Suomen kansantalouden kehitys on
ollut vuoden 2016 alusta hämmästyttävän hyvää. Talouskasvu oli vuosina 2016 –
2018 keskimäärin noin 2,6 prosenttia vuodessa. Yllättäen tämä on samaa suuruusluokkaa
kuin vuosina 1980 – 2010 keskimäärin.
Lähde: Findikaattori
Tämä ei tietenkään ole korkea
kasvuluku verrattuna parhaisiin aikoihin, jolloin parhaimmillaan päästiin 3 – 4
prosentin vuosittaisiin kasvulukuihin. Niiden taustana oli kuitenkin työvoiman
tarjonnan jatkuva kasvu sekä joskus poikkeukselliset tilanteet kuten 1990-luvun
lopussa, jolloin Nokian maailmanvalloitus piti kasvuluvut Suomessa korkealla. Lisäksi talouskasvua vauhditettiin lähes joka
vuosikymmenellä jopa kymmenien prosenttien devalvaatioilla. Ne pitivät viennin
kilpailukyisenä ja viennin kasvun korkeana.
Nyt talouskehityksen lähtökohdat ovat
ihan toiset. Eläkkeelle siirtyvät ikäluokat ovat suurempia kuin työmarkkinoille
tulevat. Työvoiman tarjonta supistuu. Viennin kilpailukykyä ei voida nostaa
valuuttakurssien muutoksilla. Suomi kuuluu euroalueen yhteiseen raha- ja
valuuttakurssipolitiikkaan.
Menetettyä hintakilpailukykyä voidaan
parantaa ns. sisäisillä devalvaatioilla. Tästä esimerkkinä oli Sipilän
hallituksen johdolla tehty työmarkkinoiden kilpailukykysopimus. Yksikkötyökustannuksilla
laskettuna Suomen kilpailukyky heikkeni kilpailijamaihin, esimerkiksi Ruotsiin
ja Saksaan, verrattuna vuosina 2007 – 2013 toistakymmentä prosenttiyksikköä
(vrt. Suomen pankki: Euroja talous). Kilpailukykysopimuksen sekä maltillisten
palkkasopimusten ansiosta suhteellinen heikennys kurottiin vuosina 2016 – 2018
puoleen tai allekin.
Talouskasvu perustuu nyt ja
tulevaisuudessa yhä enemmän tuottavuuden paranemiseen. Tuottavuuden oletetaan,
jos hyvin menee, nousevan 1 – 1,5 prosenttia vuodessa. Tämä huomioon ottaen
kulunut kolmivuotiskausi oli menestys. Kasvu oli nopeampaa kuin oletettu tuottavuuden
nousu.
Poliittinen oppositio ja eräät
muutkin arvioijat ovat väittäneet, että taloudellinen menestys vuosina 2016 –
2018 johtui maailmanmarkkinoista, ei Sipilän hallituksen toimenpiteistä.
Maailmanmarkkinoiden kehitys olikin kohtuullisen hyvää, ei kuitenkaan poikkeuksellista.
Vastaväitteenä näkemykselle, että
hallituksen politiikan vaikutus olisi ollut vähäinen tai olematon, voidaan todeta,
että maailmantalous kasvoi kohtalaisesti myös vuosina 2011 – 2015. Muu euroaluekin pääsi kasvuun vuoden 2013 lopulla,
mutta Suomen talous siitä huolimatta sukelsi. Kaikkiaan Kataisen ja Stubbin
hallitusten aikana kansantalous supistui useita prosentteja. Hallitusten
talouspolitiikka oli tällöin sosialidemokraattisten ministerien muotoilemaa.
Jos hallitusten vaikutus Suomen
talouden kehitykseen on vähäinen, kuten poliittinen oppositio väittää, ja
maailmanmarkkinat määräävät suunnan tai kehityksen voimakkuuden, silloinhan on
kyse eräänlaisesta talouspolitiikan ajopuuteoriasta. Ajopuuteoriassa
ajatellaan, että Suomen kehitys, tässä tapauksessa talous, on kuin kuohuvassa
koskessa ajelehtiva tukki, joka holtittomasti ajautuu virran mukana ilman omaa
tahtoa tai vaikutusvaltaa.
Ajopuuteoria otettiin käyttöön toisen
maailmansodan jälkeen, kun haettiin selityksiä Suomen turvallisuuspoliittisille
ratkaisuille, joiden perusteella lähdettiin jatkosotaan. Teorian esitti ensiksi
historian professori Arvi Korhonen. Sen mukaan Suomella ei ollut vaihtoehtoja. Arvi
Korhosen esille nostaman näkemyksen muotoili Suomessa pitkään vaikuttanut
Saksan suurlähettiläs Wibert von Blücher muistelmissaan vuonna 1950
runollisesti: "Suurvaltojen valtataistelussa pikkuvaltioiden vapaalla omalla päätösvallalla on kovin suppeat rajat. Suomi tempautui suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas Suomen joki tempaa mukaansa ajopuun (Wikipedia)."
