Hassu pappa

 

Eri elämänvaiheisiin sisältyy omat, ainutkertaiset kokemuksensa. Olemme olleet monissa tehtävissä ja rooleissa, ja joissakin viihtyneet pitempäänkin. Reilu puolitoista vuotta sitten kirjoitin tällä palstalla pappana olemisen onnesta, jota olin silloin voinut kokea pari vuotta. Isovanhempana oleminen on vieläkin uusi vaihe elämässäni, jota vaihetta on syytä taas hieman päivittää.

Hauskimpia puolia, mitä isovanhemmuus on tuonut tullessaan, on rooli, jossa voi olla hyväntahtoinen ja humoristinen, etten sanoisi huvittava. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että lastenlasten mieliin iskostuu papasta mielikuva, että pappa on ja oli hassu. Sellainen tuottaa itselle mielihyvää ja on mitä vapauttavin.

Hauskuus ja huumorintaju ovat tietysti vaikea taiteen laji. Niin kuin moni muun ominaisuuden, huumorintajun lähtökohdat ovat myötäsyntyisiä. Toisilla on enemmän huumorintajua jo syntyjään kuin toisilla. Lisäksi se, mikä ketäkin huvittaa, vaihtelee kunkin kohdalla kovin paljon.

Olen tietysti oman huumorintajuni arvioinnissa kovin jäävi. Muistini mukaan monet kävelyretket nuoruusvuosina kulloisenkin kauniimman sukupuolen edustajan kanssa olivat kuitenkin hauskoja. Nauroimme usein ihan katketaksemme verbaalisen ilottelun päästyä kunnolla vauhtiin. Voi tietysti olla, että vuodet kultaavat muistot, eivätkä nuo ”kuoliaaksinauramiset” olleet niin tavanomaisia kuin nyt muistan.

Aikuisen arki on kuitenkin vakava asia ja niinpä hymyt helposti unohtuvat. Vastuut ja velvoitteet painavat, eikä ongelmiltakaan kukaan säästy.

Tenavien kanssa tilanne on keveämpi. Varsinkin papan rooli ja tehtävä on hoitovelvoitteiden suhteen myötäilevä ja muita tukeva. Niinpä pappa voi keskittyä ottamaan kontaktia pienokaisiin omilla vahvuuksillaan. Kun tutustuminen ja yhteydenpito vauvoihin ja pikkulapsiin on edennyt niin pitkälle, että taaperot hyväksyvät ja tuntevat olonsa luottavaisiksi, voi hassuttelu ja keskinäinen kommunikaatio alkaa.

Alkuvaiheessa, kun pienten verbaalinen taito ei sisällä vielä sanoja, huomiota voi saada äänillä ja äänteillä, joihin vain papan taidot yltävät. Pappa saa aikaan ääniä, jotka muistuttavat kavioiden kopsetta kivikadulla, veden tippumista vuotavasta hanasta, tai puhumattakaan närhen rääkäisyistä, jotka hätkähdyttävät ja hämmästyttävät. Hassu pappa saa näillä takuuvarmasti pienokaisten huomion.

On hauskaa huomata, että matkimisen vimma ulottuu näihinkin ilmaisuihin. Tommin suu mutristuu papan perässä alta aikayksikön. Yllättävää on, että vajaan parin vuoden ikäinen Emma yrittää myös perässä, vaikka sanoja on vielä vähän hallussa. Johtuneeko siitä, että pappa on hassu tai muuten mielenkiintoinen, että sana pappa tuli Emman sanavarastoon ensimmäisten joukossa. Jopa ennen iskää, mikä ehkä iskää vähän harmitti.

Isovanhemmuuden rooli on ollut viime aikoina aikaisempaa enemmän keskustelun kohteena. Tähän on luonnollinen syy siinä, että viimeisten sukupolvien aikana isovanhemmuus on tullut yleiseksi ilmiöksi. Aikaisemmin ihmisten elinikä oli keskimäärin niin lyhyt, että harvoin lapsi tutustui neljään isovanhempaan. Itselläkin muistikuvia on vain omasta isänisästä, papasta. Nykyisin ei ole tavatonta, että muistokirjoituksissa on mukana neljättäkin sukupolvea.

Olimme jokin aika sitten saattamassa vainajaa ja sen jälkeen muistotilaisuudessa, missä muisteltiin 95 -vuotiaana kuollutta suvun matriarkkaa. Muisteluissa oli yhteisenä piirteenä se, kuinka voimakkaan vaikutuksen isoäiti oli tehnyt lapsenlapsiinsa ja jopa siitä seuraavaan sukupolveen. Kaikille heille molemmat isovanhemmat olivat olleet vahva tuki.

Isovanhempien rooliksi ajatellaan usein historian ja perinteen välittäminen lastenlasten sukupolvelle. Sitäkin se varmasti on, mutta pieniä lapsia, teinejä tai nuoria aikuisia eivät isovanhempien historiavaiheet vielä kiinnosta. Jos niitä haluaa välittää, on se tehtävä kirjallisten muistiinpanojen tai kuvien ja videoiden avulla. Isovanhempien tavat ja tapakulttuuri voivat olla parhaimmillaan hyvää pääomaa myös seuraaville sukupolville.

Isovanhempina voimme valita jossakin määrin roolimme. Sitä eivät omat vanhemmat voi tehdä. Heidän on oltava ennen muuta isiä ja äitejä. Isän ja äidin hoiva ja tuki kantavat läpi elämän. Taustalla toimivat isovanhemmat voivat valita vapaammin vuorovaikutuksen muodon ja laadun. Se ei välttämättä ole pääasiassa perinteen siirtämistä. Perinne voi olla rasituskin, jos se on kovasti ristiriidassa muuttuvien olosuhteiden kanssa.

Edellä jo kävi ilmi, että omassa roolissani kiehtoo huumori ja hauskuus. Hassun papan roolissa voi palata niihin ratkiriemukkaisiin naurun aikoihin, jotka vastuita kantaessa ovat jo hieman unohtuneet. Kirjoitin kerran blogin hervottoman naurun metsästyksestä. Lyhyen kokemuksen perusteella voi jo arvella, että tenavien kanssa sellaisen tilan voi hyvin saavuttaa. Hervoton nauru tekee hyvää myös papan terveydelle. Se ei ole pelkästään hauskuutta molemmin puolin.