Kalalle ei ole vertaa

Voidaan kai sanoa, että on kalamiehiä ja meitä muita. Jostakin syystä joillekin tulee intohimo kalastukseen, useimmiten he ovat miehiä. Asiaan myös kuuluu, että ihmisten väliset erot saadussa kalansaaliissa ovat suuria. Joillakin on taito vaistota tai tietää, miten kala parhaiten käy pyydyksiin. Tämä tuli ilmi kavereiden kesken jo poikaiässä, jolloin välineenä oli vain itse koottu onki.

Minulla ei ollut silloin erityistä taipumusta hyväksi kalamieheksi, eikä myöhemminkään. Luonnollisesti jälkipolville on ollut syytä näyttää, miten onki tehdään ja mistä madot löytyvät. Ja mökkielämään kuuluu olennaisena katiska järvessä. Joka kesä on koettava ainakin yhtä katiskaa.

Minulle kalan erinomaisuus näyttäytyy erityisesti kalaruokina. Ravitsemusasiantuntijatkin korostavat kalan terveellisyyttä, koska se sisältää lähinnä vain hyviä rasvoja. Mutta ennen kaikkea hyvin ja oikein valmistetut kalaruuat maistuvat mainiolta. Mikäpä olisi parempi yhdistelmä kuin terveellisyys ja makuelämys. Niin välttämätöntä kuin ruoka – jokapäiväinen leipä – onkin, ruokailu kaikkineen tarjoaa mitä parhaita elämyksiä.

Omiin viikoittaisiin rutiineihini kuuluu käynti torilla, aina kun se on mahdollista. Tämä tarkoittaa käyntiä Helsingin Kauppatorilla ja usein myös Hakaniemessä. Kun olen Jämsässä, silloin ajan lauantaiaamuisin Jämsän torille. Siellä kohteena on Päijänteen viimeisimpiin kuuluvan ammattikalastajan Ari Sorvarin myyntiauto.

Kun käyn Helsingin kauppatorilta ostamassa kalaa, suuntaan useimmiten kulkuni Tuomaan Kalan myyntitelttaan. Tuomaan Kalan myyntipaikan on vuokrannut 40 – 50 -vuotias vankkarakenteinen mies, joka tietää miten kalaa käsitellään ja miten asiakkaisiin suhtaudutaan. Juttelen aina hänen tai muiden myyjien kanssa muutaman sanan. Tiskin takana on yleensä pari vanhempaa vakiomyyjää ja vaihteleva määrä nuorempia miehiä riippuen kalan menekistä. Jos sattumalta näemme jossakin muualla, moikkaamme aina ohi kulkiessamme.

Vaikka kalan torihinnat ovat hieman halvempia kuin marketeissa, käynti siellä omalla autolla on tietysti kokonaiskustannuksiltaan kalliimpi kuin ostot lähikaupasta. Hintaa tärkeämpää on kuitenkin käynnin tunnelma ja kalan laatu. Torilla myytävä kala on aina pyydystetty edellisenä päivänä paitsi Norjan lohi, joka torillakin on 2 -3 päivää vanhaa.

Viime kerralla juttelimme kalan tuoreudesta ja oikeasta käsittelystä ennen ruokien valmistusta. Keskusteluissamme tuli esiin, että pyydetyn kalan käsittely täytyy tehdä huolella. On tärkeää mökilläkin tehdä kalan verestäminen heti tainnuttamisen jälkeen, sekä perkaaminen niin, ettei vatsan sisältö pilaa kalan lihaa. Tuomaan Kalan myyjien mukaan kotimainen vaalea kala on parasta valmistettavaksi mieluummin pyytämistä seuraavana päivänä. Lohella paras aika on noin kolmisen päivää merestä nostamisen jälkeen.

Kesäaikaan torin kalaostoihin kuuluu myös käynti Kolera-altaaseen veneellään Sipoosta tulleen vanhemman rouvan myyntipöydän luona. Tämä ruotsinkielinen rouva myy lohesta ja kuhasta valmistamiaan kalapihvejä, sekä silakkapihvejä. Hänellä on myynnissä myös edellisenä yönä savustettua siikaa ja nieriää.

Torikäynniltä lähtee yleensä mukaan joko ahven- tai kuhafileitä, silakkafileitä sekä jotakin savustettua kalaa. Savustettu kala on kotimaista siikaa, ruotsalaista nieriää tai Norjan lohta. Sekä Maija että Milja ovat erinomaisia kalaruuan valmistajia. Niinpä viikonvaihteen aterioilla saamme uunissa tykötarpeineen laitettua kuhaa tai siikaa taikka nieriää. Joskus – vaikkakin harvoin – on vaihtoehtona lohi- tai kirjolohifilee. Parasta ovat kuitenkin leivitettynä paistetut ahvenet. Kalaherkutteluun kuuluvat luonnollisesti erilaiset graavit tai kylmäsavustelut siiat ja lohet sekä sillit eri muodoissaan.

