Nykyhetkeä ei ole - vai onko?

Joulunaika on erityinen. Se antaa aihetta ajankulun pohtimiseen. Jouluahan vietämme Jeesuksen syntymän muistoksi. Jeesuksen syntymä oli niin käänteentekevä tapahtuma maailmanhistoriassa, että nykyinen ajanlaskumme aloitetaan Jeesuksen syntymävuodesta. Jeesuksen syntymävuosi määriteltiin vuodeksi 1. Tämä koskee erityisesti kristittyjä kansoja ja kulttuureja, mutta monet muutkin noudattavat käytännössä kristittyjen määrittelemää. Yli puolet maapallon väestöstä noudattaa länsimaista, gregoriaanista kalenteria. Niinpä vuosituhannen vaihtumista juhlittiin käytännössä kaikkialla.

Jeesuksen todellisen syntymähetken määrittäminen on ollut kuitenkin yhtä vaikeaa kuin itse aikakäsitteen hahmottaminen. Jeesuksen syntymästä ei ole tarkkoja historiallisia dokumentteja.  Syntymähetkeä on päätelty Joululegendaan liittyvästä sanomasta. Joulun kertomukseen vaikuttanut Juudean kuningas Herodes Suuri kuoli vuonna 4 ennen ajanlaskumme alkua, joten sitä ennen Jeesuksen syntymän on täytynyt tapahtua. Arviot vaihtelevat kuitenkin vuosien 7 – 2 eKr. välillä.

Ajanlaskun alkuvuoden määritteli munkki Dionysius 500-luvulla. Edeltävä vuosi taas oli 1 eKr., kun nollaa ei tunnettu. Kun nollavuotta ei siis ole ollut, siitä on aiheutunut omat ongelmansa. Ne tulivat esiin, kun 1900-luku vaihtui 2000-luvuksi. Tuliko toinen millennium täyteen, kun numerot vaihtuivat vai vasta vuoden 2000 lopussa?

Itse aikakäsitys on vielä vaikeaselkoisempi kuin nykyisen ajanlaskumme alkuhetki. Tätä seikkaa ovat tiedemiehet pohtineet vuosisatoja. Nykyisen ajattelumme mukaan aika kytkeytyy universumimme syntyyn. Maailmankaikkeudessa hahmotamme helposti kolme ulottuvuutta, vaikkapa pituuden, leveyden ja korkeuden, mitä ne sitten avaruudessa tarkoittavatkin. Kosmologien mielestä aika luo aika-avaruuteen neljännen ulottuvuuden.

Aika yhdessä kolmiulotteisen avaruuden kanssa muodostaa ympäröivän todellisuutemme. Kosmologit ovat taivaita tutkiessaan tulleet siihen johtopäätökseen, että maailmankaikkeus syntyi suurella alkuräjähdyksellä (Big Bang) 13,8 miljardia vuotta sitten. Tapahtui jotakin käsittämätöntä. Tyhjästä syntyi energiaa ja ainetta, joka laajeni käsittämättömällä nopeudella mittaamattomaksi avaruudeksi. Tämä avaruus on jatkuvasti laajentunut. Viimeinen tieto on, että laajentuminen on lisäksi edelleen kiihtyvä.

Tähän rannattomaan avaruuteen tiivistyi vähitellen tähtijärjestelmiä, joita kutsutaan galakseiksi. Oma galaksimme nimi on meille Linnunrata. Suomalaiset kutsuvat yötaivaalla näkyvää tähtimuodostelmaa Linnunradaksi, ikään kuin muuttolintujen tieksi. Itämerensuomalaisten mytologian mukaan tähtivyön ajateltiin olevan pyhän linnun, joutsenen reitti Lintukotoon.

Länsimaissa näkymää kutsutaan usein Maitotieksi (Milky Way). Nimityksen taustalla on kreikkalainen taru. Kreikkalaisen sankarin Herakleen isä Zeus, joka oli saanut pojan Almene nimisen naisen kanssa, asetti poikavauvansa imemään salaa nukkuvan vaimonsa Heran rintaa. Kun Hera heräsi, hän työnsi vihaisesti pois vieraan lapsen ja samalla rinnasta roiskahtava maito muodosti tähtitaivaan. Galaksin kantasanana onkin säilynyt kreikankielen maitoa tarkoittava sana, gála.

Ajalla ja ajan mittaamisella on ollut ratkaiseva merkitys kulttuurien syntymisessä maapallolla. Kaldelais-babylonialainen korkeakulttuuri kiinnitti erityistä huomiota tähtitaivaaseen ja sen ilmiöiden tutkimiseen. Sieltä meillä on perua taivaan merkit, horoskoopit, seitsenpäiväinen viikko ja monet muut. Oli luonnollista jakaa vuosi kahteentoista jaksoon, koska kuun kierto ja kuutamon kehitys ehtivät vuoden aikana tapahtua kaksitoista kertaa.

Juutalaiset omaksuivat babylonialaisilta seitsenpäiväisen viikon ns. Baabelin vankeuden yhteydessä vuosina 587 – 539 eKr. He sovittivat Raamatun luomiskertomuksen tähän viikkorytmiin, mistä meillekin lepopäivän pyhittäminen ja muu siihen liittyvä ovat peräisin.

Ajan mittaaminen ei aikanaan ollut samanaista sekuntipeliä kuin nykyisin. Päinvastoin, aika oli varsin joustava tekijä. Päivä tarkoitti valoisaa aikaa auringon noususta auringon laskuun. Kuten tiedämme, päivän pituus vaihtelee eteläisemmilläkin vyöhykkeillä auringon sijainnin mukaan. Jossakin vaiheessa päivä jaettiin kahteentoista hetkeen vuoden kuukierron mukaisesti. Hetkien tai tuntien kestot vaihtelivat päivän pituuden mukaan.

Ajan ajatellaan olevan kuin jatkuva virta, joka ei koskaan pysähdy. Mielessämme se tuntuu aika ajoin kuluvan nopeammin, joskus hitaammin. Ajattelemme, että vain nykyhetki on todellista. Historia on mennyttä, tulevaisuutta ei vielä ole. Mutta onko nykyhetkeäkään olemassa? Yrittäessämme ajatella juuri tätä hetkeä, se oli jo. Olemme kehittäneet yhä tarkempia mittareita, mutta nekin voivat vain lähestyä hetkeä. Kaikkein lyhin mitattavissa oleva hetki on nimetty attosekuntiksi. Se on sekunnin triljoonasosa.  

Tieteellä ja tutkimuksella emme koskaan tavoita hetkeä. Voimme ehkä turvautua taiteilijan sanaan. Ajan suhteen mieleeni ovat jäänyt Tapio Heinosen aikanaan herkällä baritonilla laulamat säkeet:

                      On joka hetki ihmiselle ainutkertainen

                      Tuskin tuokio on tullut,
                      kun jo menneen huomaat sen.

Iän myötä tunne ajan rajallisuudesta on luonnollisesti yhä voimakkaampi. Sen vuoksi jokainen tuokio tai hetki on entistä arvokkaampi. Usein hienoimmat hetket liittyvät odotuksiin. Vaikka lapsen odotusten vertaa ei ehkä tavoita, Joulun odotus voi kuitenkin palauttaa muistot mieleen.