Informaation voileipäpöydässä

Joskus 1960-luvun alkupuolelta muistan pari laivamatkaa, joilla ensimmäisen kerran tutustuin voileipäpöytään. Ikimuistoisin oli laivamatka lukiolaisena Helsingistä Kööpenhaminaan vanhalla loistolaivalla Ariadnella. Olin kansimatkustaja, joka nukkui yönsä laivan perällä olleen baarin lattialla, kun muut asiakkaat olivat poistuneet hytteihinsä.

Vanhan, tyylikkään, mutta nykymitoin kovin pienen laivan elämys oli ruokasalin seisova pöytä, jonka ääreen me kansimatkustajatkin pääsimme. Kokonaisena savustetut lohet ja lihat olivat ylellisyyttä, joiden syömistä ei tahtonut malttaa lopettaa.

Myöhempien Itämeren laivamatkojen massaruokailu, vaikka tarjonta on määrällisesti ja vaihtoehdoiltaan ollut moninkertaista, ei ole tuntunut enää yhtä eksoottisesta ja ainutkertaiselta. Seisovan pöydän ongelma on vaihtoehtojen runsaus, mahdollisuuksien, joita haluaisi kaikkia maistaa, sekä määrä, minkä pystyy kerralla syömään. Alkuaikoina syöminen seisovassa pöydässä johti ylensyöntiin, mistä aiheutuneen ähkyn vaikutuksia sai kärsiä tunteja aterian jälkeen. 

Nyky-yhteiskunnassa elämme informaatiotulvan aikaa. Siihen on monia syitä. Luin jokin aika sitten netistä, että Tilastokeskus oli luokitellut Suomen työllisestä työvoimasta, joka on noin 2,5 miljoonaa henkeä, peräti 900 000 erilaisiksi asiantuntijoiksi. Asiantuntevuushan on osaamisalue, missä kerätään, kootaan, jalostetaan ja jaetaan erilaista tietoa, informaatiota joko kirjallisesti, suullisesti tai esimerkein muiden käyttöön. Asiantuntijat kouliintuvat informaation tuottamiseen ja jakamiseen.

Samaan aikaan, kun ns. asiantuntijoiden määrä kasvaa, informaation hankkimisen helppous ja jakamisen vaivattomuus sekä nopeus ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Nopeinta kehitys on ollut teknologiassa, jolla tieto kerätään, muokataan ja jaetaan. Yhteiskunnan teollisen kehitysvaiheen jälkeen olemmekin alkaneet puhua informaatioteknologian aikakaudesta. Teknologialla tarkoitetaan tässä ns. IC-teknologiaa, eli informaatio (information) ja kommunikaatio (communication) teknologiaa. 1980-luvulla kehityksen kärki oli tietokoneissa ja vastaavissa, mutta sittemmin kehitystä ovat vieneet eteenpäin etenkin kommunikaatiovälineet, kännykät, älypuhelimet, tapletit, älykellot, älyasusteet jne. Kehitystä leimaa myös sosiaalisen median erilaiset palvelut. Some muuttaa maailmaa.

Seurauksena on ollut toisaalta ns. tiedon tai oikeastaan informaation hurja kasvu. Vielä 1970-luvulla sanottiin tieteellisen tiedon kaksinkertaistuvan noin vuosikymmenessä. Nyt kaksinkertaistumisaika lienee lyhentynyt muutamaan kuukauteen. Esimerkinomaisesti voi taas muistella aikaa 1970-luvulla ja 1980-luvulla. Jos silloin oli saanut jotakin kautta tiedon tieteellisestä tutkimuksesta jossakin ulkomaisessa lähteessä, raportin käsiin saamiseen saattoi mennä kuukausia. Nyt kaikki relevantti tieto on saatavissa heti netistä, jos vain osaa hakea tai löytää. Tiedon kasautumisen nopeus on siten huikeaa verrattuna parin kolmen vuosikymmenen takaiseen aikaan.

Suurin osa saatavilla olevasta ja jaetusta informaatiosta ei ole informaatiota sana varsinaisessa mielessä. Saatikka sitten tietoa. Pikemminkin on käynyt niin, että bittiavaruus on täyttynyt kohinalla, mistä oikean tai perustellun tiedon tavoittaminen on yhä vaikeampaa. Suuri osa informaatiosta on jonkinlaista mielipidekirjoitusta tai puhetta. Sen totuusarvoa on vaikea tarkistaa. Harva ehtii tai viitsii edes viitata lähteisiin, joihin ajatus mahdollisesti perustuu.

