Se tavallinen tarina

Tämän jutun otsikon olen lainannut Hannu Salaman vuonna 1961 julkaisemasta kirjasta, Se tavallinen tarina. Kirja kertoo tarinan nuoresta, maalta kaupunkiin tulleesta, viattomasta ja ymmärtämättömästä tytöstä, joka tulee innokkaan, mutta vastuuttoman vastakkaisen sukupuolen edustajan kaltoin kohtelemaksi. Ehkä tarina oli aikanaan aika yleinen.

Tämä tarina tässä käsittelee kuitenkin aivan eri aikaa ja eri kohderyhmää. Nuorten naisten sijasta on kyse ennen muuta ikääntyvien ja ikääntyneiden, mutta ehkä eräässä suhteessa ymmärtämättömien kokemuksista ja kohtelusta. Tarina on myös sukupuolesta riippumaton. Se kuvaa nykyisen informaatioyhteiskunnan, ehkä vielä paremmin sanottuna kommunikaatioyhteiskunnan tapahtumia. Viime vuosikymmeninä kehitetty informaatioteknologia on luonut ennen kokemattoman vallankumouksen juuri kommunikaatiossa, ihmisten yhteydenpidossa ja vuorovaikutuksessa ajasta ja paikasta riippumatta.

Ennen kuin menen viime päivien omakohtaisiin kokemuksiin, pieni muistikuva neljän vuosikymmenen takaa. Opiskelin vuonna 1971 kesäyliopistossa tietojenkäsittelyopin approbaturia. Luennoitsija piirsi liitutaululle nelikentän, mihin hän kuvasi lyhyesti ihmisen ja koneen, siis tietokoneen, ominaispiirteet. Ihminen on nero mutta hidas. Kone taas on nopea mutta idiootti. Luennoitsijan mukaan kurssin tavoitteena oli, että meistä opiskelijoista tulisi koneen avulla nopeita neroja. Itse päädyin kuitenkin yleensä kombinaatioon hidas idiootti. Ainakin tunsin niin, ja asiaa vahvisti harjoituksia ohjanneen assistentin asiaa alleviivaava katse.

Tämän päivän tarina alkoi tasan viikko sitten, 15. päivä perjantaina. Aamulla avatessani koneen lukeakseni mahdolliset sähköpostit, tietokone avautui mutta sähköposteja ei ilmaantunut. Päivän mittaan kävi ilmi, että operaattori Saunalahden, jolle maksan laajakaistasta ja sähköposteista, koko sähköpostijärjestelmä oli kaatunut. Netin kautta sain kuitenkin selville, että vikaa korjattiin ja yhä useampi posti alkoi toimia, muttei minun. Asia hieman hermostutti, kun viikonvaihteessa odotti parikin sovittua dead linea, joiden informaatio oli määrä välittää sähköpostin avulla.

Yritin omatoimisesti etsiä netin kautta ratkaisua, mutta kun nörttitaipumukset ovat rajoitetut, siitä ei tullut tolkkua. Pääsin kyllä netin kautta Saunalahden sivuille. Sieltä löytyi ajantasaista informaatiota, että korjaus etenee ja useimpien sähköpostit toimivat - muttei minun. Lähdin varmuuden vuoksi Selloon, missä on Elisan liike. Saunalahtihan on Elisan tytäryhtiö.

Sellon liike keskittyy vain myyntiin ja kyseltyäni nörtin näköiseltä nuorelta mieheltä sain vain vastauksen, ettei hän pysty auttamaan, mutta näkee koneelta, että korjaus etenee, vaikkei kaikki postit vielä toimikaan. Hommansa mukaisesti hän alkoi myydä minulle Elisan viihdepakettia, mitä en todella siinä tilanteessa halunnut – enkä muutenkaan.

Testailin omin päin eri vaihtoehtoja ja hankin useampaan kertaan uudet salasanat, kun alkuperäiset olivat unohtuneet. Minulle nimittäin saunalahden sähköpostit ohjataan Outlookin kautta, mikä on monella tapaa kätevämpi kuin Saunalahden sähköpostisivusto. Outlookissa sijaitsevat myös kaikki osoitteistoni ja sen kautta on helppo lähettää liitteitä ja tallettaa aineistoja koneen muistiin.  

