Maailma uuden edessä

Lähes jokainen aikakausi kokee elävänsä murroskautta. Tämä onkin nykyisin ymmärrettävää, koska muutokset ovat niin nopeita. On kuitenkin ajoittain havaittavissa saumakohtia, joissa totutut rakenteet muuttuvat tavalla, jonka vuoksi on perusteltua kutsua aikakautta murrosajaksi.

Viime vuosisadan maailmansodat olivat epäilemättä murrosaikoja kaikilla määritelmillä arvioituna. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena hävisi kolme keisarikuntaa, Venäjän, Itävalta-Unkarin ja Saksan keisarikunnat sekä neljäntenä imperiumina Ottomaanien valtakunta. Englannin imperiumin hidas alasajo alkoi.

Toisen maailmansodan raunioille luotiin uusi taloudellinen ja poliittinen maailmanjärjestys. Syntyivät Kansainvälinen valuuttajärjestelmä IMF, Maailmanpankki WB ja kauppajärjestö GATT, josta vuoden 1995 alussa tuli Kansainvälinen kauppajärjestö WTO. Samaan aikaan luotiin YK-järjestelmä, jonka tehtävänä on ylläpitää ja tukea maailmanrauhaa sekä edistää köyhien maiden kehitystä. Tämä prosessi eteni pitkään Yhdysvaltojen aloitteesta ja johdolla.

Selvä saumakohta, vaikka ei edellä mainittujen tapaan yhtä näyttävä, oli kylmän sodan päättyminen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Murroksen konkreettinen ilmentymä oli Berliinin muurin murtuminen syksyllä 1989. Pari vuotta sen jälkeen tapahtui Neuvostoliiton hajoaminen, sekä alkoi Kiinan integroituminen maailmantalouteen. Kylmän sodan jälkeisiä vuosikymmeniä aina 2010-luvulle luonnehti toisaalta yksinapaisuus, Yhdysvaltojen suvereenius niin taloudellisesti, teknologisesti kuin sotilaallisestikin.

Tammikuun lopussa pidetään joka vuosi Sveitsissä, Davosissa korkeatasoinen asiantuntijoiden ja poliitikkojen tapaaminen. Jaettu aineisto ja käydyt keskustelut heijastavat kutakin elettyä ajankohtaa. Vuoden 2020 konferenssin yhteinen tai ainakin yleisin näkemys oli, että nyt eletään aikaa, jolloin irtaudutaan kylmän sodan jälkeisestä maailmasta – niin taloudellisesti, poliittisesti kuin muutenkin. Ollaan selvästi tulossa uuteen saumakohtaan. Millainen se on ja mitä siitä seuraa, ovat kysymyksiä, jotka ovat vielä vastauksia vailla. Asiantuntijoilla oli tunne, että maailma on uuden edessä. 

Maailman talousfoorumin, World Economic Forum, organisaatio oli teettänyt konferenssia varten raportin Shaping a Multiconceptual World 2020. Raportissa analysoivat ja arvioivat kaikkiaan yhdeksän eri tutkimuslaitoksen ja ajatuspajan johtajat Yhdysvalloista, Venäjältä, Kiinasta, Intiasta, Englannista, Japanista, Israelista ja Boliviasta maailman nykytilaa ja tulevaisuutta. Jokaisella on oma näkökulmansa, mutta yhteinen käsitys on nykyvaiheen arvaamattomuus.

