YK lasten asialla

Tänään, 24. lokakuuta 2014, on itseni kannalta historiallinen päivä. Tänään on vuosittainen YK:n päivä. Historialliseksi sen tekee minulle YK:n päivä tasan 50 vuotta sitten. Olin silloin Jämsän yhteiskoulun kahdeksannella luokalla. Koulullamme oli tapana pitää yhteinen aamunavaus koulun keskusradion kautta. En muista oliko aamunavaus joka päivä, en myöskään sitä, miten kulloisetkin teemat tai aiheet valittiin. Aina aika ajoin aamunavauksen suoritti joku koulun oppilaista. Tasan 50 vuotta sitten aamunavaus tuli minun tehtäväkseni.

Valintaani vaikutti varmasti silloinen YK:n päivä. Opettajilla oli tiedossa kiinnostukseni ja harrastukseni kansainvälisiin asioihin. YK:n päivän vuoksi puhuin luonnollisesti kehitysyhteistyöstä, tai kuten silloin sanottiin, kehitysavusta. Muistan vielä varsin hyvin puheenvuoroni pääsanoman.

Suomen kehitysapu, eli kehitysyhteistyö otti 1960-luvun alussa vasta ensi askeleitaan. Itse asiassa kansainvälisestikin kehitysapu alkoi 1960-luvun alussa vasta organisoitua. YK julisti 1960-luvun kehityksen vuosikymmeneksi. Toisaalta läntisten teollisuusmaiden järjestö OECD oli vasta perustettu, ja heti vuosikymmenen alussa se ryhtyi koordinoimaan ja ohjeistamaan länsimaiden köyhille maille antamaa apua. Toiminnan esikuvana oli ns. Marshall-apu, jonka Yhdysvallat organisoi heti Toisen maailmansodan jälkeen.  Marshall-rahoitusavun tarkoituksena oli nostaa sodan runtelema Länsi-Eurooppa jaloilleen, jotteivat kumoukselliset voimat pääsisivät valtaan. Apu toimi niin kuin oli tarkoitus.

Suomen virallinen kehitysapu alkoi vuoden 1965 alussa, jolloin aloitti toimintansa ulkoministeriöön perustettu apua koordinoiva toimisto. Omassa puheenvuorossani - edellisenä syksynä - korostin kahta asiaa. En painottanut niinkään köyhän maailman pelastamista, mihin Suomen voimavarat tuntuivat mitättömiltä. Sen sijaan pidin tärkeänä, että suomalaiset asiantuntijat ovat mukana kehitysmaissa yhdessä muiden avunantajien kanssa. Tämä olisi tärkeää myös sen vuoksi, että yhteistyön kautta suomalaisten ja Suomen tietoisuus kolmannen maailman, kuten köyhiä maita alettiin kutsua, ongelmista syventyisi. Suora inhimillinen kosketus on olennainen osa olosuhteiden ja ongelmien ymmärtämistä puolin ja toisin.

Toinen tärkeä seikka yhteistyössä oli mielestäni se, että Suomi ja suomalaiset tulevat tunnetuiksi eri puolilla maailmaa, globaalisti, kuten nykyisin sanottaisiin. Tällä seikalla on sekä inhimillistä, poliittista että taloudellista merkitystä Suomelle. Eri vaiheissa Suomi onkin korostanut juuri YK:ta tärkeänä Suomen kanavana haluttaessa vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen, sekä ns. Suomen profiloitumiseen maailmalla. Suomihan varsin varhain osallistui YK:n rauhanturvatyöhön juuri tästä syystä.

Aamunavaukseni ennakoi hyvin erästä juonnetta omassa toiminnassani myöhemmin. Jouduin työn puolesta perehtymään kehitysmaiden asemaan ja mahdollisuuksin jo 1970-luvun alussa. Keskeisiä prosesseja siinä vaiheessa oli YK:n puitteissa neuvoteltu Uusi kansainvälinen talousjärjestys, UKTJ. Sen oli määrä parantaa köyhien maiden asemaa maailmanmarkkinoilla. Mittava neuvotteluprosessi lähti liikkeelle vuonna 1974 eli tasan 40 vuotta sitten. Omalta osaltani olin näissä valmisteluissa mukana. Maailman talousjärjestys on sittemmin muuttunut valtavasti, mutta muiden tekijöiden vuoksi kuin UKTJ:n.