Historiantutkijoiden käymän kädenväännön jälkeen voitiin todeta, että ajopuuteoria oli väärässä. Osa suomalaisten johtoa, erityisesti sotilasjohtoa, oli hyvissä ajoin hakeutunut yhteistyöhön Saksan kanssa Neuvostoliiton vaaraa vastaan.
Historiantutkijoiden käymän kädenväännön jälkeen voitiin todeta, että ajopuuteoria oli väärässä. Osa suomalaisten johtoa, erityisesti sotilasjohtoa, oli hyvissä ajoin hakeutunut yhteistyöhön Saksan kanssa Neuvostoliiton vaaraa vastaan.
Ajopuuteorialle rinnakkaiseksi
mielikuvaselitykseksi syntyi jo varhaisessa vaiheessa koskiveneteoria, jonka
kannattajia oli mm. akateemikko Eino Jutikkala. Poliittisiin ja historiallisiin
kuohuihin ohjaudutaan koskiveneellä, ja yritetään selviytyä vaaroista maan
kannalta parhaimmalla tavalla.
Koskivenevertausta voinee käyttää
myös talouden pyörteissä. Lähihistoria osoittaa, ettei Suomi ole
taloudellisesti selviytynyt kuohuntavaiheista kuin ”koira veräjästä”.
1990-luvun alussa kansantuotteen pudotus oli lähes 10 prosenttia, mistä
pudotuksesta osa johtui Neuvostoliiton hajoamaisesta ja osa omista
toimenpiteistä 1980-luvulla. Samanlainen pudotus toistui finanssikriisin
yhteydessä vuonna 2009.
Olisi kuitenkin väärä tulkinta, ettei
mitään ole tehtävissä. Tosiasiassa on paljon, ja tässäkin koskivenevertaus
toimii hyvin.
Koskiveneessä tukirakenteiden on
oltava kuohuja ja kolhuja vastaan riittävän lujat. Taloudessa tämä merkitsee
rakenteiden vahvistamista ja pelivaran luomista esimerkiksi valtiontalouteen.
Tarvitaan joustokykyä. Jatkuva velkaantuminen voi luoda liian raskaan
painolastin, jotta veneen ohjaaminen pahimpien vaiheiden läpi onnistuisi.
Koskiveneen peräsimeen tarvitaan myös
osaavaa kättä. Kansantalouden kehitykseen vaikuttava politiikka toimii
lukuisten ja myös ennakoimattomien ristipaineiden keskellä. Talouspolitiikan
johdolla pitää olla selkeä näkemys riskeistä ja mahdollisuuksista sekä selvä
visio pyrkimyksestä oikeudenmukaiseen kehitykseen koko maassa.
Sipilän hallituksen visio ja
ohjenuora on ollut työllisyyden kohottaminen. Hallitus on tehnyt lukuisia toimenpiteitä
työllisyyden parantamiseksi. Yhdessä hyvän talouskehityksen kanssa työllisyyden
parantamisessa onkin onnistuttu yli odotusten. Hallituksen itselleen asettaman
72 prosentin työllisyystavoitteen ja 110 000 uuden työpaikan saavuttamiseen
ei uskonut juuri kukaan. Molemmat tavoitteet ylittyvät selvästi.
Miten sitten valtiovallan
toimenpiteiden vaikutus taloudessa toimii? Peruslähtökohta on, että talouden
uudistukset, joihin lainsäädännöllä tai julkisella rahoituksella voidaan
vaikuttaa, on tehtävä ajoissa. Politiikalla on myös vaikutusta siihen, miten
talouden kerrannaisvaikutukset toimivat. Talous on myös – fundamenttien ohella
– psykologiaa. Voidaan synnyttää joko alavireinen tai positiivinen kierre.
Molemmista on hyvät esimerkit 2010-luvulta.
Asiantuntijat nimesivät juuri joulun
alla 2018 (YLE 30.12.2018) työllisyyden nousun 72 prosenttiin vuoden
tärkeimmäksi talouspoliittiseksi tapahtumaksi. Työpaikkojen kohoaminen
120 000 – 130 000:lla on tärkein tulevaisuuden uskoa ja yksityistä
kulutusta ylläpitävä tekijä. Se on osa positiivisen, ns. hyvän kierteen
syntymistä. Harjoitetulla talouspolitiikalla on ollut olennainen vaikutus hyvän
kierteen syntymiseen Suomessa. Suomen talous ei ole ajopuu, eikä sellaiseksi
saisi päästääkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti