Vanha isäntä sekoittaa ja sekoilee

En kovin mielelläni kommentoi tällä palstalla yksittäisten henkilöiden tekemisiä tai toilailuja. Arvioin ja pohdin asioita mieluummin yleisellä tai sitten omalla henkilökohtaisella tasolla. Edellisessä blogissa kerroin kuitenkin arvostavasti rohkeasta jämsäläisestä – Eino Keskisestä, joka jo kauan sitten poistui keskuudestamme.

Pitkän harkinnan jälkeen ryhdyn kutenkin puimaan ilmiötä, joka liittyy yhteen henkilöön, Paavo Väyryseen. Hänen historiansa ja ennen kaikkea tapansa toimia on niin poikkeuksellinen, että hyvällä syyllä voi puhua jo ilmiöstä.

Muistan hämärästi Paavo Väyrysen lainanneen antiikin ajan sanontaa Sat Sapienti – viisaalle kylliksi. Muistini mukaan hän käytti sitä itselleen sopivana luonnehdintana. Voin tietysti olla väärässäkin, koska en löytänyt olettamaani lähdettä netin kautta. Jos näin kuitenkin on – kuten luulen -, voin vain todeta, että Väyrynen olisi voinut jonkin muun paremmin sopivan sanontatavan. Hänen tapansa toimia ei oikein perustele lainausta.

Ihmisen oletetaan vanhetessaan rauhoittuvan, seestyvän ja viisastuvan. Ihanteena voi kai pitää laajasti asioita ymmärtävää, rakentavasti ja hyväksyvästi suhtautuvaa ikäihmistä, jonka kiihkeät vuodet ovat jo takanapäin. Näin ei tietenkään aina ole. Paavo Väyrynen täyttää kuluvana vuonna 70 vuotta ja väistämättä liittyy vähitellen meidän ikäihmisten joukkoon. Hänen kohdallaan edellä esitetty luonnehdinta ei sovi kuvaan. Väyrynen on jälleen käynyt taistoon oman asemansa puolesta. Hänen käsityksensä mukaan Paavo Väyryselle on ennalta määrätty paikka vallan ytimessä.

Paavo Väyrynen on tehnyt pitkän, kohta jo 50 vuotta jatkuneen poliittisen uran Keskustapuolueen/Suomen keskustan riveissä. Tämän toiminnan ansiosta hänet on valittu puolueen kunniapuheenjohtajaksi. Väyrynen on kertonut, että ainoa virhe, jonka hän urallaan on tehnyt, on ollut luopuminen puolueen puheenjohtajan paikalta vuonna 1990. Sittemmin hän on useamman kerran pyrkinyt tähän tehtävään takaisin, mutta jäsenistö ei ole häntä siihen enää uudelleen valinnut.

Väyrynen tuli puheenjohtajaksi kovan kampanjan tukemana vuonna 1980. Hän voitti puoluekokouksen äänestyksessä pitkäaikaisen puheenjohtajan Johannes Virolaisen. Johannes Virolainen valittiin sittemmin puolueen kunniapuheenjohtajaksi. Hän jäi muistiin demokratiaa kunnioittavana henkilönä lausunnolla, jonka hän antoi heti hävityn vaalituloksen jälkeen: ”Kansa on puhunut, pulinat pois.” Virolaisesta tulikin vanhetessaan arvostettu kansalainen, jonka mielipidettä kysyttiin usein niin puolueessa kuin julkisuudessakin. Virolaisesta tuli kansanvallan perikuva. 

Toisin kuin Virolainen, Väyrynen haluaa sekoittaa politiikan pakkaa aina uudelleen niin kauan, että hänelle tulisivat käteen kortit, joilla pelastaa Suomi, Eurooppa ja koko ihmiskunta. Aikanaan Väyrynen esitti koko ihmiskunnan parlamenttia ja hallitusta ratkaisemaan maailmanlaajuisia ongelmia. Nyt hän vastustaa viimeiseen saakka eurooppalaisen integraation syventämistä ja haluaa purkaa sen, mitä tähän mennessä on luotu. Onkin totta, ettei kaikki luotu ole ollut onnistunutta, mutta kulunutta historiaa ei voi pyyhkiä pois kuin kirjoitusta mustalta taululta.

