Lähes jokainen aikakausi kokee
elävänsä murroskautta. Tämä onkin nykyisin ymmärrettävää, koska muutokset ovat
niin nopeita. On kuitenkin ajoittain havaittavissa saumakohtia, joissa totutut
rakenteet muuttuvat tavalla, jonka vuoksi on perusteltua kutsua aikakautta murrosajaksi.
Viime vuosisadan maailmansodat olivat
epäilemättä murrosaikoja kaikilla määritelmillä arvioituna. Ensimmäisen
maailmansodan seurauksena hävisi kolme keisarikuntaa, Venäjän, Itävalta-Unkarin
ja Saksan keisarikunnat sekä neljäntenä imperiumina Ottomaanien valtakunta.
Englannin imperiumin hidas alasajo alkoi.
Toisen maailmansodan raunioille
luotiin uusi taloudellinen ja poliittinen maailmanjärjestys. Syntyivät
Kansainvälinen valuuttajärjestelmä IMF, Maailmanpankki WB ja kauppajärjestö
GATT, josta vuoden 1995 alussa tuli Kansainvälinen kauppajärjestö WTO. Samaan
aikaan luotiin YK-järjestelmä, jonka tehtävänä on ylläpitää ja tukea
maailmanrauhaa sekä edistää köyhien maiden kehitystä. Tämä prosessi eteni pitkään
Yhdysvaltojen aloitteesta ja johdolla.
Selvä saumakohta, vaikka ei edellä
mainittujen tapaan yhtä näyttävä, oli kylmän sodan päättyminen 1980- ja 1990-lukujen
taitteessa. Murroksen konkreettinen ilmentymä oli Berliinin muurin murtuminen
syksyllä 1989. Pari vuotta sen jälkeen tapahtui Neuvostoliiton hajoaminen, sekä
alkoi Kiinan integroituminen maailmantalouteen. Kylmän sodan jälkeisiä
vuosikymmeniä aina 2010-luvulle luonnehti toisaalta yksinapaisuus,
Yhdysvaltojen suvereenius niin taloudellisesti, teknologisesti kuin
sotilaallisestikin.
Tammikuun lopussa pidetään joka vuosi
Sveitsissä, Davosissa korkeatasoinen asiantuntijoiden ja poliitikkojen
tapaaminen. Jaettu aineisto ja käydyt keskustelut heijastavat kutakin elettyä
ajankohtaa. Vuoden 2020 konferenssin yhteinen tai ainakin yleisin näkemys oli,
että nyt eletään aikaa, jolloin irtaudutaan kylmän sodan jälkeisestä maailmasta
– niin taloudellisesti, poliittisesti kuin muutenkin. Ollaan selvästi tulossa
uuteen saumakohtaan. Millainen se on ja mitä siitä seuraa, ovat kysymyksiä,
jotka ovat vielä vastauksia vailla. Asiantuntijoilla oli tunne, että maailma on
uuden edessä.
Maailman talousfoorumin, World
Economic Forum, organisaatio oli teettänyt konferenssia varten raportin Shaping
a Multiconceptual World 2020. Raportissa analysoivat ja arvioivat kaikkiaan
yhdeksän eri tutkimuslaitoksen ja ajatuspajan johtajat Yhdysvalloista,
Venäjältä, Kiinasta, Intiasta, Englannista, Japanista, Israelista ja Boliviasta
maailman nykytilaa ja tulevaisuutta. Jokaisella on oma näkökulmansa, mutta
yhteinen käsitys on nykyvaiheen arvaamattomuus.
Murros- tai saumakohta ei yleensä
synny hetkessä tai sattumalta. Muutokset ovat olleet pitkään ”ilmassa”, ja niiden
toteutuminen vaatii ajan kypsymistä. Mutta mitkä ovat ne nykyvaiheen
muutosvoimat, joiden seurauksena voidaan puhua sauma- tai murrosvaiheesta?
Muutamat teemat näyttävät ilmeisiltä. Sellaisia ovat:
1. Globalisaatio, taloudellisen
voimatasapainon muutos, ja vastavoimat
2. Teknologian läpimurrot ja neljäs
teollinen vallankumous
3. Ilmaston muutos, ympäristön, merien
ja maaperän saastuminen
4. Biodiversiteetin kaventuminen
5. Kenties myös väistämättömät väestöliikkeet.
Mikä muutosvoimista on ensisijainen
ja mikä seuraus jostakin toisesta, on lähinnä näkökulmakysymys? Globalisaatio
on talouden tilaan ja toimintaan sekä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen
kehitykseen voimakkaasti vaikuttanut kehitystekijä. Aikanaan, ja kylmä sota
sitä vielä korosti, maailma ja ihmiskunta oli jakautunut hyvin erilaisiin ja
osin toisistaan riippumattomiin ryhmiin ja kansakuntiin. Näin ei enää ole. Nyt
esimerkiksi Kiinan talouskasvu tai -talouspolitiikka heijastuvat suoraan sekä
kehittyneiden maiden että kehitysmaiden arkipäivään. Maon aikana Kiinan
merkitys maailmantaloudelle oli olematon.
Talouden globalisaatio tarkoittaa
siis lähes kaikkien maiden kytkeytymistä toisiinsa eri sitein. Kyse ei enää ole
vain tavaroiden kaupasta ja tuotannosta, vaan ennen muuta rahoitusvirroista,
investoinneista, omistuksesta ja informaatiosta. Tämän kytkeytymisen on tehnyt
mahdolliseksi sekä teknologian läpimurrot että eri maiden ja maaryhmien harjoittama
politiikka.