Kärsivällisyys omaan apuun loppui lauantaiaamuna ja löysin lopulta puhelinnumeron, jolla voi ottaa yhteyttä Saunalahden/Elisan asiakaspalveluun. Aika nopeasti vastasi mieshenkilö, joka äreästi koetti neuvoa, mitä minun pitäisi yrittää. Se oli pääasiassa sitä, mitä olin jo yrittänyt. Asiasta ei taaskaan tullut enempää kuin lisää ärtymystä. Päätin jälleen odottaa. Aika ajoin tekemäni kokeilut Outlookin kautta osoittivat aina, ettei mitään tapahdu.

Soitin sunnuntaiaamuna uudelleen Saunalahden asiakaspalveluun, ja nyt vastasi ystävällinen nuori nainen. Hänkin neuvoi tilaamaan uudet salasanat ja yrittämään uudelleen. Lupasi kuitenkin panna asian eteenpäin ja kertoi, että he lähettävät tekstiviestin, kun jotakin tapahtuu. Tekstiviesti tulikin, missä kerrottiin, että asia on viety eteenpäin.

Tuskailin sunnuntain ja mietin, miten hoidan eri hommia, joita sähköpostin kautta olin suunnitellut tekeväni. Kiroilin mielessäni ja yritin löytää myös Elisan sivulta palstaa, mihin olisin voinut kirjoittaa valitukset ja purkaa sappeani. Pitkän etsiskelyn jälkeen löysinkin sivuston, jolle voi kirjoittaa mielipiteensä. Se näytti olevan julkinen ja sinne pääsemiseksi piti suorittaa taas kirjautumisrituaali salasanoineen. Sitä rumbaa en jaksanut enää aloittaa, kun minulla oli jo pitkä rivi Saunalahden toimimattomia salasanoja. Nehän olin kirjoittanut huolellisesti muistiin, koska salasana koostuu epämääräisestä joukosta kirjaimia ja numeroita, eikä sitä voi kerralla muistaa.

Maanantaiaamuna soitin taas Saunalahden asiakaspalveluun ja taas vastasi ystävällinen nuori nainen, joka oli kovin pahoillaan. Hän lupasi panna asian eteenpäin ja lähettää tekstiviestin. Tekstiviesti tulikin, missä ilmoitettiin, että asia on pantu eteenpäin.

Sain Pentti Rauhalan hoitamaan senioriverkoston joululounasta koskevan muistutusviestin, kun oma systeemini ei siis toiminut. Päättelin, ettei vika voi olla kovin iso, eli se olisi nopeasti hoidettu, jos vain saisin kiinni jonkun, joka voisi katsoa konettani. Menin uudelleen Selloon kysymään onko Elisalla jossakin pääkaupunkiseudulla palvelua, missä voisin asiantuntijan kanssa nokikkain ja kone mukana ratkoa ongelmaa. Tällä kertaa keskustelin vanhemman myyjän kanssa. Hän ystävällisesti etsikin tällaisen mahdollisuuden, Elisan studion. Ensimmäinen vapaa aika olisi vasta ensi huhtikuussa – eli se siitä.

Yritin uudestaan keksiä, mistä kenkä puristaa. Uusien salasanojen, joita uskollisesti tilasin ja automaatti lähetti, jälkeen hoksasin, etten ollut muistanut yhdessä vaiheessa tallettaa uutta salasanaa. Sellainenkin vaihe näkyi olevan, vaikken sitä heti huomannut.  Nyt pääsin Saunalahden sähköpostisivulle ja pystyin lukemaan ja lähettämään postiani. Liitteeni ja postilistani ovat edelleen Outlookissa, joka ei avaudu. Koska ilman sitä ja liitetiedostoja systeemi ei toimi niin kuin pitäisi, on pakko löytää lähipiiristä joku, joka osaisi putsata Outlookin. Mitään tekstiviestiä Saunalahden puolelta ei ole vielä tullut – vaikka viikko on kulunut - siitä, että he olisivat tehneet jotakin asian hyväksi.