Omaan rooliini kuului kuluneina vuosina yli 30 vuoden edustus eri Suomen kehitysmaapolitiikkaa ohjeistaneissa neuvottelukunnissa. Vuosien mittaan asiat ja vaikutukset ovat kehityspolitiikassa monin osin muuttuneet. Näin jälkikäteen tarkasteltuna minun ei ole kuitenkaan tarvinnut luopua niistä kahdesta näkökohdasta, joita pidin tärkeinä 50 vuotta sitten. Niillä on edelleen paikkansa Suomen politiikassa.

Maailmankuva ja globaalit kehityskysymykset ovat vuosien kuluessa dramaattisesti muuttuneet. Koulussa meille opetettiin vielä 1960-luvun alussa, että kaksi kolmasosaa maapallon väestöstä näkee nälkää. Näin ei varmasti silloinkaan käytännössä ollut, mutta ilmaus korosti köyhien maiden asemaa ja mittasuhteita ihmiskunnan kokonaisuudessa. Maapallon väkiluku oli ylittänyt 3 miljardia vasta vuonna 1960. Tänään maapallolla elää jo 7,25 miljardia ihmistä, eli enemmän kuin kaksinkertainen määrä vuoteen 1964 verrattuna.

YK:n toiminta alkoi heti maailmansodan päättymisen jälkeen vuonna 1945, eli YK täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Sen keskeisimpiä tehtäviä on rauhan edistäminen ja ylläpitäminen eri puolilla maailmaa sekä taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisesti kestävän kehityksen edistäminen. YK:lla on lukuisa määrä tytärjärjestöjä, jotka ovat erikoistuneet kehityksen eri aspekteihin, tekijöihin. Eräs vanhimmista tytärjärjestöistä on Roomassa toimiva YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö, FAO. Sen pitkänaikavälin tehtävä ja päämäärä on nälästä ja aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten auttaminen. Maapallon väestön lukumäärän noususta huolimatta aliravitsemuksesta kärsivien lukumäärä onkin hitaasti alentunut. Näitä ihmisiä on edelleen yli 800 miljoonaa.

Alentamistavoitetta on YK:n puitteissa edistetty asettamalla koko maailmaa koskevia kehitystavoitteita. Vuonna 2000 asetettiin tavoitteet, aliravitsemuksesta kärsivien osuuden puolittaminen, vuoteen 2015. Tämä tavoite tullaan lähes saavuttamaan. Nyt YK on laatimassa uusia tavoitteita seuraavalle 15-vuotiskaudelle, eli vuoteen 2030. Nälän ja aliravitsemuksen tavoitteet kohdistetaan tulevalla kaudella lapsiin, erityisesti alle 5-vuotiaisiin pienokaisiin. Puutteellisesta ravitsemuksesta tai aliravitsemuksesta kärsiviä pikkulapsia on edelleen noin 160 miljoonaa. Tavoite pitää tulevalla kaudella olla, että jokainen lapsi saa riittävän ravinnon viimeistään vuonna 2030.

Tavoite tuntuu kovalta, mutta nykytiedolla ja yhteisillä voimavaroilla se on täysin saavutettavissa. Riittävä ravinto on perimmäinen ihmisoikeus erityisesti pienille lapsille. Riittävä ravinto on myös hyvän kehityksen avain. Köyhissä maissa kehitys lähtee viime kädessä ihmisistä. Jos yksilön fyysinen ja henkinenkin kehitys on heikentynyt puutteellisen ravinnon vuoksi, ei hänen panoksensa omassa elämässään eikä yhteisössään voi olla täysipainoinen. Köyhyyden ja aliravitsemuksen kierre alkaa usein jo odotusaikana, kun äidit eivät saa riittävästi jokapäiväistä ravintoa. Tämä kierre tulee YK:n ja kehitysyhteisön toimesta katkaista tulevan tavoitekauden aikana.