Valoa kaikille kansoille

Kirjoitan tätä blogia jouluna vuonna 2015. Joulu - Jeesus-lapsen syntymän aika sijoittuu pohjolan pimeimpään vuodenaikaan. Joulusta alkaen päivä pidentyy ja siksi juhla-aika on myös valon juhla. Se on ollut sitä muinaisille esi-isille jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Kirkko sijoitti viisaasti raamatullisen juhla-ajan perinteisen valojuhlan aikaan.  Siihen se sopii hyvin.

Nykymaailma ei tyydy vain auringon kierron antamaan valoon. Sähkövalon yleistyessä elämme valossa - niin ulkona kuin sisälläkin -, aina kun sitä haluamme. Jotkut puhuvat jopa valosaasteesta, kun tähtitaivasta ei enää juuri näe. 

Vuorokauden ajasta riippumaton valo ei tavoita kuitenkaan kaikkia maailman ihmisiä. Nykyisestä tilanteesta saa hyvän kuvan, kun vilkaisee Yhdysvaltojen avaruushallinnon NASAn julkaisemia satelliittikuvia yötaivaalta (esimerkiksi googlaamalla earth by night nasa). Monet maailman maista ovat yhtenä valomerenä. Valoisimpia ovat tietysti Yhdysvaltojen itärannikko, Keski-Eurooppa ja Japani.  

 Lähde: The Economist: Satellite Photo of Europe and Africa at Night (NASA)

 Afrikan mantereelta valoa löytyy yöaikaan vielä varsin vähän. Valaistuimpia alueita ovat Niilin suisto ja jokivarsi, Tunisian, Algerian ja Marokon rannikkovyöhyke, Rannikkovyöhyke Nigeriasta Kameruniin ja Angolaan sekä Johannesburgin ja Kap-kaupungin alueet Etelä-Afrikassa. Vähäisen öisen keinovalaistuksen vastapainona Afrikka saa päiväsaikaan ympäri vuoden auringonvaloa teholla, joka on suurempi kuin missään muualla. Lisäksi Afrikan mantereen kokonaispinta-ala (30 milj. km2) on suurempi kuin Länsi-Euroopan, Yhdysvaltojen, Kiinan sekä Intian maa-alue yhteensä. Tämä onkin se potentiaali, mihin Afrikan kehitys voi tulevina vuosikymmeninä nojata.

Ruotsalainen professori Hans Rosling on jo vuosia pitänyt silmiä avaavia luentoja, joita voi käydä katsomassa myös verkosta, hänen yhteisönsä Gapminder-sivustolta. Hänen tuorein, lähes tunnin esityksensä on otsikoitu – Don’t Panic, End Poverty – Has the UN Gone Mad? Siinä Hans Rosling arvioi YK:n uusimpien kehitystavoitteiden – Post2015-ohjelman – toteutumismahdollisuuksia vuoteen 2030 mennessä.

Rosling nostaa esiin kolme indikaattoria, jotka kuvaavat kehitystä. Ne ovat tyttöjen mahdollisuus käydä koulua, lasten rokotusten kattavuus sekä sähköistäminen. Viimeksi mainittu on esimerkki eri maiden infrastruktuurin tilasta, mutta samalla se on esimerkki siitä, että kotitalouksien hyödyntämä sähkö on edellytys monien muiden kehitystavoitteiden toteutumiselle.

Hyvinvoinnin, terveyden ja vaurauden paraneminen koetaan ihmisten tasolla, kotitalouksissa. Kotitaloudet, joissa on valaistus, kodinhoidon peruslaitteet juoksevine vesineen, mahdollisuus seurata maailmanmenoa television välityksellä sekä mahdollisuus hyväksikäyttää eri elinkeinojen tarvitsemia työlaitteita, ovat hyvinvoinnin kehityksen kannalta jo ”valovuoden” päässä savimajojen elintasosta.

Kaikki edellä oleva on nykyisin mahdollista saavuttaa, jos sekä köyhien maiden oma politiikka, kansainvälinen apu sekä tietysti ihmiset itse tähän pyrkivät. Matka on tietysti vielä monien kohdalla pitkä, mutta ei niin pitkä kuin moni luulee.