Ensimmäinen ajatus, joka tästä taistelusta jäi, oli se, etteivät operaattorit halua todellisuudessa palvella asiakkaitaan vaan pelkästään myydä ja periä maksuja. Yhteydenotto on tehty hankalaksi tai melkein mahdottomaksi, paitsi puhelimella sen jälkeen kun olin tuon aika huomaamattoman numeron löytänyt. Hyvään palveluun kuuluu se, että asiakas kokee saavansa hieman enemmän kuin odottaa. Näin ei nyt ole. Ja asiakkaan näkeminen ongelmatilanteissa näyttää olevan kauhistus. Monet ongelmat olisivat hyvin nopeasti ja helposti ratkaistavissa, jos voisi jollekin nokikkain kertoa, mistä kenkä puristaa.

Taistelu koneen ja kommunikaatiosysteemien kanssa palautti mieleen muistikuvan radio-ohjelmasta, jonka taisin kuulla joskus 1970-luvulla. Siinä haastateltiin käytännön filosofian professori, nyt jo emeritus, Juhani Pietarista Turusta. Hän pohti ihmisen identifioitumista suhteessa ympäristöönsä. Pietarisen mukaan ihminen on aina suhteuttanut itseään eläimiin ja niiden ominaisuuksiin. Eläimistä löytyy kuitenkin esimerkkejä lähes joka suhteessa siitä, että ne ovat etevämpiä kuin ihminen. Monet ovat nopeampia ja vahvempia. Toiset eläimet kuten linnut näkevät paljon paremmin. Pöllöillä ja esimerkiksi ketuilla kuulo on paljon parempi. Hyvin monilla on hajuaisti moninkertainen ihmiseen verrattuna.

Ihminen on vedonnut vertailussa aina älyynsä ja älykkyyteensä, jotka hänen mielestään ovat parempia kuin eläimillä. Sekään ei tosin ole yksiselitteistä, kun tiedetään, kuinka erinomainen muisti esimerkiksi norsuilla on. Hyvä muistihan on osa älykkyyttä.

Informaatioteknologian aika johtaa Pietarisen mukaan – jos muistan oikein – kuitenkin vertailuun koneen kanssa. Se on ympäristömme tärkeimpiä vaikuttajia. Suhteutamme itsemme tietokoneeseen tai näihin lukemattomiin älylaitteisiin, jotka meitä nyt ympäröivät. Aito kokemus on, että osaamme käyttää – jos osaamme – niiden kapasiteetista vain murto-osan. Jos jossain teemme virheen emmekä älyä sitä, koemme että kone on meitä paljon älykkäämpi. Ainakin koemme itsemme tyhmäksi.

Idiootti on suomennettu vuonna 1954 julkaistussa sivistyssanakirjassa (Hagfors – Manninen) tylsämieliseksi henkilöksi. Kreikan sana idiō´tēs tarkoittaa sananmukaisesti osaamatonta henkilöä. Viikon taistelun jälkeen en ole ihan varma olenko tylsämielinen vain osaamaton henkilö, toivon mukaan enemmän jälkimmäistä.  

Ruokaturva ja ravitsemus kehityksen avaimia

Turvattu ravinnon saanti, jokapäiväinen leipä, ymmärretään yhdeksi tärkeimmistä elinehdoista. Mikään elävä olento – ei ihminenkään – voi jatkaa olemassaoloaan ilman ravintoa. Niinpä eri kulttuurit ja uskonnot ovat nostaneet ruuan keskeiseksi osaksi pyhiä riittejä. Me kristitytkin rukoilemme Isä meidän -rukouksessamme, että ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Vanhassa kiinalaisessa tai japanilaisessa ja monessa muussakin kulttuuritraditiossa viedään säännöllisesti vainajille ruokaa, jotta henkien toimeentulo on turvattu rajan toisella puolella.

Ruokaturva, riittävän ravinnon turvaaminen on askarruttanut ihmisiä kautta historian. Yksi kuuluisimmista asiaa pohtineista oli englantilainen pappi ja taloustieteilijä Thomas Malthus, joka julkaisi asiaa koskevan teoksen, An Essay on the Principle of Population, vuonna 1798. Malthusin ajatus oli, että väestö lisääntyy rajoittamattomassa geometrisessa sarjassa (kuten 2, 4, 8, 16, jne.), eli eksponentiaalisesti. Tämä lisäys johtaa väestöräjähdykseen. Näinhän on melkein käynytkin. Kun maapallon väkiluku oli Malthusin aikaan noin miljardin, se on nyt jo yli 7 miljardia.

Thomas Malthus sanoi väestöennusteen lisäksi, että ravinnontuotanto kasvaa vain aritmeettisessa sarjassa (kuten 1,2,3,4, jne.), eli aina saman verran vuodessa. Malthusin mukaan joudutaan pian tilanteessa, missä ravinnontuotanto ei riitä kattamaan väestönkasvun tarpeita. Seurauksena on jatkuva nälänhätä tai aliravitsemus. Ruuan puute väistämättä pysäyttää väestönkasvun.

Malthus erehtyi ravinnontuotannon ennusteessa. Hän ei osannut nähdä tuotantoteknologian kehityksen voimaa. Itse asiassa esimerkiksi viimeisen 50 vuoden aikana ravinnontuotanto on maapallolla kasvanut nopeammin kuin väestö lisääntynyt. Niinpä Malthusia on aika ajoin pilkattu virhearviostaan.

Malthusin merkitys oli kuitenkin paljon syvällisempi ja kauaskantoisempi kuin hänen pilkkaajansa osasivat kuvitella. Malthusin käsitys ravinnon ja ihmisen toimeentulon yhteydestä – niin itsestään selvyys kuin se onkin – antoi Charles Darwinille sysäyksen pohtia ravintoa lajikehityksen moottorina. Darwin julkaisi Galapagos –saarilla ja muuallakin tekemiensä havaintojen perusteella käsityksensä lajien kehityksestä artikkelissaan Lajien synty, The Origin of Species, vuonna 1859. Sen perusajatus on evoluution, luonnonvalinnan keskeinen ellei ratkaiseva merkitys eri lajien ja niiden yksilöiden kehitykselle. Sopeutumalla tarjolla oleviin ravinnonlähteisiin ja muihin olosuhteisiin lajit hakeutuvat niille mahdollisiin tai suotuisiin ekolokeroihin ja siten turvaavat olemassaolonsa.

Riittävä ravinto on siten lajien kehityksen ja olemassaolon edellytys. Ravitsemus ja ruokaturva ovat keskeisimpiä kehitystekijöitä koko luomakunnassa. Tämä pätee myös ihmiseen ja ihmisen luomaan yhteiskuntaan.

Jos kehityspolitiikka, eli kehitysmaiden auttaminen, haluttaisiin fokusoida inhimillisen ja myös yhteiskunnallisen kehityksen ydinalueisiin, merkitsisi se ruokaturvan, riittävän ravitsemuksen ja niiden edellytysten nostamista politiikan keskeisimmäksi päämääräksi. 

Ruokaturva, ravitsemus ja niiden edellytyksenä maataloustuotanto ovatkin olleet tärkeitä kohdealueita kansainvälisessä kehityspolitiikassa. YK:n Maatalous- ja elintarvikejärjestö, FAO oli ensimmäisiä YK:n elimiä, kun se perustettiin vuonna 1945. Maatalous on ollut Maailmapankin keskeisimpiä kehityspolitiikan alueita aina 1970- ja 1980-luvuilta alkaen ja jälleen entistä tärkeämpänä vuosien 2007/08 elintarvikekriisin jälkeen.