Murros- tai saumakohta ei yleensä synny hetkessä tai sattumalta. Muutokset ovat olleet pitkään ”ilmassa”, ja niiden toteutuminen vaatii ajan kypsymistä. Mutta mitkä ovat ne nykyvaiheen muutosvoimat, joiden seurauksena voidaan puhua sauma- tai murrosvaiheesta? Muutamat teemat näyttävät ilmeisiltä. Sellaisia ovat:

1.      Globalisaatio, taloudellisen voimatasapainon muutos, ja vastavoimat

2.      Teknologian läpimurrot ja neljäs teollinen vallankumous

3.      Ilmaston muutos, ympäristön, merien ja maaperän saastuminen

4.      Biodiversiteetin kaventuminen

5.      Kenties myös väistämättömät väestöliikkeet.

Mikä muutosvoimista on ensisijainen ja mikä seuraus jostakin toisesta, on lähinnä näkökulmakysymys? Globalisaatio on talouden tilaan ja toimintaan sekä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen kehitykseen voimakkaasti vaikuttanut kehitystekijä. Aikanaan, ja kylmä sota sitä vielä korosti, maailma ja ihmiskunta oli jakautunut hyvin erilaisiin ja osin toisistaan riippumattomiin ryhmiin ja kansakuntiin. Näin ei enää ole. Nyt esimerkiksi Kiinan talouskasvu tai -talouspolitiikka heijastuvat suoraan sekä kehittyneiden maiden että kehitysmaiden arkipäivään. Maon aikana Kiinan merkitys maailmantaloudelle oli olematon. 

Talouden globalisaatio tarkoittaa siis lähes kaikkien maiden kytkeytymistä toisiinsa eri sitein. Kyse ei enää ole vain tavaroiden kaupasta ja tuotannosta, vaan ennen muuta rahoitusvirroista, investoinneista, omistuksesta ja informaatiosta. Tämän kytkeytymisen on tehnyt mahdolliseksi sekä teknologian läpimurrot että eri maiden ja maaryhmien harjoittama politiikka.

Talouden globalisaatio on ollut koko ihmiskunnan kannalta historiallinen menestystarina. Parin kolmenkymmenen vuoden aikana yli miljardi ihmistä on noussut äärimmäisestä köyhyydestä matala- ja keskituloisten luokkaan.

Globalisaatiollakin on puolensa. Ilmeinen on taloudellisen voimatasapainon siirtyminen lännestä itään. Vielä viime vuosisadan lopulla länsi, jolla tarkoitetaan Länsi-Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa, Japania sekä Oseanian maita Australiaa ja Uutta Seelantia, oli taloudellisesti suvereeni maailmantaloudessa. Nyt painopiste on Aasiassa. Globaalista kansantuotteesta jo puolet tehdään Aasiassa ja talouskasvusta kaksi kolmasosaa syntyy Aasian valtioissa. Alkaneella vuosikymmenellä maailmantalouden kysynnän kasvusta tulee vielä suurempi osa Aasiasta.

Voimatasapainon muutos ei mene kivuttomasti. Erityisesti Yhdysvallat, presidentti Trumpin johdolla, on käynyt vastahyökkäykseen. Kaupan vapauttamisen sijasta puhutaan kauppasodasta. Keskinäisen yhteistyön sijaan on politiikan ytimeen palannut geopolitiikka.

Edellä mainitussa raportissa yhdysvaltalaisen Brookings Instituutin johtaja John R. Allen luonnehti muutokseen sopeutumaan pyrkivien maiden politiikan ominaispiirteitä varsin kuvaavasti. Englannin brexit-hankkeen takana on eristäytyminen, isolationismi, USA:n politiikkaa luonnehtii unilateralismi, halu palata ainoaksi supervallaksi, Venäjän tausta-ajatuksena on revanssi, menetysten kompensointi muiden kustannuksella, ja Kiina taas harjoittaa voimakkaan ekspansiivista taloudellista laajentumispolitiikkaa. Geopolitiikka on korvannut yhteistyön.