Suomen kehityspolitiikassa oli 1980-luvulla keskeisenä vielä innovaatio, millä edistettiin maaseudun sähköistämistä avun vastaanottajamaissa. Ensimmäisiä hankkeita toteutettiin Egyptissä. Itse olin vuonna 1991 tutustumassa Nepalissa Bokharan lähellä Suomen rahoituksella ja asiantuntemuksella toteutettavaan sähköistämishankkeeseen. Kun nyt hain googlaamalla vastaavia hankkeita viime vuosilta, vastaan tuli ainoastaan sähköistämishanke Hondurasissa.

Se että kehitetty maaseudun sähköistäminen vähitellen häipyi Suomen kehityspolitiikasta, johtui 1990-luvulla vallinneesta kehityspoliittisesta ideologiasta. Erilaisia tuotantoa edistäviä hankkeita, kuten ruuantuotantoa ja ruokaturvaa, sekä infrastruktuurihankkeita vieroksuttiin. Painopiste siirrettiin pehmeämpiin aloihin, terveydenhoitoon, koulutukseen ja hyvään hallintoon. Ne ovat epäilemättä kehityksen kannalta keskeisiä, mutta oli virhe siirtyä pois politiikasta, joka tukee välittömästi ihmisten toimeentuloa.

Afrikan laajamittainen sähköistäminen ei ole niin utopistinen ajatus kuin ensi kuulemalta voisi ajatella. Mainion esimerkin nopeasta muutoksesta antaa mobiilin puhelinteknologian yleistyminen kautta Afrikan. 1900-luvun lopulla puhelinliikenne oli useimmissa Afrikan maissa vain harvojen etuoikeus. Lankalinjoja oli olemattoman vähän ja puhelimen käyttö käsittämättömän kallista. Sain siitä vuonna 1994, jolloin olin kolme viikkoa Dar es Salamissa, Tansaniassa, kouriintuntuvan kokemuksen.

Olin luvannut soittaa matkalta kerran kotimaahan. Niinpä hakeuduin puhelin- ja telekeskukseen tilaamaan puhelua Suomeen. Tilatessa piti etukäteen sanoa, kuinka monta minuuttia haluaa puhua. Varasin puhelua varten kolme minuuttia, koska hinta oli 500 markkaa minuutti. Vaimolla oli vaikea ymmärtää, miksi olin niin lyhytsanainen enkä antanut hänenkään jaaritella.

2000-luvulla tilanne muuttui täysin. Afrikan maihin ei rakennettu kiinteää lankaverkkoa, eikä siihen olisi ollut juuri varaakaan. Sen sijaan kännykkäverkko ja kännykän käyttö levisivät yllättävän nopeasti. Tällä hetkellä peittävyys lienee 65 – 70 prosenttia. Kännykkä on jo yli 700 miljoonalla afrikkalaisella. Kännykkää käytetään paitsi tekstiviestien lähettämiseen, yhteydenpitoon, valokuvien ottamiseen mutta myös pankkiasioihin ja terveyspalveluihin. Mobiilipuhelimen yleistyminen lienee nopeimmin kehitystä Afrikassa eteenpäin vievä tekijä.

Kiinalaisten ansiosta aurinkopaneelien, erilaisten auringon energian keräimien hinnat ovat romahdusmaisesti alentuneet. Ei olla varmaankaan kaukana siitä, kun aurinkopaneelien käyttö Afrikassa ”lyö itsensä läpi” kännyköiden tapaan. Sähköenergian hyödyntämistä ja hyödyllisyyttä kotitalouksissa ei ehkä ymmärretä yhtä helposti ja nopeasti kuin puhelimen luomaa kommunikaation mahdollisuutta. Esimerkin voimalla ja julkisen vallan tukitoimenpiteiden turvin edistyminen voi olla kuitenkin nopeaa. Ilmeiset hyödyt ovat niin suuret.

Aurinkoenergian hyödyntämisessä Afrikassa on monenlaisia suuria seurausvaikutuksia. Aurinkoenergia voidaan hyödyntää joko suoraan tai sähköenergiana mm. ruuan valmistuksessa. Afrikassa ruoka on perinteisesti valmistettu avotulella puuta polttaen. Afrikassa puutavaran kulutuksesta lähes 90 prosenttia onkin mennyt ruuan valmistukseen. Ruuan kypsentäminen avotulella tai puuhiilellä on erittäin tuhlaavaa. Muutos on jo kuitenkin alkanut.

Valon juhlan aikaan meillä on kaikki syy antaa tukemme kehitykselle, missä afrikkalaiset voivat käyttää hyväkseen yhtä mantereen runsainta luonnonvaraa - auringonvaloa.