Hyvän kierre

Keväällä 2015 oli menossa eduskuntavaalien vaalikiertue. Olin Jämsänniemen mökillä käymässä ja huomasin lehdestä, että Vitikkalan koululla oli Suomen keskustan vaalitilaisuus. Paikalla olivat puoluesihteeri Timo Laaninen ja kansanedustaja Anne Kalmari. Keskustelun ytimessä oli Suomen talouden kuntoon saattaminen.

Vuosien 2008 ja 2009 talouskriisin, jonka alkusyy oli Yhdysvaltojen finanssisektorin romahduksessa, jälkeen tapahtui lyhytaikainen toipuminen, mutta jo vuodesta 2011 alkaen Suomen talous oli joutunut alakierteeseen, mikä johti talouden jatkuvaan supistumiseen. Tuotannon määrä, eli Suomen bruttokansantuote painui alle vuoden 2006 tason. Oltiin siis eletty entiselle ekonomistille käsittämättömät kymmenen vuotta ilman talouden kasvua. Kuitenkin samaan aikaan suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle ja muutenkin sosiaaliturva vaati lisää varoja, koska se oli aikanaan rakennettu vähintään kahden (2 %) prosentin vuotuisen talouskasvun varaan. Vuonna 2015 bruttokansantuote oli siten jo lähes 20 prosenttia oletettua pienempi. Syntymässä oli lähes 10 miljardin euron aukko valtion tuloissa ja menoissa.

Kataisen kuuden puolueen hallitus vastasi valtion verotulojen vajaukseen lainanoton ohella ennen muuta veroja korottamalla ja kuntien valtionapuja pienentämällä, mikä taas johti kunnissa leikkaustarpeisiin ja verojen korotuspaineisiin. Yrityksille annetut verohelpotukset eivät riittäneet kääntämään kehitystä.

Käytin tuossa Suomen keskustan tilaisuudessa puheenvuoron, missä toin esiin, että Suomessa ja Suomen taloudessa on päästävä eroon apatiasta ja aneemisesta supistumiskierteestä. Taloudessa on saatava aikaan hyvän kierre. 

Niin kuin hyvin tiedetään, taloudellinenkin toimeliaisuus on suurelta osin myös psykologiaa. Kansantalouden tutkijat ovat jo vuosikymmeniä korostaneet odotusten merkitystä. Kansantaloudessakin odotukset joko hyvästä tai vaihtoehtoisesti negatiivisesta tulevaisuudesta kertautuvat, akkumuloituvat hyvän tai pahan kierteenä. Kun tulevaisuuteen uskotaan, uskalletaan ottaa riskejä, joita tuntematon tulevaisuus pitää sisällään. Näkijöitä lukuun ottamatta tulevaisuus on aina tuntematon tai yllätyksellinen. Mutta taloudessakin osittain pätee sananlaskun neuvo: ”Usko siirtää vuoria.”

Pelkän uskon tai ruusuisten odotusten varassa ei voi kuitenkaan sivuuttaa tosiasioita. Maailmantalouden kriisi ja Suomen viennin heikko menekki, joka johtui sekä viennin rakenteesta että menetetystä hintakilpailukyvystä, johti viennin romahtamiseen. Suomen työllisyys ja tulonmuodostus ovat merkittävästi riippuvaisia viennin menestyksestä, joten tältäkin osin talous joutui kurimukseen. Vasta vuosien 2016 ja 2017 aikana vienti on alkanut selkeästi elpyä.

Lähde: Findikaattori

Juha Sipilän hallitus on osaltaan tehnyt hartiavoimin töitä palauttaakseen luottamuksen Suomen talouteen. Siihen on tarvittu tietysti muidenkin osallistumista, erityisesti merkittävien yritysten. Esimerkkeinä mainittakoon Äänekosken biotuotetehdas, Turun telakka, Uudenkaupungin autotehdas, Terrafamen kaivos sekä viimeisenä Nordean pääkonttorin siirto Suomeen. Yhdessä työmarkkinajärjestöjen maltillisen palkkaratkaisujen kanssa toiminta ja toimenpiteet ovat luoneet talouteen vakautta ja ennustettavuutta. Usko palautuu.

Kiinnostavin seikka on nähtävissä kuluttajien luottamusindikaattoreissa. Suomen talouden saneeraus – kun velkaantumista on ollut pakko supistaa - on merkinnyt monia ikäviä päätöksiä eri ihmisryhmien kannalta. Saavutettuja etuja on jouduttu leikkaamaan. Usein säästötoimet koskevat kipeimmin niihin ryhmiin, jotka saavat toimeentulonsa yhteiskunnan tuella tai julkisen sektorin, valtion ja kuntien, maksamista palkoista. Valtiontalouden tervehdyttämisessä joudutaan leikkauksia kohdentamaan näihin menoihin, vaikka tulotaso olisi jo ennestään suhteellisen alhainen. Samalla on leikattu menoja myös tulevaisuuteen tähtääviltä toiminoilta ja hankkeilta, eli koulutuksesta ja tutkimuksesta.

Harjoitetun politiikan arvostelu on ollut armotonta. Varsinkin oppositio, etenkin vihreistä vasemmistoon, on uskollisesti toistanut sitä mitä ei olisi saanut leikata. Lopullista totuutta siitä, onko lopputulos oikeudenmukainen, ei tietysti helpolla voi osoittaa. Jos koulutuksesta ei leikattaisi, pitäisikö eläkeläisten osuutta nostaa? Tähän ei kritiikki vastaa.

Leikkauskritiikin ohella pitää media uskollisesti yllä mielikuvaa, etteivät talouden ja sosiaalipolitiikan uudistuksetkaan onnistu. SOTEsta ei median mukaan voi mitenkään tulla onnistunutta. Uudistus on niin valtava, ettei lienekään mahdollista, että se kerralla ”menisi putkeen”. Korjausliikkeitä joudutaan tekemään pitkälle 2020-luvulle. Muutos on kuitenkin välttämätön.

Media- ynnä muun kohun rinnalla on yllättävää, että kuluttajien luottamus Suomen talouden kehitykseen on noussut melkein historialliseen huippuunsa. Ihmisillä lienee kaiken kohun keskellä jokin selittämätön taju siitä, missä mennään.

Lähde: Findikaattori

Kuluttajien luottamuksen nousu Suomen talouteen on oheisen kuvan mukaan paljon suurempi kuin oman taloutensa kehitykseen. Oma talous tunnetaan tietysti paremmin. Luottamus Suomen talouteen perustuu käsitykseen siitä, mitä muuten on tapahtunut, sekä harjoitetusta politiikasta. Merkitystä on mm. sillä, että työllisyys on kohentunut noin 50 000 työpaikalla, kun työllisyys edellisen hallituksen aikana aleni 100 000 työpaikkaa. Matkaa menetysten korjaamisen tietysti vielä on.

Mielenkiintoinen loppukaneetti aikaansaadulle hyvän kierteelle on keskustelu siitä, kenen ansiota alkanut talousnousu on. Monet asiantuntijat viittaavat siihen, että maailmalla on menossa talouden nousukausi. Se tosin on jatkunut jo kohta kahdeksan vuotta. Eduskunnan oppositiosta on tuotu esille, että käänne on itse asiassa edellisten hallitusten ansiota. Tätä keskustelua voi kommentoida vain viittaamalla monivuotisen valtiovarainmisterin Ahti Pekkalan siteeraamaan sananlaskuun: ” Aina on oksan ottajia, kun (jos) on kuusen kaatajia.”