Talouden globalisaatio on ollut koko
ihmiskunnan kannalta historiallinen menestystarina. Parin kolmenkymmenen vuoden
aikana yli miljardi ihmistä on noussut äärimmäisestä köyhyydestä matala- ja keskituloisten
luokkaan.
Globalisaatiollakin on puolensa.
Ilmeinen on taloudellisen voimatasapainon siirtyminen lännestä itään. Vielä
viime vuosisadan lopulla länsi, jolla tarkoitetaan Länsi-Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa,
Japania sekä Oseanian maita Australiaa ja Uutta Seelantia, oli taloudellisesti
suvereeni maailmantaloudessa. Nyt painopiste on Aasiassa. Globaalista
kansantuotteesta jo puolet tehdään Aasiassa ja talouskasvusta kaksi kolmasosaa
syntyy Aasian valtioissa. Alkaneella vuosikymmenellä maailmantalouden kysynnän
kasvusta tulee vielä suurempi osa Aasiasta.
Voimatasapainon muutos ei mene
kivuttomasti. Erityisesti Yhdysvallat, presidentti Trumpin johdolla, on käynyt
vastahyökkäykseen. Kaupan vapauttamisen sijasta puhutaan kauppasodasta.
Keskinäisen yhteistyön sijaan on politiikan ytimeen palannut geopolitiikka.
Edellä mainitussa raportissa
yhdysvaltalaisen Brookings Instituutin johtaja John R. Allen luonnehti muutokseen
sopeutumaan pyrkivien maiden politiikan ominaispiirteitä varsin kuvaavasti.
Englannin brexit-hankkeen takana on eristäytyminen, isolationismi, USA:n
politiikkaa luonnehtii unilateralismi, halu palata ainoaksi supervallaksi, Venäjän
tausta-ajatuksena on revanssi, menetysten kompensointi muiden kustannuksella,
ja Kiina taas harjoittaa voimakkaan ekspansiivista taloudellista
laajentumispolitiikkaa. Geopolitiikka on korvannut yhteistyön.
Jos katsotaan tarkemmin näiden
entisten tai nykyisten suurvaltojen politiikan taustalla olevaa käyttövoimaa,
driving forcea, se on eri osapuolilla osaltaan negatiivinen. Englanti haikailee
entisen suurvallan suvereenia asemaa, Euroopan unionin jäsenyys oli
nöyryyttävää. USA:n presidentin sanoma on Make America great again, eli USA:n asema
ei nyt enää vastaa sitä, mitä se oli. Venäjä on erityisen katkera. Sen
politiikan ytimenä on ajatus, että Neuvostoliiton suuruuden menetys oli lännen
ilkeä juoni venäläisiä kohtaan. Kiinallakin on omat traumansa. Maan nykyinen politiikka
ainakin osittain kompensoi 1800-luvun nöyryytystä, jonka kohteena Kiina oli
lännen ja Venäjän taholta.
Globalisaatioon sopeutuminen
aiheuttaa ymmärrettävästi eri osapuolissa sopeutumistuskaa, mikä nostaa
kansallismielisyyttä. Pelottavaa kuitenkin on, että kipuilu perustuu osaltaan
myös eri maiden kansallisiin myytteihin. Myyttien kanssa eläminen tekee
muutoksiin sopeutumisesta entistä vaikeamman, jopa vaarallisen, kuten myytit
1930-luvun Euroopassa osoittivat.
Edellä viittasin, ettei globalisaatio
syntynyt tyhjästä. Sen muotoutumiseen ja etenemiseen vaikutti olennaisesti
1900-luvun jälkipuoliskon teknologinen kehitys. Tietojenkäsittelyn tekniikalla
on pitkät juuret. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin 1970-luvun alussa,
kun ensimmäiset mikrosirut rakennettiin. Sen jälkeen tekniikan kehitys johti
puolijohteiden pakkaamiseen yhä tiiviimpään tilaan. Muitakin teknisiä
läpimurtoja tapahtui. Seurauksena oli informaatioteknologian vallankumous.
2000-luvun alussa ollaan vaiheessa,
missä kehittynyt informaatio- ja kommunikaatioteknologia on jo arkipäivää.
Liioittelematta voidaan sanoa, että lähes kaikki tuotannon ja yhteydenpidon
tavat ovat muuttuneet. Kuitenkin edelleen odotetaan uusia läpimurtoja. Nyt puhutaan
älyteknologiasta ja digitalisaatiosta.
John R. Allen toteaa artikkelissaan Disrupting
the International Order edellä mainitussa raportissa, että teknologinen
kehitys ja siihen liittyvä taloudellisen ja poliittisen tasapainon muutos
johtavat maailmantaloudessa ja politiikassa uuteen vaiheeseen. Näin on jo
käynyt. Lännen, Euroopan ja Yhdysvaltojen, näyttää olevan vaikea pysyä
kehityksessä mukana.
Globaalien rakenteiden muutoksen
ohella tiedetään, että globaalit haasteetkin ovat mittasuhteiltaan ennen
kokemattomia. Puhutaan ilmaston muutoksesta, vesien ja maaperän saastumisesta,
lajirunsauden supistumisesta ja monesta muusta. Haasteet ovat niin mittavia,
että niihin vaikuttaminen tai kehityksen suunnan muuttaminen vaatisi
maailmanlaajuista yhteistyötä ja sopimista.
Uudet geopoliittiset
vastakkainasettelut uhkaavat kuitenkin romuttaa todellisen yhteistyön
mahdollisuudet. Kansainvälisen politiikan terminologiaan palaavat eräät vanhat
termit kuten etupiirijako, sen lisäksi raaka-aineiden ja energian saatavuuden
turvaaminen, vallankäyttö kansainvälisesti kaikkia keinoja käyttäen sekä
raja-aitojen kuvitteellinen ja konkreettinen rakentaminen.