Jos katsotaan tarkemmin näiden entisten tai nykyisten suurvaltojen politiikan taustalla olevaa käyttövoimaa, driving forcea, se on eri osapuolilla osaltaan negatiivinen. Englanti haikailee entisen suurvallan suvereenia asemaa, Euroopan unionin jäsenyys oli nöyryyttävää. USA:n presidentin sanoma on Make America great again, eli USA:n asema ei nyt enää vastaa sitä, mitä se oli. Venäjä on erityisen katkera. Sen politiikan ytimenä on ajatus, että Neuvostoliiton suuruuden menetys oli lännen ilkeä juoni venäläisiä kohtaan. Kiinallakin on omat traumansa. Maan nykyinen politiikka ainakin osittain kompensoi 1800-luvun nöyryytystä, jonka kohteena Kiina oli lännen ja Venäjän taholta.  

Globalisaatioon sopeutuminen aiheuttaa ymmärrettävästi eri osapuolissa sopeutumistuskaa, mikä nostaa kansallismielisyyttä. Pelottavaa kuitenkin on, että kipuilu perustuu osaltaan myös eri maiden kansallisiin myytteihin. Myyttien kanssa eläminen tekee muutoksiin sopeutumisesta entistä vaikeamman, jopa vaarallisen, kuten myytit 1930-luvun Euroopassa osoittivat.

Edellä viittasin, ettei globalisaatio syntynyt tyhjästä. Sen muotoutumiseen ja etenemiseen vaikutti olennaisesti 1900-luvun jälkipuoliskon teknologinen kehitys. Tietojenkäsittelyn tekniikalla on pitkät juuret. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin 1970-luvun alussa, kun ensimmäiset mikrosirut rakennettiin. Sen jälkeen tekniikan kehitys johti puolijohteiden pakkaamiseen yhä tiiviimpään tilaan. Muitakin teknisiä läpimurtoja tapahtui. Seurauksena oli informaatioteknologian vallankumous. 

2000-luvun alussa ollaan vaiheessa, missä kehittynyt informaatio- ja kommunikaatioteknologia on jo arkipäivää. Liioittelematta voidaan sanoa, että lähes kaikki tuotannon ja yhteydenpidon tavat ovat muuttuneet. Kuitenkin edelleen odotetaan uusia läpimurtoja. Nyt puhutaan älyteknologiasta ja digitalisaatiosta.

John R. Allen toteaa artikkelissaan Disrupting the International Order edellä mainitussa raportissa, että teknologinen kehitys ja siihen liittyvä taloudellisen ja poliittisen tasapainon muutos johtavat maailmantaloudessa ja politiikassa uuteen vaiheeseen. Näin on jo käynyt. Lännen, Euroopan ja Yhdysvaltojen, näyttää olevan vaikea pysyä kehityksessä mukana.  

Globaalien rakenteiden muutoksen ohella tiedetään, että globaalit haasteetkin ovat mittasuhteiltaan ennen kokemattomia. Puhutaan ilmaston muutoksesta, vesien ja maaperän saastumisesta, lajirunsauden supistumisesta ja monesta muusta. Haasteet ovat niin mittavia, että niihin vaikuttaminen tai kehityksen suunnan muuttaminen vaatisi maailmanlaajuista yhteistyötä ja sopimista.

Uudet geopoliittiset vastakkainasettelut uhkaavat kuitenkin romuttaa todellisen yhteistyön mahdollisuudet. Kansainvälisen politiikan terminologiaan palaavat eräät vanhat termit kuten etupiirijako, sen lisäksi raaka-aineiden ja energian saatavuuden turvaaminen, vallankäyttö kansainvälisesti kaikkia keinoja käyttäen sekä raja-aitojen kuvitteellinen ja konkreettinen rakentaminen.

Roomalaisittain Espoossa

Antiikin Rooma oli välimerellinen maailmanvalta ajanlaskun alun kummankin puolen. Ylivertainen valta-asema sekä kertynyt rikkaus loivat kulttuurin, jonka jäljet näkyvät nykyisessäkin Euroopassa, Suomi mukaan luettuna. Tarkemmin katsoen voimme nähdä lukuisia yhtymäkohtia.

