Puhelinlangat ei laula - eivätkä sähkölinjatkaan

Iskelmätähti, viihdemusiikin ikoni, suomalainen sinivalkoinen lauluääni Katri-Helena tuli tunnetuksi viihdemarkkinoilla iskelmällä ”Puhelinlangat laulaa”. Katri-Helena lauloi kappaleen levylle vuonna 1964. Laulun alkuperäinen esitys on Pentti Viherluodon vuodelta 1947.

Katri-Helenan aikaan laulun sanat tuntuivatkin kertovan jo menneestä maailmasta. Maaseudulla olikin ollut 1930-luvun elokuvien mukaan pylväsjonoja, joissa saattoi olla metallijohtoja monessa kerroksessa.

Rautalankaiset johdot venyivät lämpimällä säällä roikkuviksi. Pakkasilmoilla kireät langat soivat kireyttään ikään kuin viulun kielet. Vielä 1950-luvulla oli kansakouluun kävellessä hauskaa katsella kymmenien, jopa satojen muuttolintujen parvia, kun ne levähtivät vieri vieressä puhelinlinjojen tai sähköjohtojen langoilla.

1960-luvulla maalaismaisema oli jo voimakkaassa muutoksessa. Ilmajohtoja alettiin kaapeloida. Vaikka ilmajohdot vielä pääosin säilyivät, kaapelijohtojen ei voinut kuvitella laulavan. Ei edes kuvainnollisesti, kuten Katri-Helenan laulussa ehkä tarkoitettiin. Taajamissa kaapelit sijoitettiin jo silloin maan alle.

Kuluneena kesänä seurasin mökkipaikkakunnalla uusinta vaihetta. Kaapeloidut sähkölinjat sijoitetaan - missä se on taloudellisesti vähänkin perusteltua - maan alle. Näin ne eivät ole enää alttiina myrskykatkoille. Myrskyjen oletetaan ilmastonmuutoksen vanavedessä lisääntyvän ja voimistuvan. Toisaalta yhteiskunnan toiminnot kylmälaitteineen, lämmityksineen ja kommunikaatiovälineineen ovat sähkökatkoille alttiita. Jos sähköt katkeavat useiksi tunneiksi, seuraukset voivat olla vakavat. Sähköyhtiöitä sanktioidaankin katkosten seurauksista.

Puhelinkaapelit on kelattu useimmissa paikoissa kokonaan pois. Puhelintekniikassa on siirrytty kännykkäaikaan. Kiinteitä lankaliittymiä ei liene 100 000 enempää ja uusia tuskin enää saa. Mobiililiittymiä on Suomessa jo 6 -7 miljoonaa ja maailmassa 5 – 6 miljardia. Mobiililiittymät ovat kyllä sähköstä ja sähköjohdoista riippuvaisia, koska linkkimastot tarvitsevat toimiakseen sähköä.

Kaapelit eivät ole kokonaan katoamassa. Puhelinjohtojen tilalle on tulossa uusi insinööritaidon ihme, valokaapelit. Valokaapelien verkko yltää jo maapallon yli. Vähitellen se laajenee kaikkiin taajamiin ja asutuskeskuksiin. On vielä epävarmaa, kuinka pieniin kulutuspisteisiin valokaapeli voidaan ulottaa. Valokaapelin välityskyky on käsittämättömän suuri.

Jos Katri-Helenan suosikkikappale kertoi puhelinlankojen osalta jo menneestä maailmasta, sanoituksen toinenkin kohta on jo kaukaista, lähes hävinnyttä kulttuuria.

Puhelinlangat laulaa
Ja taivaalla loistaa kuu
Maantiellä vihellellen
Kun kulkijapoika käy
Puhelinlangat laulaa
Ja pilvistä katsoo kuu
Kulkijan taipaleella
Ei huolien häivää näy
Heinälatoon yöksi hän majoittuu
Ja eväitänsä maistelee
Kullastansa siellä hän uneksuu
Kun unia hän vetelee

Laulu kertoo kulkuriromantiikasta, jolla silläkin oli paikkansa 1930- ja 1940-lukujen kotimaisissa elokuvissa. Vaikea sanoa, kuinka paljon elävässä elämässä. Jos oikein tarkkaan muistelen 1950-luvun alun aikaa, ei kai ollut tavatonta, että taloon poikkesi kulkijamiehiä kysymään joko yösijaa tai jotakin työtä. Muistan erään kulkijan, jolle vanhemmat antoivat polttopuu-urakan pariksi kolmeksi päiväksi. Itse seurailin tätä miestä 5 – 6 -vuotiaan uteliaisuudella. Minulle hän esitteli klapinteon lomassa suuria arpiaan vatsassa ja kyljissä. Ne lienevät tulleet tappeluista tai vastaavista, sitä en muista kuulleeni.

Laulun sanoituksen keskiössä ovat puhelinlankojen ohella heinäladot. Kulkija yöpyi niissä luultavasti omin luvin. Heinälatokulttuuriin liittyi tietysti romantiikkaa muutenkin kuin kulkurin haaveissa. Latokulttuuri on kuitenkin vielä kiinnostavampi muuten kuin romantiikan suhteen. Juha Kuisma piti latokulttuurin synnystä perusteellisen esitelmän asiaan vihkiytyneessä seminaarissa vuonna 2014 (Juha Kuisma, 2.8. 2014 Lato-seminaari - Haukivuori: Latojen merkitys suomen historiassa). Hänen arvionsa oli, että latoja oli enimmillään Suomessa jopa miljoona. Latojen tarkoitus oli tietysti toimia säilytyspaikkana kotieläinten rehulle. Niiden turvin maatalous ja kotieläintuotanto levisivät Suomeen ja loivat ihmisille siten elinmahdollisuuden talvikauden yli. Heinä- ja muu rehu varastoitiin latoihin talven varalle.

Maaseudun tulevaisuus -lehdessä olleessa artikkelissa Heikki Koljonen puhuu puolestaan siitä, kuinka ladot ovat olleet tärkeä innovaatio Suomen maatalouden kehitykselle (Maaseudun tulevaisuus 7.8. 2018: Hyvinvoinnin lähteet – ”Ladot selittävät Suomen vaurautta”).

Valtaosalle latoja on käynyt samoin kuin puhelinlangoille ja nyt sähkölinjoille. Ne ovat häipyneet tai häipymässä maalaismaisemasta. Kotitalossani oli lapsuudessa kaksi tai oikeastaan kolme heinälatoa. Pihapiirin heinävarasto purettiin jo varhain 1950-luvun alussa. Vainionperän kaksiosainen lato sekä ns. Saarenvainion lato purettiin 1970-luvulla. Kun lehmät oli hävitetty, ladot joutivat polttopuiksi.

Muutamassa vuosikymmenessä maalaismaisema muuttui olennaisesti. Katri-Helenan iskelmän maailma kuulostaa maailmalta vuosikymmenien takaa, ja sitä se onkin. Jotakin ujellusta on kuitenkin edelleen kuultavissa. Lähin linkkimasto sijaitsee mökistämme läheisellä mäellä, parinsadan metrin päässä. Pohjoistuulella linkkimaston harusvaijerit alkavat resonoida ja se kuuluu vaihtelevana ujelluksena mökin pihaan. Siitä tiedämme, että maakuntaa on ylittämässä matalapaine, jonka pohjoispuolitse kiertyy kylmää ilmaa etelään. Tässä ujelluksessa ei ole siis kyse enää ”Maanteiden romantiikasta” vaan säätilan muutoksesta, joka edellyttää varustautumista viileämpään ilmanalaan.