Aika sanoa - aika vaieta

Parhaillaan elämme poikkeuksellisia aikoja. Tämän toteaminen ei ole enää uutta. Kaikki sen tietävät, hyvin monet ovat asian todenneet. Muutokset tuovat tarkkailijalle paljon ihmeteltävää. Mitkä ovat muutoksen viimekätiset syyt? Ovatko ne uusia trendejä, jotka murtavat vanhat rakenteet? Vai onko muutosten syy yllättävä, odottamaton sokki, jonka seurauksiin on vain pakko sopeutua. Tekee mieli kysyä Pentti Saarikosken tavoin (1962): ”Mitä tapahtuu todella?”

Tästä jännittävästä vaiheesta huolimatta olen jo jonkin aikaa pohtinut tämän blogipalstan, Kallen kynästä, jatkoa ja tulevaisuutta. Minulle se on toiminut omien ajatusten selkiyttämisen foorumina, sekä myös paikkana, missä olen tuonut ajatukseni muiden tietoon. Blogipalsta on julkinen foorumi, josta kuka hyvänsä voi lukea siinä julkaistut jutut, ja halutessa niitä kommentoida. Senpä takia kirjoittaja ei mielellään laita esille juttuja, joita hän ei ole perusteellisesti pohtinut tai niitä perustellut. Julkinen foorumi nostaa rimaa, mikä on kirjoittajallekin hyvä. Epämääräisesti ilmaistu asia on epämääräisesti ajateltu.

Olen käyttänyt tätä foorumia ajatteluni tukena yli seitsemän vuotta. Blogipalstallani olen julkaissut kaikkiaan 142 kirjoitusta, sivuina yhteensä yli 350 sivua. Hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että jokaista juttuani olen perusteellisesti harkinnut ja aina myös hionut. Mielessä on näinä vuosina pyörinyt montakin itseäni askarruttanutta asiaa, ongelmaa tai kysymystä, joihin sitten olen kirjoitusten avulla koettanut löytää selvyyden. Aina olen kirjoittanut aiheesta, joka tavalla tai toisella juuri sillä hetkellä tuntuu tärkeältä.

En ole kirjoittanut koskaan ns. läpihuutojuttuja, eli tavalla, johon en olisi erityisemmin paneutunut, tai asiasta, joka ei sen enempää itseäni liikuttaisi. Tällaiseen ei ole ollut tarvetta senkään vuoksi, että olen tehnyt hommaa ilman sitoumuksia. Ei ole ollut pakko kirjoittaa. Blogipalstan esittelyssä sanonkin, että kirjoitan, koska se on hauskaa, ja että kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Bonuksena on havainto, että joku muukin on jutun löytänyt ja mahdollisesti lukenut. Vielä enemmän ilahduttaa, jos saan jutustani kommentteja, joko kirjallisena tai suullisesti.

Blogipalstan ohjelma kertoo, kuinka paljon sivuilla on ollut käyntejä, ja mistä päin maailmaa yhteydenotot ovat tulleet. Tilastointi noteeraa maat ja katsotut teemat tai kirjoitukset. Mitenkään hirveän suurta ei kiinnostus palstaani kohtaan ole ollut. Käyntimäärät ovat pieniä verrattuna moniin, joista puhutaan lehdissä.

Tilastoinnin mukaan sivullani on käyntejä yhteensä pitkälle toistakymmentä tuhatta. Se ei ole paljon seitsemälle vuodelle. Päivittäin käyntejä on muutamasta kappaleesta kymmeneen, joskus pariinkin kymmeneen.  Tiedän, että sivustollani on ollut kourallinen suhteellisen säännöllisesti sivuilla vierailleita. Heille haluan antaa julkisen kiitoksen vaivannäöstä, koska osaltaan he ovat motivoineet jatkamaan kirjoittamista ja asioiden pohtimista. Jos ja kun pyrkii kirkastamaan esittämänsä ajatukset lukijalle ymmärrettävästi, se vaatii vaivaa ja työtä. Harvalla on niin sujuva kynä, että hyvä teksti syntyisi ponnistelematta. Kun tietää, että muutamat uskolliset lukevat, työ on tekemisen väärti.