Totuuden nimissä on sanottava, että tämäkin kirjoitus kuuluu vastaavaan kategoriaan. Suurimmalla osalla tässä esitetyistä ajatuksista on jokin lähde tai tausta, mutta mielipidekirjoituksessa niitä ei tarvinne kaivaa esiin.

Muodostaakseen kokonaiskuvan kulloisestakin tilanteesta tai käsitellyn asiaan liittyvistä seikoista on pyrittävä seuraamaan mahdollisimman tarkoin ohi kiitävää informaatiovirtaa. Tämä tavoite käy päivä päivältä vaikeammaksi. Informaation määrä on suuri ja sen saatavuus helppoa. Näin ollen ongelmaksi muodostuu väistämättä kaikille sama rajoittava tekijä. Käytettävissä oleva aika. Vuorokauden tunnit ja minuutit eivät ole lisääntyneet. Maapallo pyörii entisellä nopeudella.

Kun yrittää pysyä muutoksen ja siitä kertovan informaation perässä, seurauksena on ennen tai myöhemmin Kalevi Sorsan 1970-luvulla lanseeraama informaatioähky. Informaatiotulvan alla kokee samanlaista tuskaa kuin aikanaan ahnehdittuaan voileipäpöydässä. Vielä 1970-luvulla, jolloin seurasin aktiivisesti ja työn puolesta energiasektoria ja energiapolitiikkaa, oli mahdollista yrittää hankkia ja lukea kaikki aiheeseen liittyvät tärkeät dokumentit ja koota olennainen informaatio. Sittemmin tämä on käynyt aivan mahdottomaksi. Perehdyttävää on liikaa.

Informaatiolla on kasvavan määrän ja jakelun helppouden sekä nopeuden lisäksi ominaista viihteellisyys. Viihteellisyys leimaa muutenkin nykyistä aikaa. Informaatiostakin on tullut jokapäiväinen osa viihtymistä.

Aikanaan ajankäyttöä hallitsivat työn ohella kirjat, lehdet radio sekä televisio. Sittemmin on television tarjolla olevien kanavien lukumäärä lisääntynyt lähes rajattomaksi. Kun samaan aikaan tai muuten on estynyt seuraamasta kaikkia haluamiaan ohjelmia, ohjelmien tallettaminen toi tähän ratkaisun. Eri operaattorit ovatkin tehokkaasti ja päälle käyden markkinoineet eri systeemejä, millä voi viihdyttää itseään haluamaansa aikaan.

Uusin vaihe on uutisohjelmien ja aineiston siirtyminen nettiin ja sitä kautta mukana kulkeviin laitteisiin. Voit seurata milloin vain haluamaasi informaatiolähdettä ja missä vain. Tässä suomalaiset ovat todella eteviä. Kun kuljet yleisillä paikoilla, liikennevälineissä tai odotustiloissa, kukaan ei seuraa enää maisemia tai muita ihmisiä. Kaikki selailevat taskussa kannettavaa tai salkussa pidettävää laitetta. Jos haettu informaatio olisi hyödyllistä, niin ihmiset olisivat nykyisin todella ajan hermolla, tietoisia siitä, mitä muualla tapahtuu tai ”puhutaan”/kommunikoidaan.

Informaatio tai informaatiotulva ei ole kuitenkaan samaa kuin tieto. Pikemminkin informaatio on eräänlaista tajunnanvirtaa tai kaaosta, mistä on vaikea löytää olennaista - totuudesta puhumattakaan. Antti Hautamäki määritteli viestinnän ja ymmärtämisen tasot niiden laadun mukaan. Alimpana on puhdas data siitä, mitä voimme mitata tai muuten havainnoida. Havainnointi on usein jo osa informaatiota, mikä selittää tapahtuvaa tai tilannetta. Jalostetumassa muodossa informaatio on tietoa. Tietoon on päästy päättelymenetelmillä, joiden perusteella voidaan puhua jonkinlaisesta totuusarvosta. Ylimpänä on viisauden taso. Kuten voi hyvin kuvitella ja ymmärtää viisaudesta on kaikkein suurin puute. Jos sitä ei ole, valtavasta informaatiosta voi olla enemmän haittaa ja vahinkoa kuin hyötyä tai iloa. Viisaus tulee yleensä kokemuksen kautta – jos on tullakseen.

 
Joka tapauksessa itse kukin joutuu informaatioähkyn aikana ja sen vuoksi opettelemaan valikoivan nautiskelun taidon. Pitää olla tarkkana, mihin informaatiolähteeseen kalliin aikansa tuhlaa.