous on
laajentunut käsittämään maat, joiden yhteinen väkiluku on useita miljardeja.
Lähes miljardi ihmistä maailmassa on noussut äärimmäisestä köyhyydestä
vähintään kohtuulliseen elintasoon. Kehitysongelmat eivät ole kuitenkaan
poistuneet.
Nyt, elettäessä vuotta 2020,
kehityksen suunta on jälleen muuttumassa. Raja-aitoja nostetaan takaisin,
konkreettisesti ja kuvainnollisesti. Geopoliittinen kiistely ja keskinäinen
pelko ovat nousemassa yhteistyön tilalle. Ikään kuin ympyrä olisi sulkeutumassa.
Jotakin uutta on kehkeytymässä viime vuosikymmenten tilalle.
Kaikki ei ole muuttumassa. Kirjoitin
jo vuonna 1989 kolumnipalstallani ilmaston muutoksesta ja sen tuomasta uhkasta.
Nyt asia ymmärretään kaikkialla silloista paremmin. Aikaa tarvittaville
muutoksille on vain varsin vähän jäljellä. Informaatio- ja
kommunikaatioteknologian läpimurto oli nähtävissä jo 1980-luvulla. Kukaan ei
vain osannut kuvitella, kuinka suuri muutos siitä tulisi. Se jatkuu edelleen.
Lopuksi vielä muutama sana omista
mielenkiinnon kohteista. Jo entisen työpaikkani puolesta, mutta muutenkin, olen
tuntenut sympatiaa ja myötätuntoa maata, maaseutua ja maataloutta kohtaan.
Ruokaturva, ravinnontuotanto maailmalla ja huoltovarmuus kotimaassa, ovat
olleet sydäntä lähellä.
Erityinen intohimo minulla on
metsäkysymyksiin. Tämä tietysti johtuu omakohtaisista metsänhoitokokemuksista
yli 60 vuoden ajalta sekä siitä, että nautin metsässä olemisesta ja siellä työn
tekemisestä. Oma metsä antaa tähän erinomaiset mahdollisuudet. Intohimoa nostattaa
viime vuosien metsäpolitiikan kiistakysymykset.
Metsä on tärkeä ekologisen
monimuotoisuuden sekä ilmaston lämpenemisen estämisen kannalta. Varsinkin viime
mainitussa metsänomistajat ja koko metsäala ovat tehneet valtavan työn. Laskin
kerran, että metsänhoitoon ja metsänparannukseen on puolen vuosisadan aikana
uhrattu nykyrahassa ainakin 16‑17 miljardia euroa, josta metsänomistajien
osuudeksi tulee lähes 10 miljardia euroa. Lisäksi metsänomistajat ovat tehneet äärettömän määrän korvaamatonta käytännön työtä
metsänkasvun parantamiseksi.
Tulokset puhuvat puolestaan. Puuvaranto
on nyt noin 2,5 miljardia kuutiometriä, kun se vielä puoli vuosisataa sitten
oli 1,5 miljardia kuutiometriä. Tänä aikana puuta on myös hyödynnetty
puunjalostusteollisuudessa ja energiasektorilla varmaankin 2-3 miljardia
kuutiometriä. Se on ollut hyvinvointiyhteiskunnan nousun ja kehityksen
kulmakivi.
Kaikkea toimintaa on aina tarvetta
kehittää ja muuttaa, kun tilanne muuttuu ja opitaan uutta. On kuitenkin väärin,
ettei tehdylle työlle tai uhratuille panoksille anneta arvoa, tai ettei
kokonaisuutta haluta ymmärtää. Minun sanomiseni tässä suhteessa on jo sanottu,
mutta jatkan voimien mukaan käytännön metsätyötä, taimikoiden hoitoa ja
polttopuiden tekemistä.
Näillä ajatuksilla päättelen palstan
aktiivista ylläpitämistä. Blogipalsta Kallen kynästä jää vielä olemaan
olemassa ja auki. Kirjoitanko sille vielä omia ajatuksiani, sitä en osaa sanoa?
Joka tapauksessa kiitän kaikkia säännöllisiä ja satunnaisia lukijoitani.
Katsotaan avoimin silmin tulevaisuuteen.