Keskinäisellä yhteistyöllä on nykymaailmassa erittäin suuri rooli. Tuskin kukaan ajatteleva enää uskoo, että voimapolitiikalla ja ylivallalla voidaan hoitaa tai ratkaista ihmisiä koskevia maailmanlaajuisia uhkia ja ongelmia. Parhaillaanhan tällaisesta virhearviosta saadaan karmeaa esimerkkiä niin Euroopassa kuin Lähi-idässä ja Afrikassakin. Mitä syntejä eri mailla ja maaryhmillä tai yksittäisillä hallitsijoilla historiassa onkaan ollut, juuri tällä hetkellä sekoittava ja sekoileva tekijä on Venäjä. Venäjä on vallannut Krimin ja käy sotaa Ukrainassa. Venäjä hyökkää lentokonein Syyriassa siviilien ja Syyrian diktaattoria vastustavien tahojen kimppuun.

Venäjän ainoa motivaatio on, että nykyinen johto haluaa palauttaa Venäjän suurvalta-aseman. Venäjästä on näin tullut kansainvälisen politiikan häirikkö aikana, jolloin eletään yleistä suuren epävarmuuden aikaa ja edessä on koko ihmiskunnalla jättimäisiä haasteita.

Väyrysen tempauksia ei tietenkään voi verrata Venäjän politiikkaan muussa mielessä kuin, että hän häiriköi hiukan samalla tavalla Suomen sisäpolitiikassa. Väyrynen luo omia poliittisia käytäntöjään. Hän on parhaillaan perustamassa omaa uutta puoluetta, vaikka ei aio erota puolueesta, mihin on valittu kunniapuheenjohtajaksi. Lisäksi hän vaatii uusia eduskuntavaaleja, vaikka edellisistä ei ole vielä vuottakaan. Samalla hän tuomitsee oman puolueensa harjoittaman politiikan. Ja kaikki tämä aikana, jolloin maa elää historiansa pisintä taloudellisen taantuman aikaa ja maahan saapuu turvapaikanhakijoita niin paljon, etteivät resurssit tahdo riittää.

Väyrysen mielikuvituksellisuutta voi kyllä ihailla. 1990-luvun alussa, kun Suomi neuvotteli EU-jäsenyydestä ja Väyrynen oli ulkoministeri, kerrottiin, että Väyrynen ajoi Euroopan unionin maatalouspolitiikkaan ja -tilastointiin uutta kategoriaa, arktista maataloutta. Arktisen maatalouden osana Suomen maatalouden oli määrä saada erityiskohtelu. Talonpoikaisjärjellä ajateltuna arktista maataloutta on lähinnä vain porotalous. Jos näin oli, ei ihme, etteivät nämä neuvottelut edenneet.

Väyrysen nykyistä toimintaa voisi tarkastella rauhallisempina aikoina vitsinä tai enintään veneen keikuttamisena. Noin ehkä yleisellä tasolla mutta entiselle omalle puolueelleen toiminta aiheuttaa joka tapauksessa paljon harmia. Väyrynenhän on tuominnut myös hallituksen aluepolitiikan. Jos hänen hajoitustoimintansa ajaisi keskustan uudelleen oppositioon, on vaikea kuvitella, että mikään muu taho korostasi eri alueiden tasapuolista kohtelua yhtä suurella painolla.

Väyrysen operaatioista ei onneksi seuranne mitään merkittävää. Niihin on jo totuttu eikä seuraajia todennäköisesti tule kuin kourallinen. Myös keskusta vapautuu lopullisesti Väyrysen varjosta. Katkaistessaan siteensä entisiin yhteyksiinsä ja vedotessaan populistisiin liikkeisiin, Väyrynen jäänee huutavan ääneksi korpeen. Päällimmäiseksi Paavo Väyrysestä jäänee mielikuva poliittisesta häiriköstä. Tuskin hän tällaista historian muistikuvaa tavoitteli.