Missä kokoonnumme

Muutama päivä sitten oli lehdessä uutinen, jonka mukaan nykynuorisosta on tullut sisätilaihmisiä. Porukat hengailevat pääasissa erilaisissa katetuissa ja lämmitetyissä tiloissa. Suosituimpia ovat suuret kauppakeskukset kuten Itis, Sello tai Iso Omena. Enää ei niinkään pyöritä kulmilla, ehkä Helsingin päärautatieasemaa lukuun ottamatta. Tämä sisätilaelämä ei sinänsä ole nuorison etuoikeus. Myös varttuneemmat ikäluokat valitsevat katetut tilat menoilleen ja tuloilleen, jos se on mahdollista.
On ehkä kiinnostavaa tarkastella, miten ihmisten tuleminen yhteen, kokoontuminen on aikojen kuluessa muuttunut tai kehittynyt - ja miksi?

Ihmisen kylä- ja  kaupunkilaisasuminen alkoi noin 9000 - 10000 vuotta sitten, todennäköisesti Lähi-idässä. Kaupunkilaisasuminen syntyi rinnan maatalouden kehittymisen kanssa. Elinkeinojen siirtyminen keräilystä ja metsästyksestä viljelyyn ja karjanhoitoon mahdollisti paikallaan pysyvän elämänmuodon ja tiheän asumisen. Arkeologisista löydöistä päätellen keräilijä-metsästäjä-ihminen oli kyllä suosinut luolia tai muita suojaisia tiloja jo vuosituhansia. Rakennetuista sisätiloista ei ole kuitenkaan aikaisemmin jäänyt merkkejä.

Suurten korkeakulttuurien syntyminen, Mesopotamiassa, Egyptissä, Kiinassa, Intiassa jne., merkitsi suurten rakennushankkeiden alkua ja läpimurtoa. Kiinnostavaa on, että esimerkiksi antiikin Egyptissä suurimmat hankkeet tähtäsivät kuoleman jälkeisen elämän turvaamiseen. Temppeleiden ja hautojen rakennustyömaille ei tosin kokoonnuttu vapaaehtoisesti vaan pakolla. Rakennetut tilatkin jäivät vain muutamien vainajien käyttöön.

Antiikin Kreikan ja antiikin Rooman kokoontumispaikoille oli tyypillistä aukiot, torit, joille kokoonnuttiin käymään kauppaa, hoitamaan hallinnollisia päätöksiä, käyttämään valtaa tai juhlistamaan eri tapahtumia. Kreikassa agora oli aukio, jolla sanotaan demokratian syntyneen. Roomassa foorumit, Forum Romanum, Ceasarin, Agustuksen, Nervan, Trajanuksen jne. forumit olivat kaikkien tapahtumien keskuksia. Forum Romanumilla sijaitsi eri jumalien temppeleiden lisäksi Curia, missä Rooman senaatti kokoontui, Saturnuksen temppeli, joka toimi valtion varojen säilytyspaikkana - jonkinlainen valtiovarainministeriön ja keskuspankin yhdistelmä siis, sekä rostra, puhujalava, jolta usein julistettiin kansalle tärkeimmät poliittiset sanomat. Sekä antiikin Kreikassa että Roomassa oli vielä paikkoja, joihin kokoonnuttiin sekä ruumiin että hengen kulttuurin vaalimiseksi. Jälkikäteen silmiinpistävimpiä ovat amfiteatterit, tärkeimpänä Colosseum, joilla näyteltiin usein verisiä näytelmiä ihmis- ja eläinuhreineen. Antiikin aikana suosioon nousivat myös hevosten kilpa-ajot, joille rakennettiin omat puitteensa, sirkukset. Oma lukunsa ovat tietysti kylpylät, termit, joissa ainakin yläluokka vietti päivittäistä aikaansa. Termit saattoivat olla valtavia, kuten Caracallan termi, josta on edelleen nähtävänä suuret rauniot. Sinne mahtui kerralla 9000 vierailijaa altaisiin, höyryhuoneisiin ja sisäpelien kentille.

Caracallan termi Roomassa

Keskiajan Eurooppaan tultaessa kansan kokoontumispaikat näyttävät hieman antiikin aikaan nähden erilaisilta. Kirkko hallitsi keskiajan henkistä mutta myös poliittista ja aineellista kulttuuria. Kokoontumisen keskuksiksi nousivat toinen toistaan korkeammat ja komeammat kirkkorakennukset. Vatikaaniin, Roomaan kohosi 1500-luvun taitteessa apostoli Pietarin ristiinnaulitsemispaikalle Pietarin kirkko. Siitä tuli suurin ja monella tavalla myös taiteensa puolesta komein. Komeita ovat myös monet goottilaiset kirkot, joiden taivaisiin kohoavat holvit ja tornit saivat kenties ihmisen hengen kohoamaan yleviin ajatuksiin. Joka tapauksessa valtavat rakennuskompleksit kertoivat katolisen kirkon mahdista ja ihmisen pienuudesta sen rinnalla.

