Väestöräjähdys oli jo

Ihminen on ollut eliölajeista niin menestyksekäs, että se uhkaa menestyksensä vuoksi oman tulevaisuutensa lisäksi suurta osaa muuta eliökuntaa. Kyse ei ole vain tuhovoimaisista aseista, jotka laajasti käytettyinä palauttaisivat eliökunnan ns. kivikauteen. Myös ihmisen lisääntymistä on verrattu pommiin. Ympäristöliikkeen kulmakiviähän on ollut amerikkalaisen Paul R. Ehrlichin vuonna 1968 julkaisema kirja The Population Bomb, väestöräjähdys.

Ehrlichin kirjasta alkaen väestöräjähdys on ollut yksi keskeinen termi puhuttaessa maapallon tulevista uhkakuvista. Maapalloa, ja erityisen sen biosfääriä uhkaa tulevaisuudessa ilmaston lämpeneminen, luonnonvarojen ehtyminen, puute juomakelpoisesta vedestä, yleensä ympäristön saastuminen, sekä erilaisten eliöiden sukupuuttoon kuoleminen. Kaikissa näissä muutoksissa on ihmisen vaikutus suuri, ellei ratkaiseva.

Uhkien syypääksi nimetään usein tulossa oleva väestöräjähdys. Numeroilla mitattuna väestöräjähdys on jo tapahtunut tosiasia.

Minä synnyin vuonna 1945, jolloin maapallon väestön kokonaismäärä oli noin 2,2, - 2,3 miljardia. Maapallon väestön nykyinen lukumäärä on 7,2 miljardia henkeä. Lisäys on nykyisin noin 79 miljoonaa ihmistä vuodessa, 135 miljoonaa syntyy ja 56 miljoonaa kuolee. Näinä lähes 70 vuoden aikana maapallolla elävien ihmisten luumäärä on siis noussut peräti 5 miljardia. Luumäärä on kirjoittajan aikana kolminkertaistunut.

Lukumäärillä leikittäessä voi tehdä muitakin mielenkiintoisia havaintoja. YK:n tilastojen mukaan kuluneena aikana on syntynyt noin 8,5 miljardia uutta ihmistä. Kun lähtötilanteessa olivat nuo runsaat 2 miljardia kanssaihmistä, voi sanoa, että olen elänyt samaan aikaan lähes 11 miljardin muun ihmisen kanssa.

Tätä 11 miljardin ihmisen lukua on hauska verrata nykyihmisen lukumäärään kaikkina aikoina. Geneetikkojen mukaan nykyihminen, Homo Sapiens, eli viisas ihminen ilmaantui maapallolle noin 195 000 vuotta sitten. Silloin syntyi ensimmäinen Eeva, joka syntyseutujensa perusteella oli tummaihoinen.

Väestötieteilijät ovat arvioineet, että nykyihmisiä on elänyt koko tänä 200 000 vuoden ajanjaksona yhteensä 106 – 107 miljardia, eli noin 100 miljardia ennen nykyisin eläviä ihmisiä. Numeroleikkiä jatkaakseni voi siis ajatella että olen elinaikanani elänyt maapallolla samaan aikaan joka kymmenennen nykyihmisen kanssa.

Pienessä Suomessa törmäämme usein uusia tuttavuuksia tavatessamme siihen, että meillä on yhteisiä tuttuja. Jos oikein ryhtyisi kaivelemaan, näin lienee lähes jokaisen kanssa.

Ihmisten verkostojen ja kontaktien tutkijat ovat selvitelleet, että jokainen maapallon ihminen on vain kuuden kontaktin päässä toisistaan. Kun tätä tietoa soveltaa edelleen, voi sanoa, että itsellä olisi ollut mahdollisuus saavuttaa kuuden välittävän henkilön kautta joka kymmenes kaikkina aikoina elänyt ihminen. Tämä mahdollisuus pätee tietysti vasta nykyaikana, jolloin globaali kontaktiverkosto on ihan eri luokkaa kuin 60 – 70 vuotta sitten.

YK:n ennusteiden mukaan maapallon väkiluku kasvaa edelleen mutta hidastuen. Vuoteen 2043 mennessä lukumäärä nousee 9 miljardiin. Eli jos elän lähes sadan vuoden ikäiseksi, maapallon väestö tulee nelinkertaistuneeksi elinaikanani. Tämä on ja on ollut aikamoinen väestöräjähdys.

Tuleva runsaan kahden miljardin lisäys syntyy Aasiassa ja Afrikassa. Kummallakin mantereella lisäystä on miljardin verran. Väestön lukumäärän nousun ongelma kulminoituu Afrikkaan. Afrikan väestö ylitti juuri miljardin rajan, mutta saavuttaa toisen miljardin jo 2040-luvun alussa. Jos väestönkasvu jatkuisi edelleen, Afrikan kokonaisväestö olisi 2100 jo 4 miljardia.

Näin ei tule käymään eikä voikaan. Ympäristön kestokyky on erityisen haavoittuvainen Afrikassa. Väestövaikutus, varsinkin kun Afrikankin ihmiset pyrkivät nostamaan elintasoaan, olisi Afrikan luonnolle tuhoisa.

Vaikka väestön lukumäärä ei enää kasva entiseen tapaan hillittömästi vaan ihmisten lisääntyminen hidastuu, ympäristövaikutus ei kuitenkaan vastaavasti vähene. Jo nykyisen väestön lasketaan kuluttavan maapallon uusiutuvien luonnonvarojen vuosituoton 1,5 -kertaisesti. Tämä siis tarkoittaa heikkenevää kasvukykyä tulevaisuudessa.

Väestön lisääntymistä suurempi uhka luonnolle onkin elintason ja siten kulutuksen nousu. Tässä suhteessa on aivan parin viime vuosikymmenen aikana tapahtunut räjähdysmäinen muutos. Vielä 1900-luvun viime vuosikymmeninä teollisen yhteiskunnan elintasosta nautti vain miljardi ihmistä. Nyt teollisen kulttuurin piiriin on tullut 2 – 3 miljardia ihmistä lisää ja oikeutettu pyrkimys on, että maapallon jokaisella ihmisellä on oikeus kohtuulliseen ja turvattuun elämään. Tämähän on kansainvälisen kehityspolitiikan päämäärä ja se on kirjattu YK:ssa myös ihmisoikeudeksi.

Ihmisen nykyinen teollinen tuotantotapa sekä kiihkeä halu kuluttaa enemmän kuin kohtuullista, osoittautuu kohtalokkaaksi. Maapallon väestömäärä ei enää ”räjähdä”. Lisääntymisen suhteen olemme kuitenkin puun ja kuoren välissä. Tehokkain tapa alentaa syntyvyyttä on elintason nousu. Odotettavissa oleva väestölisäys tapahtuu maapallon köyhimpien väestöryhmien keskuudessa. Ongelma on, jääkö köyhille riittävä mahdollisuus elintason nousuun, jos resurssit tulee syödyksi ennen kuin heidän elintasonsa on ehtinyt nousta.