Palaan vuoden alussa kirjoittamaani
blogikirjoitukseen (Yle urheilu teki suuren
palveluksen koko Suomelle, 8.1.2016), missä hehkutin nuorten, alle
20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen saavutusta ja tyyliä, millä pojat
maailmanmestaruuden voittivat. Joukkueessa erottuivat rohkeudellaan ja
ennakkoluulottomuudellaan 17-vuotiaat Jesse Puljujärvi, Patrik Laine ja Olli
Juolevi. Yllättäen lähes samanlaisen vaikutelman tekee nyt myös 17-vuoden
ikäinen Wilma Murto, joka paransi kevään aikana seiväshypyn ennätystään ja teki
alle 20-vuotiaiden maailmanennätyksen 471 cm. Myös hän osoittaa taidon lisäksi
rohkeutta, mitä laji jo sinänsä vaatii.
Onko siis tuossa
ikävuodessa 17 taikaa, vai onko kasvamassa sukupolvi, joka ei tyydy hieman
nuukahtaneeseen ilmapiiriin, mikä Suomea parhaillaan riivaa? Rohkeus puuttuu ja
halutaan pitää kiinni kynsin hampain kiinni siitä, mitä on saavutettu, vaikka
tiedetään, että rajujen ja nopeiden muutosten aikana se on varmin tapa menettää
kuviteltu saavutettu etu.
Ikäkausi tuli väistämättä
mieleeni, kun ajattelin vuosi sitten purkamiani ja puhtaaksi kirjoittamiani
nauhoituksia, joita isäni, Eino Laaksonen, oli tehnyt runsaat 30 vuotta sitten.
Eräillä nauhoilla hän haastatteli ikätoveriaan ja myös Jämsän Äijäksi valittua
kauppias Eino Keskistä. Sekä haastattelija että haastateltava olivat tuolloin
80 ikävuoden tuntumassa. Edellinen hieman alle ja jälkimmäinen hieman yli.
Jämsän Juokslahdella
kauppa-apulaisena aloittaneen ja osuuskaupan hoitajaksi lopulta päätyneen Eino
Keskisen elämä oli ollut äärimmäisen tapahtumarikas ja värikäs. Sitä oli
leimannut ennakkoluuloton halu tarttua tilaisuuteen sekä henkilökohtainen
rohkeus.
Eino Keskinen oli
17-vuoden ikäinen, kun Suomi vuoden 1918 alussa joutui sisäiseen myllerrykseen,
jonka seuraukset olivat rajut koko kansakunnalle. Tammikuun lopussa alkoi
sisällisota, vapaussota, punakapina tai mitä nimeä siitä halutaankaan käyttää.
Eino Keskinen tempautui mukaan valkoisten puolelle, vaikka hän erittäin
innokkaana urheilumiehenä oli osallistunut Jämsän Tarmon, työväenliikkeen urheiluseuran
toimintaan. Seurauksena oli, että hän osallistui sitten peräjälkeen kolmeen
sotaan, mm. Tampereen taisteluihin keväällä 1918, missä haavoittui vakavasti,
Viron vapaussotaan sekä Heimosotaan Aunuksessa.
Palaan tämän
historiallisen vaiheen tapahtumiin tällä palstalla ehkä vuoden parin päästä,
kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Tässä tuon esille Eino Keskisen
rohkeuden ja ennakkoluulottomuuden ja tilaisuuteen tarttumisen, mikä ilmeni
hänen intohimonaan urheilua kohtaan.
Eino Keskinen oli ollut
pikku pojasta alkaen intohimoinen urheilumies niin kotikylällään Juokslahdella
kuin Jämsässä kuten myös eri puolilla Keski-Suomea ja Hämettä. Haastattelija
nosti esiin kysymyksen hänen lähdöstään Australiaan, mikä tapahtui vuonna 1923.
Miksi lähteä maapallon toiselle puolelle, minne tuohon aikaan ei kovin
helposti voinut päästä?
Eino Keskinen kertoi:
”Tavallaan se oli urheilu, joka minut sinne vei. Kun silloin
ilmestyi urheilukalenteri, tämä Yrjö Halme toimitti sellaista. Jossa oli ympäri
maapallon kaikkien maiden ennätykset. Minä hullu luin sitä, minä tulin siihen
tulokseen, että minähän voisin siellä saada ennätyksiä haltuuni ainakin
kolmessa lajissa. Oli siinä nyt muukin seikkailuhalu. Minä olin ollut kolmessa
sodassa siihen mennessä ja haavoittunut pari kertaa ja muuta. Tämä
yksitoikkoinen meijerin isännöitsijän homma se ei ollut minun mielestäni
tärkeä.
Minä päätin lähteä sinne. Sain Puttolan Villeltä 5 tonnia
lainaa ja velimiehelle annoin polkupyöräni, sukseni ja vehkeeni, ei Australiassa
sellaisia tarvinnu. Sain rahat kasaan ja lähdin sitten.”