1800-luvulla puhalsivat jo uudenlaiset tuulet. Valtaa pitävät halusivat jättää merkkinsä ympäristöön - kuten ennenkin - myös rakennuskannassa ja katukuvassa. Missä vain oli tilaa, syntyi suuria aukioita tai toreja, joilla oli helppo järjestää sotilasparaateja tai muita joukkotapahtumia. Napoleonin vaikutuksesta Pariisi sai suuret aukionsa ja Bulevardinsa. Pienessä Suomessakin tapahtui, kun tsaari Aleksanteri I käynnisti uuden provinssipääkaupunkinsa, Helsingin, muuttamisen emämaan, Venäjän mahtia vastaavaksi kaupungiksi. Rakennettiin Tuomiokirkko, Senaatintori ja Helsingin empirekeskusta. Tämä oli varsin mahtipontista vain parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupungissa. Senaatintori on saanut toimia niin 1800-luvulla, 1900-luvulla kuin nyt 2000-luvulla monien kokoontumistilaisuuksien näyttämönä. Tilaisuuksien henki ja tyyli ovat ehkä vuosikymmenten mittaan paljonkin muuttuneet.

1800-luvun jälkipuolisko muutti olennaisesti kokoontumispaikojen ilmeen ja tarkoituksen. Uudet tilat ja paikat eivät enää olleet kirkon tai hallitsijoiden mahtia ilmentäviä, vaan niiden synty ja syyt nousivat kansan keskuudesta. Alettiin rakentaa kansakouluja, palokunnantaloja,seurojentaloja, työväentaloja jne. Kansallisen heräämisen merkeissä kokoonnuttiin kesäisin eri puolilla maata suurille kansanjuhlille, ulkokenttineen ja laulukatoksineen.1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kokoontumispaikoille oli luonteenomaista kansanvallan nousu. Kansalaisyhteiskunta aktivoitui ja organisoitui sekä rakensi tiloja toimintaansa, kokoontumistaan varten.

1900-luvulla suomalaista identiteettiä vahvistettiin kansainvälisellä urheilumenestyksellä. Suomi juostiin maailmankartalle. Suomalaiset yleisurheilijat, painijat ja hiihtäjät kuuluivat maailman parhaimmistoon. Niinpä nuoriso kokoontui laajoin joukoin kentille harjoittelemaan ja valmentautumaan. Elettiin todeksi urheilun jaloa aatetta.Ympäri Suomea rakennettiin urheilukenttiä, joilla oli juoksuradat sekä hyppy- ja heittopaikat.

Urheilupyhättöjen rakentaminen huipentui 1930-luvun lopulla Helsingin olympiastadionin rakentamiseen. Suomessa piti järjestää olympialaiset kesällä 1940. Maailmansodan syttyminen sen kuitenkin esti. Vuonna 1952 maailman kansat sitten vihdoin kokoontuivat Helsingin olympiastadionille ja muille suorituspaikoille.
Jo 1950-luvulla alkoi nostaa päätään toisenlainen kokoontuminen. Jälleen Helsingistä alkaen alettiin rakentaa ostoskeskuksia lähikauppaa ja muita palveluja varten. Niiden kahviloista ja kulmilta tuli pian suosittuja tapaamis- ja oleskelupaikkoja. Sen jälkeen ihmisiä eniten mukaansa vetävä ja yhteen tuova aate onkin ollut kaupallinen aate, shoppailu samoissa marketeissa.

Kun urheilukentät, hiihtomäet, luistinradat ja myös maauimalat yms. liikuntapaikat suosivat ulkonaoloa, alettiin viimeistään 1960-luvulla siirtyä sisätiloihin. Luonnollisesti sisätiloihin oli syntynyt jo pitkään sekä liikunnan että kulttuurin kokoontumispaikkoja, mutta jäähallien ja uimahallien rakentaminen toi siihen uuden ulottuvuuden. Jäähalleja Suomessa on tällä hetkellä noin 55 ja uimahalleja sekä kylpylöitä puolestaan 80. Lukumäärä noussee siitä vielä vähin erin. Jäähallien kävijämäärästä ei kirjoittajalla ole tietoa, mutta uimahalleissa ja kylpylöissä vuotuinen kävijämäärä lähestyy miljoonaa.

Uima- ja jäähallit laajentavat merkittävästi sisäliikuntamahdollisuuksia ja niillä on suuri kansaterveydellinenkin merkitys. Sisätiloihin sijoittuvia kokoontumispaikoja ovat luonnollisesti myös erilaiset kulttuuritalot ja taidelaitokset. Niiden lukumäärä lisääntyy pikku hiljaa, mutta suurin osa niistä on rakennettu julkisin varoin ja niitä ylläpidetään tai ainakin merkittävästi tuetaan verovaroista. Uusien rahoitusta on siten hainkittavissa vain hyvin rajoitetusti.