Pitkän kesäkauden lauantaiaamujen rutiineihin kuului siis torivierailu Jämsän torilla. Ari Sorvarilla on aina tarjolla avattua Päijänteen pikkusiikaa, josta saa erinomaisen maistuvan kala-aterian joko uunissa, paistettuna tai savustuslaatikossa. Sorvarilla on tarjolla myös muikkua ja erilaista savukalaa. Kesällä Päijänteen kuhasaaliit eivät ole kovin hyvät, mutta tarpeen mukaan Sorvari lupaa täyttää erilaiset toiveet, jos hänelle soittaa hyvissä ajoin etukäteen. On ymmärrettävää, että joka lauantaiaamuna Sorvarin kojun edessä on pitkä jono niin kauan kuin kalaa riittää.

Kuten alussa mainitsin, itse en ole erityisen erinomainen kalamies, jos puhutaan kalan pyytämisestä. Yläisellä Vaherjärvellä ei kovin paljon arvokaloja olekaan. Katiskakalastukseemme tuli kuitenkin uusi vaihe muutama vuosi sitten. Kesämökkimme lähin pikkutila on Rasilan talo. Sitä isännöi vuosikymmenet Rasilan Timo, eli Timo Lahtinen. Hän oli syntynyt 1921 ja sai tilan hoitoonsa pian Toisen maailmansodan jälkeen.

Olimme Timon kanssa tekemisissä monessa sukupolvessa. Hän oli ns. vanhan kansan mies, todellinen Vaherinkylän Nestori. Timo ilmoitti sotaveteraaneista tehdyssä matrikkelissa ainoaksi harrastuksekseen kalastuksen. Niinpä sopi hyvin, että hän ehdotti minulle muutama vuosi sitten yhteisen katiskan ostamista. Timo oli huomannut, että korpilahtelainen keksijä- ja kalamies oli kehittänyt Weke-nimisen katiskan, jonka otti pitäisi olla erinomainen. Niinpä päätimme, että ostamme yhdessä pyydyksen. Minä kalastan ja sen jälkeen jaamme kalansaaliin. Timo oli silloin 87 -vuotias, joten kalastus jäisi senkin vuoksi minulle.

Kävi kuitenkin niin ikävästi, että Timo sairastui melkein heti katiskan oston jälkeen vakavasti, eikä yhteisistä kala-aterioista tullut mitään. Weke-katiska on kyllä ollut erinomainen. Se on rakennettu kestävän tuntuisesta vihertävästä metalliverkosta, eikä se ole lainkaan samalainen lerppu kuin markettien halpaversiot. Katiskalla on erinomainen otto. Juuri koskaan ei tarvitse nostaa katiskaa niin ettei siellä olisi hauki tai kaksi.

Syömme siten haukea – useimmiten täytettynä uunissa laitettuna - monta kertaa kesässä, lähes aina niin kauan kunnes siihen kyllästyy.

Katiskaan jää joskus myös suurehkoja lahnoja. Lahnaa moni vierastaa, koska kalassa on isojen kylkiruotojen lisäksi paljon pieniä ruotoja. Kun lahnan valmistaa kypsentämällä sen halsterilla, selkäpuoli hieman alaspäin, avotulen päällä, maku on erinomainen. Lahna kypsyy omassa rasvassaan. Sopivasti suolattuna ja pehmeäksi kypsennettyä lahna maistuu aivan erinomaiselta. Pienet ruodot eivät silloin haittaa.

Katiskassa on usein haukien ja lahnojen lisäksi paljon pieniä ahvenia tai särkiä. Valitsen yleensä muutaman isomman ahvenen, painoltaan ehkä noin 150 – 300 grammaa, jotka perkaan paistettavaksi pannulla. Valtaosa ahvenista on heitettävä takaisin järveen. Ne ovat liian pieniä perattavaksi.

Kun tämä juttu on kirjoitettu aivan vuoden 2015 alussa, teenkin seuraavaksi uudenvuoden lupauksen. Olen jo monet vuodet aikonut opetella yksinkertaisen mutta hyvän kalakeiton valmistusreseptin - ettenkin ahvenista. Opettelu on kuitenkin aina jäänyt. Sain joululahjaksi Johannalta Mökkikalastajan käsikirjan, Petrukselta piikin, jolla kalaa voi pitää kiinni perattaessa sekä Maijalta raudan, jolla kätevästi suomustaa kalan kuin kalan. Niinpä lupaan opetella tekemään kalakeiton kirjan antamien ohjeiden mukaan. Itsehän siitä eniten nauttisin.

Toisen uusia tuulia mökkiruuanlaittoon tuovan välineen hankin itse. Korjaamolla pidetyistä joulumyyjäisistä ostin laudan, jolla voi helposti valmistaa nuotion tai avogrillin ääressä loimukalaa. Tässä mallissa kalan filee asetetaan laudalle metalliristikon alle. Sitä ei siis naulata sen paremmin puu- kuin metallinauloilla. Sain hyviä loimutusohjeita lautoja myyneeltä Hirvensalmelta kotoisin olevalta nuorelta naiselta. Hän oli myymässä appiukkonsa valmistamia loimutuslautoja ja muita tarvikkeita. En oikein malta odottaa lumien sulamista ja talven päättymistä. Tulevan kesän maukkaat kala-ateriat tuoreesta järvikalasta maistuvat jo kielellä.