Jokapäiväinen leipä omasta maasta

 

Kirjoittelin 1990-luvun alkuvuosina elintarvikeomavaraisuuden puolesta. Käytin niissä ja asiaa koskevissa keskusteluissa joskus yllä olevaa slogania: ”Jokapäiväinen leipä omasta maasta”. Silloin ei asia ollut lainkaan ajankohtainen, tai se ei herättänyt suurempaa kiinnostusta. Pikemminkin oltiin huolestuneita maataloustuotannon ylituotannosta, jota esimerkiksi tuolloin oli kananmunissa ja maitotuotteissa. Vielä suurempi haloo oli ruuan hinnasta. Ruoka oli median mukaan Suomessa liian kallista verrattaessa muihin Euroopan maihin, ja tämä oli kotimaisen maatalouden syy.  

EU-jäsenyyden puolustajien yksi argumentti olikin, että jäsenyyden myötä saadaan halpaa, ja hyvää ulkomaista ruokaa. SAK kävi jopa likaista kampanjaa asian puolesta levittämällä mainoksia: ”Kuka syö pöydässäsi?” Suomalaisen perheen ruokapöydässä istui perheenjäsenten lisäksi MTK:n Heikki Haaviston näköisen miehen jyhkeä hahmo.  

Hevosenlihaskandaali toivottavasti lopulta avaa suomalaisten silmät sen suhteen, mihin on pyritty ja mihin on päästy. Se että EU-jäsenyyden aikana maatalouden osuus kuluttajan maksamista elintarvikkeista supistuu kohti kymmentä prosenttia ja kaupan osuus lähestyy kolmeakymmentä, ei vielä ole herättänyt suuria kansanjoukkoja. Joka tapauksessa lienee edelleen syytä kysyä, miksi kaupan tuoma lisäarvo on niin suuri, että sen osuus on kohta kolmikertainen elintarvikkeiden alkutuotantoon verrattuna. Maataloudessakaan tuote ei synny ilma työtä, tuotantopanoksia ja pääomaa. Kaupan kustannuksista suuri osa lienee seiniä, kun kilpailukeinona ovat toinen toistaan suuremmat kauppakeskukset erilaisine lisätiloineen, viihteestä hartaustiloihin. Onko niin, että korkealla ruuan hinnalla maksetaan ylimitoitetut liiketilat? Jos halutaan käyttää SAK:n lanseeraamaa vertausta, syökö kauppa kuluttajan pöydässä.

EU:n laajeneminen ja maatalouskaupan vapautuminen ovat tuoneet esiin markkinoiden toisen, vielä vakavamman ilmiön – huijauksen. Suomessa on totuttu siihen, että oman maan järjestelmät pitävät huolen siitä, ettei varsinkaan elintarvikkeissa ole muuta kuin mitä siellä sanotaan olevan. Elintarkkeiden valmistusketjun venyminen ja mutkistuminen sekä tuotteiden alkuperän etääntyminen yhä kauemmas kotimaasta ovat johtaneet siihen, että tuotteiden sisällöstä ja alkuperästä ei ole enää mitään varmuutta. Liike-elämä on osoittanut, että joukkoon mahtuu aina huijareita, jos siihen vain tulee tilaisuus. Elintarvikkeiden kohdalla tämä on useimpia muita tuoteryhmiä kohtalokkaampaa. Emme enää voi olla varmoja, minkälaisia tuotteita tai minkälaisissa olosuhteissa tuotettuja tuotteita syömme. Tämä voi johtaa eettisesti arveluttavasti tuotettuihin elintarvikkeisiin ja myös terveydelle vaarallisiin. Ala-arvoiset tuotteet eivät ainakaan tue kansanterveyden tavoitteita.

Yleinen mielipide saattaa olla kääntymässä 1990-luvulla ja vielä viime vuosikymmenellä vallinneista näkemyksistä. Näin voi lukea viime aikoina julkaistuista lehtikirjoituksista. Yllättävintä on ollut, että selkeimmät kananotot ja näkemykset ovat tulleet kokoomukselaiselta europarlamentaarikko Petri Sarvamaalta. Esimerkiksi Maaseudun tulevaisuudessa (22.2.2013) julkaistu kolumni: ”Hevoset, kuluttajat ja maaseudun tulevaisuus”, ei jätä mitään epäselväksi. Jokaisen aikaansa seuraavan pitäisi lukea Saravamaan kirjoitus. Eikä Saravamaa jätä asiaa pelkästään kirjoituksiinsa, vaan hän toimii myös europarlamentaarikkona näkemyksiensä hyväksi. Sekin on erinomainen esimerkki muille europarlamentaarikoille tai niiksi pyrkijöille. Täältä kotomaasta seuratessa tuntuu joskus siltä, että eräät toiset euroedustajat toimivat pikemminkin omaan maan vahingoksi kuin eduksi.

Elintarvikkeet ovat osa kansainvälistä kauppaa niin EU-maiden kesken kuin laajemminkin. Enää ei ole mahdollista pyrkiä tulemaan sataprosenttisesti toimeen oman maan tuotteilla. Suomessakin jo kolmannes ostetuista elintarvikkeista tuodaan. Esimerkiksi lihassakin, jossa pitkään oltiin omavaraisia, jo viidennes tuodaan ulkomailta. Näin ovat kauppa ja kuluttajat päättäneet. Edelleenkin on kuitenkin syytä kantaa huolta siitä, että kotimaassa voitaisiin tuottaa pääosa kulutetuista elintarvikkeista. Tärkein osa jokapäiväisestä leivästä tulisi tuottaa omassa maassa.