On kiinnostavaa verrata esimerkiksi Rooman kylpyläkulttuuria ja tämän päivän tapaa käydä uimassa, saunassa ja kuntosalilla. En vertaile nykyisiä varsinaisia kylpylöitä roomalaisiin, vaan ihan jokamiehen uimahalleja, joita löytyy joka kunnasta, ja suuremmista useampiakin.

Espoossa on tällä hetkellä kolme toimivaa uimahallia, Leppävaaran, Keski-Espoon ja Espoonlahden uimahallit. Lisäksi Tapiolassa on arkkitehtonisesti merkittävä uimahalli, mutta se on ollut pitkään käyttökiellossa rakenneongelmien vuoksi. Suunnitteilla on uimahalli ainakin Matinkylään.

Espoossa alkaa – kun suunnitelmat ja korjaukset valmistuvat – olla uinti- ja saunomistilaa aika suurelle joukolle. Ehkä parasta näin ikäihmisen kannalta on se, että sekä uimahalli että kaupungin kuntosalit ovat ilmaisia 68 vuotta ja sitä vanhemmille espoolaisille. Itsekin aloin nauttia tästä edusta täytettyäni tuon rajapyykin.

Viikoittaiseen ohjelmaan kuuluu nyt pari kolme kuntosali-uinti -kertaa. Käynti kestää kaksi tai kaksi ja puoli tuntia. Vaatteiden vaihdon jälkeen on vuorossa ensin puolen tunnin tai kolmen vartin kuntosalijakso - omaan tahtiin ja omalla ohjelmalla. Sain ohjelman laatimiseen ja suoritusten oikeaoppiseen tekemiseen kaupungin järjestämää ohjausta ja neuvontaa. Se oli tarpeen.

Kuntosalin ohjelman suorittaminen on eräänlaista meditointia. Ajatuksesi ja huomiosi keskittyvät itseesi ja omaan tekemiseesi. Vaikka ohjelmaa ei ole laadittu liian raskaaksi, mikä voisi olla vaarallistakin, joka kerta saa kokemuksen myös siitä, missä kunnossa kulloinkin on ja onko voimataso jollakin osa-alueella parantunut. Harvoin niin käy, mutta joka tapauksessa yli 70-vuotiaan on hyvä yrittää pitää kohtuullista lihaskuntoa yllä. Se on jo pystyssä pysyminen edellytys, saati sitten voimaa vaativissa tehtävissä. Niitäkin on.

Kuntosalin jälkeen seuraavat sauna- ja uintirituaalit.  Keski-Espoon ja Leppävaaran uimahalleissa on kolmenlaisia saunoja. On kuumempi ja miedompi sauna. Sen lisäksi Keski-Espoossa on sauna, jossa puoli päivää on päällä infrapunalämmitys ja puoli päivää yrttisauna-automaatti. Jälkimmäisessä kiukaalle tulee vettä tietyin väliajoin automaattisesti. Leppävaarassa tämä kolmas saunatyyppi on höyrysauna.

Omassa ohjelmassani on aluksi kuuma sauna ja sen jälkeen uinti. Uin vain parisataa tai korkeintaan kolmesataa metriä. Uinnin jälkeen seuraa lihasten rentoutusta porealtaassa. Uinnin jälkeen seuraa jokin miedommista saunoista tai joku erikoissaunoista. Lopuksi ohjelmassa on peseytyminen suihkussa ja vilvoittelu pukuhuoneessa.

Vaikka reilun parin tunnin suoritus viedään läpi lähinnä omaan itseen keskittyen, joskus vaihdetaan sana muiden kuntosalikävijöiden tai saunojien kanssa. Ainakin tutun näköisille nyökätään tervehdykseksi. Päiväsaikaan kuntosalilla kävijät ovatkin pääosin omaa ikäluokkaa, vähän alle 60-vuotiaista selvästi yli 80-vuotiaisiin. Joukossa on vain harvoja bodareita, mutta kylläkin varsin kovakuntoisia ikäihmisiä.