Blogisivusto rekisteröi siis sivut, joilla on käyty. Näin voin jälkikäteen nähdä, mitkä teemat ovat kiinnostaneet. Kymmenkuntaa kirjoitusta on klikattu vähintään 100 kertaa. Selvästi eniten käyntejä ovat saaneet kirjoitukset Virmapyhä – lapsuuden sielunmaisema, noin 300 kertaa, sekä Tattikoulun perilliset, lähes 200 kertaa. Nämä molemmat liittyvät läheisesti lapsuuden ja nuoruuden seutuun, Jämsään. Ehkäpä toiminta Jämsän yhteiskoulun senioreissa on ohjannut senioritovereita näille sivuille? Sitä en kuitenkaan tiedä.

Muita yli sadan (100) käynnin juttuja ovat olleet vierailujen lukumäärän mukaisessa järjestyksessä seuraavat:

                      Sisar värikäs 17.10.2015

                      Nautinnon jäljillä 7.5.2013

                      Lintukoto vain Impivaara? 19.1.2015

                      Kiinassa riittää ihmettelemistä 23.1.2014

                      Huoltovarmuuden nimiin 29.9.2016

                      Kahvin kotimaa 14.4.2016

Teemoissa vilahtelevat siis henkilökohtaiset mieltymykseni, isänmaan asiat sekä maailman muutos. Yleensä olen pyrkinyt asiapitoiseen käsittelyyn, joskus olen kuitenkin kirjoittanut hieman ”kieli poskessa”, ja itsellenikin hiljaa mielessäni naureskellen.

Tekstien pituus on ollut keskimäärin kaksi kirjoituskoneen liuskaa, siis tietokoneella kirjoitettuna. Jutun mitta antaa mahdollisuuden kuvailevaan tyyliin. Samalla jutut ovat olleet osittain myös eräänlaista kronikkaa omasta elämästä.

Vertaan joskus näitä kirjoituksia kolumneihin, joita kirjoitin vuosina 1989‑2009 Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen palstalle Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä. Kolumnin mitta oli silloin yksi koneella kirjoitettu sivu. Tällöin oli pitäydyttävä – niin ainakin itse sen koin – tiukkaan asiatekstiin. Kuvailut ja omat tuntemukset oli syytä jättää sivuun. Blogipalsta antaa mahdollisuuden pitempiin juttuihin ja siten erilaiseen tyyliin.

Kirjoitin vuosina 1989‑2009 Taloustutka-nimiselle palstalle kolumneja kaikkiaan 99 kappaletta. Kun olin jäämässä eläkkeelle vuonna 2009, halusin koota kolumnit yhteen. Työnantajani PTT suostui painamaan ne julkaisuksi nimeltä Sainpahan sanotuksi (2009). Olen parhaillaan kokoamassa kirjoittamiani blogeja kokonaisuudeksi, jonka muokkaan luettavaan muotoon ja laitan kansiin. Kokonaisuuden ei ole määrä tulla omaa perhettä laajempaan jakeluun. Ehkä minua itseäni huvittaa viimeisinä vuosinani kertailla, mitä vuosikymmenien aikana on tullut ajatelluksi.

Nämä kaksi kokonaisuutta, Sainpahan sanotuksi ja Sanomisen taikaa (2020), kattavat kuvauksen ajattelustani kolmen vuosikymmenen ajalta. Tuo aikaperiodi on ollut hyvin mielenkiintoinen. Vuonna 1989 Berliinin muuri murtui ja sodanjälkeinen rautaesirippu häipyi. Alkoi liberaalin talous- ja yhteiskuntapolitiikan aika, informaatioteknologian läpimurto ja maailman globalisoituminen. Seuraukset ovat olleet mullistavat. Länsimaiden noin miljardin ihmisen markkinatalous on laajentunut käsittämään maat, joiden yhteinen väkiluku on useita miljardeja. Lähes miljardi ihmistä maailmassa on noussut äärimmäisestä köyhyydestä vähintään kohtuulliseen elintasoon. Kehitysongelmat eivät ole kuitenkaan poistuneet.