Eino Keskinen matkusti Lontooseen ja
sieltä laivalla Australiaan. Laivalla hän tutustui suomalaisiin
Keski-Pohjanmaalta tulleisiin nuoriin miehiin, jotka myös olivat menossa
Australiaan. He olivat kotoisin Lohtajalta ja heillä oli Australiassa tiedossa
jo yhteyshenkilö, lohtajalainen jääkäriluutnantti Nestori Karhula, josta oli
tullut Brisbanen alueen suomalaissiirtokunnan keskushenkilö.
Jo laivamatkalla Eino Keskinen
kunnostautui laivan oloihin sovitetuissa ”urheilukilpailuissa”, koska oli
nopea, voimakas ja monipuolinen sekä urheilun lisäksi hyvä voimistelija.
Varsinaisesta yleisurheilutoiminnasta
Australiassa Eino Keskinen kertoi mm. seuraavaa:
”Minä liityin sitten sellaiseen Thompson Estade Harries,
sellaiseen seuraan, jolla oli oma kenttä, jossa oli lampaita, aina paljon
siellä kentällä. Eihän siellä voinut keihästäkään heittää, olisi voinut osua
lampaisiin. Hyppyjä voi suorittaa ja sellaisia.
No niin se urheilu alkoi siitä sitten kehittyä. Minä voitin
ensimmäisessä kilpailuissa heti keihäänheiton, seiväshypyn ja sitten kymmenottelun.
Kaikissa oli uusi Australian ennätys sitten kaiken lisäksi sillä kertaa. Se oli
se minun päämääräni, minkä minä Suomessa otin, että tuolla on helppo saada
ennätykset nimiinsä.”
Eino Keskinen saavutti Australiassa
tavoitteensa. Hänestä tuli Australian moninkertainen mestari keihäänheitossa,
seiväshypyssä ja kymmenottelussa sekä myös lajien ennätysten haltija. Hänen
saavutuksensa eivät jääneet vain Australiaan, vaan Eino Keskinen osallistui
Uudessa Seelannissa pidettyihin Oseanian, eli tuon alueen maanosan
mestaruuskilpailuihin ja saavutti mestaruuden seiväshypyssä ja kymmenottelussa.
Keihäässä hän tuli toiseksi. Hän hävisi valmennettavalleen.
Eino Keskinen osallistui aloitteellisen
maahanmuuttajan tavoin Australian yleisurheilun kehittämiseen. Hän ryhtyi
valmentamaan nuoria mm. keihäänheitossa. Hän tuotti sopivia keihäitä Suomesta,
kun niitä oli tuohon aikaan vaikea saada Australiasta.
Eino Keskinen kertoi:
”Minä tilasin, siellä ei ollut esimerkiksi Brisbanen
kaupungissa, vaikka siellä oli siihen aikaan jotakin 250 000 asukasta, ei
ollut yhtään keihästä missään kaupassa, ei kuulaa, ei kiekkoa. Piikkitossuja ja
krikettimailoja ja sellaisia oli, mutta ei yleisurheiluvälineitä. Minä tilasin
Suomesta 50 kappaletta keihästä sitten sinne ja sitten oli 5 kappaletta
kiekkoja. Ja sitten oli Nurmi-tossuja, kun Nurmi oli huipulla silloin vuonna
24, juoksutossuja sinne.”
Nykyisinhän Australialla on sekä miehissä että naisissa maailmanluokan keihäänheittäjiä. Ehkä Eino Keskisen työ tässä kantaa aina nykypäivään.
Eino Keskinen palasi 1930-luvulla takaisin
Suomeen, vaikka hänellä oli Australiassa tärkeä ja hyvin palkattu toimi suuren
kaivoksen työnjohtajana. Hän halusi tulla sairastuneen äitinsä avuksi ja
asettui jälleen Juokslahdelle. Urheilu ei suinkaan jäänyt, mistä oli osoituksena
Jämsänkosken Ilveksen kunniapuheenjohtajuus.
Hei Kalle!
VastaaPoistaLöysin mielenkiintoisen juttusi Keskisestä Jämsäläisestä Austraalian kävijästä. Toinen jämsäläinen oli Vilho Palomäki, joka myös oli siellä 1924-1930. Olen kummankin vaiheista etsinyt tietoja, koska samaan aikaan myös appeni Onni Lättilä ja muutama muu Kuhmoisten poika olivat samoilla seuduilla ja tunsivat toisensa ja tapasivatkin. Olen koostanut heidän vaiheistaan,elämästäänja matkoistaan monisteen jälkipolvien käyttöön. Kävimme tutustumassa kuhmoislaisten banaanifarmareitten jättämiin paikkoihin parikymmentä vuotta sitten. Urheiluharrastuksistaan paikalliset muistivat hyvin suomalaiset vieläkin.
Eipä tästä enempää,mutta oli mukava löytö ja yhteys.
Terveisin
Jouko Savijärvi
Terve
VastaaPoistaAustralian digitoidussa lehtiarkistossa on paljon juttuja Keskisestä.
Talvisotaan liittyen
https://trove.nla.gov.au/newspaper/article/40885821?searchTerm=Eino%20keskinen
Urheiluajoista on paljonkin. Esim.
https://trove.nla.gov.au/newspaper/article/127899195?searchTerm=Eino%20keskinen
T. HyytiäisJouni