Ehdoton totuus

Yrittäessämme sopeutua aikaan, jolloin ihmisiä tapetaan eri puolilla maailmaa ilman, että uhreilla olisi mitään osaa ja arpaa murhaajien todellisuuden tai maailmankuvan kanssa, joudumme yhä syvemmin pohtimaan, mistä tämä johtuu. Ilmeisiä vastauksia ei ole. Askarruttamaan kuitenkin jää, minkälaiseen todellisuuskäsitykseen ja totuuteen tappajien toimet perustuvat. Heillä täytyy olla usko johonkin, mutta mihin. On liian makaaberia ajatella, että he tekisivät näin pelkästään huvin vuoksi. Näin ei voi olla jo senkin vuoksi, että tappajat ovat usein valmiit uhraamaan samalla itsensä.

Itsemurhapommittajat ja lentokoneisiin pommeja asettajat ovat uhrimielessä eri asemassa. Jälkimmäiset voivat ajatella selviävänsä hengissä. Itsemurhapommittajien on voitettava ihmiselle ja kaikille luoduille luontainen itsesäilytysvaisto. Itsesäilytysvaisto on ihmisen vahvimpia vaistoja.

Mikä sitten voisi olla sellainen käsitys tai totuus, joka menee kaiken muun edelle. Sen totuuden täytyy olla ehdoton, absoluuttinen, jotta sen avulla voi työntää ajattelun ja inhimillisen tunteen syrjään.  

Ehdottomiin totuuksiin uskovia voidaan kutsua fundamentalisteiksi. Wikipedian mukaan ”fundamentalismi (lat. fundamentum, perustus, pohja) on etenkin uskontoon liittyvä ideologia, jossa pyritään palaamaan johonkin alkuperäiseen väittämään ja näkemykseen sekä oikaisemaan sellaiset uudemmat piirteet, joiden katsotaan hämärtävän totuutta.

Alkuperältään fundamentalismi on 1900-luvun alussa syntynyt pohjoisamerikkalainen kristillinen liike, joka korostaa Raamatun sanatarkkaa erehtymättömyyttä. Nykyisin fundamentalismia tunnistetaan myös muihin uskontoihin kuin kristinuskoon pohjaavista liikkeistä, kuten erityisesti islamista, juutalaisuudesta.” Uutisista on hyvin tuttuja islamilaiset koraanikoulut, joissa nuorille opetetaan koraanin sanomaa nuoresta alkaen ja vuodesta toiseen. Asiaa vähemmän tuntevalle toiminta muistuttaa aivopesua.

Ehkä ihmisessä on salainen toive saada kaikkeen – erityisesti nykyisenä nopean muutoksen ja suuren epävarmuuden aikana – tyhjentävä totuus, täydellinen selitys. Joillakin voi olla jopa luontaista taipumusta pitää omaa käsitystään ehdottoman oikeana. Hiukan tylysti sanottuna tällainen kertoo kuitenkin enemmän asianomaisen yksinkertaisuudesta ja tyhmyydestä.

Pelottavaksi ehdottoman totuuden omaamisesta tekee se, että nämä henkilöt katsovat olevansa oikeutettuja toimimaan muiden todellisuuden yli. Asian varmistamiseksi varsinkin uskonnolliset fundamentalistit pyhittävät totuutensa julistamalla sen jumalan sanaksi oli sitten kyseessä islamin Allah, juutalaisten Jahve tai kristittyjen Jumala.

Politiikallekaan fundamentalismi ei ole vierasta. Monet kansatkin pitävät itseään valittuna kansana, jolla on oikeus muiden kansojen yli. Tämä ei ole vierasta Yhdysvaltojen oikeistolle, joka vielä 2000-luvulla lähti nuoremman Bushin johdolla Lähi-itään ristiretkelle, mitä perusteltiin vapauden ja demokratian viemisenä alueelle, missä diktaattorit ja hirmuhallitsijat kuten myös siirtomaavallat ovat vuosisatojen ja -tuhansien ajan mellastaneet. Seuraukset nyt näemme ja saamme kaikki kärsiä nahoissamme.