Nyt, elettäessä vuotta 2020, kehityksen suunta on jälleen muuttumassa. Raja-aitoja nostetaan takaisin, konkreettisesti ja kuvainnollisesti. Geopoliittinen kiistely ja keskinäinen pelko ovat nousemassa yhteistyön tilalle. Ikään kuin ympyrä olisi sulkeutumassa. Jotakin uutta on kehkeytymässä viime vuosikymmenten tilalle.

Kaikki ei ole muuttumassa. Kirjoitin jo vuonna 1989 kolumnipalstallani ilmaston muutoksesta ja sen tuomasta uhkasta. Nyt asia ymmärretään kaikkialla silloista paremmin. Aikaa tarvittaville muutoksille on vain varsin vähän jäljellä. Informaatio- ja kommunikaatioteknologian läpimurto oli nähtävissä jo 1980-luvulla. Kukaan ei vain osannut kuvitella, kuinka suuri muutos siitä tulisi. Se jatkuu edelleen. 

Lopuksi vielä muutama sana omista mielenkiinnon kohteista. Jo entisen työpaikkani puolesta, mutta muutenkin, olen tuntenut sympatiaa ja myötätuntoa maata, maaseutua ja maataloutta kohtaan. Ruokaturva, ravinnontuotanto maailmalla ja huoltovarmuus kotimaassa, ovat olleet sydäntä lähellä.

Erityinen intohimo minulla on metsäkysymyksiin. Tämä tietysti johtuu omakohtaisista metsänhoitokokemuksista yli 60 vuoden ajalta sekä siitä, että nautin metsässä olemisesta ja siellä työn tekemisestä. Oma metsä antaa tähän erinomaiset mahdollisuudet. Intohimoa nostattaa viime vuosien metsäpolitiikan kiistakysymykset.

Metsä on tärkeä ekologisen monimuotoisuuden sekä ilmaston lämpenemisen estämisen kannalta. Varsinkin viime mainitussa metsänomistajat ja koko metsäala ovat tehneet valtavan työn. Laskin kerran, että metsänhoitoon ja metsänparannukseen on puolen vuosisadan aikana uhrattu nykyrahassa ainakin 16‑17 miljardia euroa, josta metsänomistajien osuudeksi tulee lähes 10 miljardia euroa. Lisäksi metsänomistajat ovat tehneet äärettömän määrän korvaamatonta käytännön työtä metsänkasvun parantamiseksi.

Tulokset puhuvat puolestaan. Puuvaranto on nyt noin 2,5 miljardia kuutiometriä, kun se vielä puoli vuosisataa sitten oli 1,5 miljardia kuutiometriä. Tänä aikana puuta on myös hyödynnetty puunjalostusteollisuudessa ja energiasektorilla varmaankin 2-3 miljardia kuutiometriä. Se on ollut hyvinvointiyhteiskunnan nousun ja kehityksen kulmakivi.  

Kaikkea toimintaa on aina tarvetta kehittää ja muuttaa, kun tilanne muuttuu ja opitaan uutta. On kuitenkin väärin, ettei tehdylle työlle tai uhratuille panoksille anneta arvoa, tai ettei kokonaisuutta haluta ymmärtää. Minun sanomiseni tässä suhteessa on jo sanottu, mutta jatkan voimien mukaan käytännön metsätyötä, taimikoiden hoitoa ja polttopuiden tekemistä.    

Näillä ajatuksilla päättelen palstan aktiivista ylläpitämistä. Blogipalsta Kallen kynästä jää vielä olemaan olemassa ja auki. Kirjoitanko sille vielä omia ajatuksiani, sitä en osaa sanoa? Joka tapauksessa kiitän kaikkia säännöllisiä ja satunnaisia lukijoitani. Katsotaan avoimin silmin tulevaisuuteen.