Varsinaisesti uuteen aikakauteen astuttiin sisätilojen käyttämisessä, kun ryhdyttiin rakentamaan toinen toistaan suurempia kauppakeskuksia. Stockmann, Sokos ja eräät muuta tavaratalot ovat jo vuosikymmeniä toteuttaneet monipuolisen kaupan liiketilaideaa. 1900-luvun jälkipuoliskolla Suomeen alettiin rakentaa uudenlaisia kaupallisia kokonaisuuksia, joissa on sekä keskeisten kauppaketjujen myymälöitä että kymmeniä eri tuoteryhmiin ja kulutustavaroihin erikoistuneita liikkeitä. Leppävaarassa sijaitsevassa kauppakeskus Sellossa lienee ainakin sata eri liikettä. Sen lisäksi samaan kompleksiin sijoitetaan monenlaisia palvelupisteitä kirjastoista hartaushuoneisiin. Kauppakeskukset ovatkin hyvällä syyllä sanottuna täyden palvelun laitoksia.  Vuonna 2011 arvioitiin kauppakeskusten yhteen laskettu kävijämäärä olleen 326 miljoonaa.

Erillisten kauppakeskuten lisäksi pyritään rakentamaan korttelien läpi ja sisäpihoille sekä myös talokompleksien välille katettuja tiloja, joista ei tarvitse mennä ulkoilmaan. Niihin tullaankin omalla autolla suurien maanalaisten parkkihallien kautta. Kampin kauppakeskuksen alla sijaitsee jopa Helsinkiin lännestä tulevan bussiliikenteen terminaali. Vastaavaa palvelevat myös metron asemat ja pysäkit.
Ei ihme, että nuoriso viihtyy näissä sään suhteen suojatuissa ja lämpimissä tiloissa. Kuvaan kuuluu, että alueelle sijoittuu myös laaja valikoima ravintola- ja kahvilapalveluja ml. myös viihde elokuvateattereineen.

Lopuksi pieni omakohtainen muistelu eräästä kauppakeskuksesta ja sen aikaansaamasta tunnelatauksesta. Olin vuonna 1996 Etelä-Afrikan tasavallassa, Johannesburgissa maailman ravintokonferenssissa (World Food Summit). Olimme majoittuneet muutaman kilometrin päähän konferenssipaikasta, joka sijaitsi aika paljon Johannesburgin ulkopuolella, bungalow-tyyppisesti rakennettuun hotelliin. Etelä-Afrikan tapaan hotellin alue oli aidattu korkealla betonimuurilla, jonka laki oli päällystetty rikottuilla pullolaseilla. Ilmeisesti oli syytä pelätä ryöstäjiä tai murtautujia.

Lauantaipäivänä ei ollut ohjelmaa, joten päätin lähteä läheiseen kaupunginosaan, Johannesburgin keskustan ulkopuolelle varakkaille rakennettuun Sun Cityyn. Kun matkaa oli vain puolitoista kilometriä, ajattelin ettei se minulle, joka kävelen mielelläni, ole matka eikä mikään mennä jalan. Niinpä lähdin kuumassa auringonpaisteessa vaeltamaan pikkukatuja Sun Cityä kohden. Pian huomasin, miksi valkoihoiset eivät kävele yksikseen ja omin neuvoin. Vastaan ja perääni alkoi tulla eri näköistä ja eri ikäistä mustaa miestä. Vähitellen alkoi puseroon hiipiä tunne, että mitähän, jos joku päättää ryöstää minut. Miten siinä sitten okein  käy? Vaelsin kiireisenä ja sulkeutunein ilmein kohti kauppakeskusta, joka muutaman mutkan jälkeen alkoikin siintää edessä. Kun vihdoin saavutin alueen ja ohitin ulko-ovien tarkastukset, huokasin helpotuksesta. Upea ja suuri kauppakeskus oli aseistettujen vartioiden vartioima. Vyöllä roikkuvin pistoolein varustettuja vahteja oli sisääntulo-ovilla ja myös eri puolilla kauppakeskusta. Ilmastoidussa, tarkoin vartioidussa kauppakeskuksessa tunsin rentoutuvani ja nauttivani olostani. Oli ihankuin olisin selviytynyt vihamielisten villieläinten viidakosta. Vaikea tietää, perustuiko tuo tunne kokonaan perusteettomaan mielikuvituksen luomaan ennakkoluuloon, vai oliko asiassa perää. Olimmehan kuulleet paljon varoituksia väkivaltaisista ryöstöistä Johannesburgin kauduilla.