Syyrialaiset tulevat

1960-luvun lopulla tuli elokuvateattereihin amerikkalainen elokuva Venäläiset tulevat, venäläiset tulevat (The Russians are coming, 1966). Sen ohjasi Norman Jewison ja päänäyttelijöistä Alan Arkin sai jopa Oscar-ehdokkuuden. Elokuva ei siis ollut huono. Se vitsaili amerikkalaisten silloisella russo-fobialla, ts. sillä, että Neuvostoliitto ja venäläiset olivat amerikkalaisille suurin poliittinen ja sotilaallinen uhka. Kuulin luokkatovereiltani, jotka olivat olleet vaihto-oppilaina Yhdysvalloissa, että he eivät olleet kuulleet koskaan puhuttavan niin paljon Neuvostoliitosta kuin tuon vuoden aikana. Vaikka elokuva vitsailee monin hauskoin tavoin amerikkalaisten fobioilla, uhka kyllä oli myös todellinen. Se ei ollut venäläisten maihinnousu Amerikkaan vaan ydinsota. Kuuban kriisin yhteydessä (1962) käytiinkin hyvin lähellä tuota maailmanlopun sotaa.

Tällä hetkellä todistamme hyvin toisenlaista maihinnousua. Se on todellinen eikä kuviteltu. Etelä-Eurooppaan tulee suurin joukoin pakolaisia Välimeren yli Pohjois-Afrikasta sekä Egeanmeren yli Turkista Kreikan saarille. Todistamme ilmiötä, joka on mittasuhteillaan yllättänyt kaikki.

Se ei ole ollut yllätys, että väestöpaine Afrikasta Eurooppaan on ja tulee olemaan suuri. Olemme jo pitkään tienneet, ettei Afrikan väestökehitys mene vaikutuksitta. Meidän ikäihmisten aikana Afrikan väkiluku on viisinkertaistunut, noin 200 miljoonasta miljardiin. Kun väestö on ikäjakautumaltaan nuorta ja syntyvyys edelleen korkea, ennusteiden mukaan Afrikan väkiluku nousee tällä vuosisadalla neljään (4) miljardiin. On todella vaikea kuvitella, miten sellainen määrä ihmisiä voisi saada toimeentulonsa ko. mantereella.  

Sysäys kansainvaellukseen saatiin ns. arabikeväästä. Arabikevät oli vuodenvaiheessa 2010 - 2011 alkanut spontaani kansannousu Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän totalitaarisia ja diktatorisia vallanpitäjiä vastaan. Tämä liikehdintä toivotettiin lännessä, niin Euroopassa kuin Amerikassakin tervetulleeksi.

Arabikevään jälkeinen kehitys ei kuitenkaan ollut sitä, mitä odotettiin. Valistuneet ja hyvin informoidut nuoret eivät pystyneet pääsemään valtaan arabimaissa vaan vanha valta käänsi kehityksen takaisin autoritaariseen hallintoon. Pahimmaksi tilanne kärjistyi Syyriassa, missä valtaa pitänyt diktaattori Assad kykeni tukijoineen vastustamaan kapinoitsijoita väkivalloin. Syyria ajautui sisällissotaan, jonka inhimilliset seuraukset ovat olleet mittaamattomia.

Sodan loppu ei ole edes näköpiirissä, koska taisteluihin on nyt kietoutunut voimia, joiden hallinta näyttää mahdottomalta. Suuressa osassa Syyriaa pitää valtaa ääri-islamilainen liike ISIS, jonka toimintatavat ovat raakuudessaan ja barbaarisuudessaan yllättäneet kaikki. Heidän lisäkseen valtaa Syyrian alueella tai sen eri osissa tavoittelevat erilaiset kapinalliset ryhmät, kurdit ja Assadin joukot. Maan hallintaan vaikuttavat myös ulkopuoliset maat, Turkki, Yhdysvallat, muut läntiset suurvallat ja Venäjä. Venäjä ja Kiina ovat myös taanneet sen, ettei YK:lla voi olla humanitaarista apua suurempaa roolia Syyriassa.

Syyria sijaitsee Välimeren itäisellä rantavyöhykkeellä, eräällä tavalla Euroopan ja Afrikan välisellä kannaksella. Alue on ollut ihmisten ja kansojen läpikulkualuetta kauemmin kuin ehkä mikään muu alue maailmassa. Välimeren ranta sekä Kuolleen meren ja Jordan-joen muodostama Itä-Afrikan hautavajoaman jatke ovat olleet reittejä, joita pitkin jo nykyihmistä edeltäneet hominidit ovat vaeltaneet Eurooppaan. Nykyihmiset ovat kenties tulleet tätä reittiä 50 – 60 000 vuotta sitten.

Välimeren perukka Egyptistä, Syyrian kautta Mesopotamiaan ja Anatoliaan Turkissa sekä Egeanmeren yli Kreikkaan on lisäksi ollut länsimaisen korkeakulttuurin syntyaluetta. Maan viljely ja kotieläinten kesyttäminen kehittyivät täällä 10 – 12 000 vuotta sitten. Maailman vanhimman kaupungin asemasta kilpailevat Jeriko Palestiinassa ja Catalhöyük Turkissa. Edellinen lienee noin vuosilta 8000 – 9 000 eKr. ja jälkimmäinen on tuhatkunta vuotta nuorempi. Näistä kivikauden ihmisistä ei ole paljon muuta tietoa kuin heidän jälkeensä jättämien rakennusten rauniot.