YK:n vuosituhatjulistuksessa ja vuosituhattavoitteissa vuodelta 2000 ruokaturva oli ensimmäinen kehitystavoite äärimmäisen köyhyyden poistamisen ohella. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja nälänhädän tai aliravitsemuksen eliminoiminen ovatkin mitalin kaksi puolta; ne ovat riippuvaisia tosistaan.

Suomessa ruokaturvaa koskeva kehityspolitiikka on ollut ailahtelevaa. Se nousi YK:n ja Maailmanpankin vanavedessä politiikan keskiöön 1980-luvun alussa. 1990-luvulta alkaen globaalin ruokaturvan edistäminen jäi kuitenkin Suomen politiikassa katveeseen. Ensin määrärahoja runteli vuosikymmenen alun talouskriisi, kun kehitysyhteistyövarat putosivat alle puoleen.

Kun kehitysyhteistyön määrärahoja vähitellen vuosikymmenen puolivälistä alkaen nostettiin – tosin pitkän aikaa varsin varovaisesti – maatalouden ja ruuantuotannon edistäminen kehitysmaissa jäivät Suomen politiikassa sivummalle. Ruokaturva säilyi nimellisesti painopistealueena aina vuosikymmenen lopulle kunnes sekin asema poistui vuosituhannen vaihteessa. Kehitysyhteistyöministerinä ollut vihreiden Satu Hassi totesi, ettei maataloustuotannon edistäminen kehitysmaissa kuulu Suomen painopisteisiin.

Suomen politiikassa maataloussektori sai uutta nostetta, kun vuosien 2007/2008 kansainvälinen elintarvikekriisi nosti ruokaturvan keskiöön muuallakin maailmassa. Suomessa mm. eduskunnan ulkoasiainvaliokunta laati varsin perusteellisen muistion ja kannanoton maailman ruokakriisistä (UaVM 8/2008 vp). Valiokunta korosti mm. että ”maatalouteen suunnatun ODA-kelpoisen kehitysyhteistyön rahoituksen määrä tulisi kääntää kasvuun …”. Uudelleen ulkoasiainvaliokunta otti kantaa asiaan Suomen ruokapolitiikkaa käsitelleessä lausunnossaan (UaVL 6/2010 vp). Asiaan viitataan toteamalla, että ”Ulkoasiainvaliokunta pitää hyvänä, että kehitysyhteistyön rahoitusta maatalouteen ollaan kasvattamassa, …” kuten oli tapahtunutkin.  

Ulkoasiainvaliokunnan muistiossa vuodelta 2008 on ehkä määrärahakannanottoa tärkeämpää viittaus ihmisoikeuksiin. Riittävä ravinto on YK:ssa todettu tärkeäsi ihmisoikeudeksi jo vuonna 1966. Kehitysministeri Heidi Hautalan nosti päättyneen ministerikauden suurimmaksi ansioksi ihmisoikeuksien koriostamisen Suomen kehityspolitiikan sisällössä. Näin ollen on tärkeää arvioida koskiko tämä käytännössä myös ruokaturvan edistämistä. Se olisi kuitenkin konkreettisin ja nopein tapa Suomen edistää satojen tuhansien ihmisten mahdollisuutta kehittyä ja elää täysipainoista elämää myös kehitysmaissa.

Uusi kehitysministeri Pekka Haavisto nosti puolestaan omassa avaushaastattelussaan Suomen politiikan keskiöön rauhanturvaamisen. Silläkin saralla ruokaturvalla on suuri merkitys. Viime elintarvikekriisissä syntyi yli 40 maassa väkivaltaisia yhteenottoja ruokapulan vuoksi. Kun tiedetään globaalin elintarviketilanteen ennusteet ja kipupisteet, voi olettaa tilanteen muuttuvat entistä räjähdysherkemmäksi lähivuosina.

Ruokaturva, ravitsemus sekä niiden rooli kehityksessä ja kehityspolitiikassa ovat fundamentaalisia ja suuria tulevaisuuden kysymyksiä köyhille ihmisille ja ihmiskunnalle. Niinpä asiaa on tarkoitus valaista useammassakin kirjoituksessa syksyn ja talven mittaan.