Vapauden ja demokratian ristiretki nosti esiin ilmiön, jollaista ei enää osannut kuvitella olevan, Isisin jihadistit. Ilmiö vetää puoleensa eri tavoin sairaalla tavalla ehdottoman totuuden omaksuneet ja joille tämän ehdottoman totuuden vuoksi kaikki on sallittua. Aivan kuin ihmisoikeuksista ja inhimillisestä käyttäytymisestä ei olisi koskaan kuultukaan. Osataan tämä väkivalta-aalto on ajanut miljoonat liikkeelle, ja liikkeelle lähteneitä löytyy päivittäin satoja Suomen Torniosta ja Norjan Kirkkoniemestä saakka.

Erikoista ajan ilmiössä on se, että pintaan noussut ajattelu ja toiminta ovat täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, mitä olemme tieteessä viime vuosikymmeninä havainneet ja oppineet. Joillekin tiedekin voi olla uskonto, mutta periaatteessa ainakin luonnontieteellinen tieto perustuu todennettuun havaintoon ja siitä tehtyihin päätelmiin. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut niin lukuisa määrä tiedemiehiä ja -naisia, jotka uhraavat aikansa uusiin havaintoihin ja uuden tiedon löytämiseen.

Tieteelliseen tietoon ei kuulu usko absoluuttiseen totuuteen. Pikemminkin päinvastoin. Tutkimuksella usein tähdätään uskomusten ja vanhan tiedon kyseenalaistamiseen. Tämä pätee luonnontieteen ohella myös humanistisiin tieteisiin, joissa havaintojen ohella turvaudutaan enemmän päättelykyvyn voimaan.

Aikanaan uskottiin luonnontieteessä lopullisen selityksen mahdollisuuteen. Ns. luonnonlait oli puettavissa eksakteihin matemaattisiin kaavoihin. Jo Pythagoraan nimiin laitettu yhtälö, jota koulumatematiikassa opetetaan, kertoo, että suorakulmaisessa kolmiossa hypotenuusan neliö on kateettien neliöiden summa.  Vielä käänteentekevämpi viisaus on Newtonin painovoimalaki, missä kappaleiden keskinäinen vetovoima riippuu suoraan niiden massasta ja kääntäen etäisyyden neliöstä. Varsinainen klassikko on Einsteinin yhtälö E=mc2, eli energia on massa kertaa valon nopeuden neliö.

Esimerkit antavat ymmärtää, että luonnonlait ja niihin perustuvat havaintomme ovat eksakteja ja absoluuttisia. Onkin todennäköistä, että luonnonlait ovatkin tällaisia. 1900-luvun fysiikka ja tähtitiede kertovat kuitenkin myös siitä, ettemme voi saada täysin tarkkaa kuvaa edes fyysisestä todellisuudesta. Kaikki ilmiöt tapahtuvat tiettyjen toleranssien, raja-arvojen puitteissa. Keskeisen teorian mukaan emme voi määrittää samanaikaisesti alkeishiukkasen massaa, paikkaa ja nopeutta. Luonnontieteessäkin on siedettävä epävarmuutta ja vaihtelevuutta.

Taide ilmaisee usein todellisuuden ja totuuden paremmin kuin tiede tai uskomukset. Lauri Viita kirjoitti aikanaan runossaan Hän tietää, vain ei luule seuraavasti:

                                                          Hän tietää, vain ei luule,

                                                          ei mitään muuta kuule:
                                                          On tyyntä, ellei tuule.

Erilaisuuden ja epävarmuuden sietäminen olisi inhimillisessä elämässä yhtä lailla tärkeää kuin tieteessä. Tämä sanoma ei kuitenkaan tavoittane niitä tahoja, jotka uskovat omaan, ehdottomaan totuuteensa.