Sittemmin Syyriaa tai Levantia, kuten laajempaa aluetta kutsutaan, ovat asuttaneet tai sen vallanneet lukuisat kansat ja valloittajat. Mika Waltarin Sinuhen yksi päätapahtumapaikoista oli Syyrian alue noin 3 300 vuotta sitten. Egyptiläiset, babylonialaiset ja heettiläiset taistelivat siellä vallasta. Taisteluissa oli mukana paikallista väriä edustava Amorin kuningas Azur. Waltarin teoksen monet tapahtumat ja henkilöt ovat osaksi fiktiivisiä ja tapahtumat historiallisesti muunneltuja. Yllättävästi Waltari pystyy kuvaamaan silloista ”todellisuutta” tavalla, joka ei poikkea paljon nykytodellisuudesta.

Keskustellessaan vangitun ystävänsä kuningas Azurin kanssa ennen tämän teloittamista, Sinuhe toteaa, että Azurin ansiosta, ja tietysti valtaa tavoitelleiden naapurivalloittajien toimesta, ”Syyria on mätänevä ruumiskuoppa”. Ei liene kaukana nykyisyydestä.

Nyky-Syyrian asukasluku oli ennen sisällissotaa noin 20 miljoonaa. Maan pinta-ala on puolet Suomen pinta-alasta ja suuri osa maasta on lähes autiomaata. Viime tietojen mukaan ilmaston lämpeneminen on jo kuivattamassa osan entisistä pelloista viljelyyn kelpaamattomaksi. Tämä osaltaan pakottaa väestön liikkeelle. Pahin vitsaus on kuitenkin sisällissota, joka on jo tappanut parisataa tuhatta ihmistä ja miljoonat ovat paenneet naapurimaihin. Kun mukaan lasketaan Irakin ja Pohjois-Afrikan pakolaiset, lähtijöitä on paljon.

Ilmiön uusin piirre on ihmisten salakuljettajat, jotka nettoavat suunnattomia summia ja joiden ansiosta Euroopan kulkuväylät erityisesti Kaakkois-Euroopasta pohjoiseen ovat täynnä väkeä. Viime päivinä ihmisvirta on jo ulottunut Suomeen, Euroopan perukoille saakka. Väki tulee tänne Ruotsin kautta Haaparantaan ja sieltä Tornioon, Suomeen.  Ennusteet tulijoiden lukumäärästä vaihtelevat jo kymmenissä tuhansissa. Varmaa myös on, ettei tulovirtaa helpolla padota. Lähtijöitä niin Pohjois-Afrikassa kuin Lähi-idässäkin voi olla kymmeniä miljoonia.

Suomeen asti saapuneet eivät täytä mielikuvaa köyhistä, sairaista ja kurjista. Onkin varmasti niin, että tänne asti viikkojen vaelluksen jaksavat ovat hyväkuntoisinta ja myös varakkainta. Jo lähtöalueella he ovat joutuneet maksamaan salakuljettajille tuhansia euroja päästäkseen Eurooppaan. TV-haastattelujen perusteella monet ovat pitkälle koulutettuja ja kielitaitoisia.

Kylmästi ja kyynisesti ajateltuna tällaisen maahanmuuttoaallon tulo voi olla hyväkin asia. Tosiasia kun on, ettei Suomen vanheneva väestö yhdessä supistuvan työvoiman tarjonnan kanssa kykene ylläpitämään saavutettua hyvinvointiyhteiskuntaa. Julkista sektoria, eli valtion ja kuntien menoja on alennettava ja siten myös vähennettävä niitä palveluja, mitä julkinen valta antaa. Ihmisten välinen tasa-arvo vähitellen heikkenee. Palvelujen puutteessa vähävarainen väestönosa jää hyvinvoinnissa muusta väestöstä jälkeen.

Koulutettu, parhaassa työiässä oleva ja yritteliäs maahanmuuttajaväki on tässä tilanteessa sitä, mitä Suomi tarvitsee. Tätä näkemystä ei ehkä moni hyväksy, kun maassa on omasta takaa satoja tuhansia työttömiä. Globaalissa toimintaympäristössä työtön väki ei kuitenkaan työllisty, ellei synny riittävästi uutta yritteliäisyyttä. Maahantulijat voivat olla yksi vastaus tähän puutteeseen.  Kymmenien tuhansien maahanmuuttajien tulo ei tietenkään tapahdu kivuttomasti. Ristiriitoja syntyy ja sopeuttamistoimenpiteitä tarvitaan. Mutta kun emme voi täältä juurikaan vaikuttaa lähtömaiden tilanteeseen, on tehtävä kaikki kansainvaelluksen hallitsemiseksi ja väistämättömän kääntämiseksi uudeksi aluksi. Syyrialaisten, tai Suomen tapauksessa erityisesti irakilaisten tulo ei ole vitsi tai fobia vaan todellisuutta, jonka kanssa joudutaan elämään.