Mitä yhtymäkohtia tällä on antiikin roomalaiseen käytäntöön. Paljonkin. Roomalainen kylpyläkulttuuri alkoi kehittyä toisella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Se sai vaikutteita Kreikasta. Omaksi, koko kansan tapakulttuuriksi kylpylät, roomalaisittain termit, kehittyivät ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen. Termejä rakennettiin lähes jokaiseen kaupunkiin. Suurissa kaupungeissa, kuten Roomassa, termejä oli lukuisia, ja myös hyvin eri kokoisia.

Yksi suurimmista oli Carcallan termit, jotka keisari Caracalla rakennutti vuosina 212-216. Niiden rauniot ovat edelleen nähtävissä, ja ne ovat myös monenlaisten tapahtumien näyttämönä vielä tänäkin päivänä. Kesäsin Caracallan raunioilla järjestetään suuria musiikkikonsertteja.

Caracallan termit olivat pinta-alaltaan 13 hehtaaria, ja samaan aikaan kylpijöitä tai muiden tilojen käyttäjiä saattoi olla 1600. Suurimmissa termeissä käyttäjiä saattoi kerralla olla jopa 3000 henkeä.

Caracallan termit antavat hyvän kuvan siitä, miten monipuolisesta kulttuurista oli kyse. Kyse ei ollut vain erilaisten lämmitettyjen huoneiden käytöstä ja kylpemisestä, mikä monilla vapailla kansalaisilla oli päivittäinen rutiini, vaan myös ruumiin kulttuurin harjoittamisesta. Caracallan termien yhteyteen oli rakennettu pari paleastraa, eli liikuntatilaa, missä saattoi harjoittaa painia ja nyrkkeilyä tai muuta voimailulajia. Sen lisäksi kokonaisuuteen oli tuotu myös kirjasto, jonka aarteisiin saattoi uppoutua peseytymisen ja liikunnan ohella.

Eräänlaisten hikoiluhuoneiden, suomalaisittain saunojen, valikoima oli mielenkiintoinen. Jonkinlaisia vertailukohtia voisi löytää edellä kuvattuihin espoolaisiin kuntosali-uimahalli-komplekseihin.   

Carcallan kylpylä itsessään, kuten useimmat muutkin termit, sisälsi siis erilaisia lämpöhuoneita. Ensinnäkin oli frigidarium (kylmähuone), sitten tepidarium (lämmin huone) sekä caldarium (kuuma huone). Siis lämpötilaltaan kolmenlaisia huoneita. Useimmiten niissä käytiin aloittaen kylmimmästä ja päätyen kuumimpaan. Vielä lopuksi voitiin mennä huoneet päinvastaisessa järjestyksessä.

Koko kylpylän, mutta erityisesti lämmin- ja kuumahuoneiden lämmitys oli nerokkaasti rakennettu. Lämmitys oli eräänlainen lattia- ja seinälämmitys. Koko rakennus lämmitettiin hypokaustin avulla. Kyseisessä tekniikassa lämmitettiin polttopuilla suuri määrä vettä lattiarakenteiden alla. Lämmin vesi tai kuuma höyry ohjattiin kanavia pitkin huoneiden ja salien alle sekä kuumahuoneen seiniin. Kuumimmillaan kuumahuoneen lämpötila saattoi nousta 80 asteeseen, suomalaisen saunan optimilämpötilaan.

Roomalaiset ratkaisivat veden saannin nerokkaasti, eli rakentamalla akvedukteja, jotka toivat vettä läheisiltä vuorilta. Akveduktit olivat siis eräänlaisia vesijohtojen edelläkävijöitä. Carcallan kylpylään vesi tuli Aqua Marcia -akveduktia pitkin. Meillähän vesijohtojärjestelmät tuovat vettä tarpeellisen määrän uimahallienkin käyttöön, joskus kaukaakin, kuten Helsinkiin Päijänteestä.