Tartuin
paljon mainostettuun TSS-matkatoimiston matkaan Turkin Antalyaan ja
Kappadokiaan. Vaikka mainokset olivat jossakin määrin harhaanjohtavia, antoi
matka syyn ja mahdollisuuden perehtyä Anatoliaan, joka on Turkin aasialainen
osa, - sen historiaan, kulttuuriin sekä tulevaisuuteen. On tietysti tiedossa,
että tämä alue on ollut myös eurooppalaisen kulttuurin synnyssä ja historiassa
mitä keskeisin. Kaiken kaikkiaan alueen vuosituhantinen kehitys ja historia
ovat monivaiheisuudessaan ja dramaattisuudessaan ehdottomasti perehtymisen
arvoisia. Jo yksin sen vuoksi, että suuri osa Antiikin kreikkalaisesta
kulttuurista ja alkukristillisyyden vaiheista syntyivät ja kehittyivät täällä.
Anatolian
alue on myös luonnonoloiltaan erityinen. Sen maaperän historia tuliperäisine
maastoineen, poimuvuorineen ja mannerlaattojen liikkeineen on synnyttänyt
moninaisen kokonaisuuden, joka sinänsä ansaitsisi vuosikymmenien tutkimisen ja
perehtymisen. Geologiset voimat saavat aikaan liikettä, joka tuntuu maaperässä lievinä
maanjäristyksinä. Noin 4 – 7 vuoden välein järistykset ovat niin tuntuvia, että
seuraukset voivat aiheuttaa ihmisille tai rakennuksille tuhoja. Vuoden 1999
maanjäristyksessä kuoli noin 35 000 ihmistä. Kuten matkamme turkkilainen
opas, viehättävä nuori Meltem sanoi, tämä jatkuva epävarmuus on turkkilaisten
kohtalo. Siihen on tyytyminen ja siihen on sopeuduttava.
Turkin
yhteiskunnallinen ja poliittinen kehitys on ollut pitkään ikään kuin tämän
ympäröivän fyysisen epävarmuuden ilmentymä. Tosin näin ei aina ole ollut.
Turkin alueen historiassa on myös ollut pitkiä vakaan kehityksen jaksoja.
Kenties pisin jakso alkoi Rooman keisarin Konstantinus Suuren perustettua Konstanttinopolin
kaupungin 300-luvun alussa - nykyisen Istanbulin paikalle. Kun Rooman valtakunnan
länsiosa hajosi 400-luvun kansainvaellusten hyökyaaltoon, kreikkalais-ortodoksinen
Itä-Rooma pysyi Konstanttinopolin ympäristössä vallanpitäjänä aina vuoteen
1453, jolloin Ottomaanien sulttaani Mehmed II valtasi kaupungin ja jolloin
alkoi muhamettilainen aikakausi koko Anatoliaan ja suureen osaan Balkania.
Ottomaanien
valta jatkui ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Sulttaanien Turkkia oli kuitenkin
jo vuosisata pidetty Euroopan ”sairaana miehenä” . Valtakunta alkoi vähitellen
murtua niin sisältä kuin ulkoakin. Mm. Kreikka itsenäistyi jo vuonna 1832.
Ottomaanien Turkin romahtaminen johti hyvin sekavaan vaiheeseen, missä
naapurimaista ainakin Kreikka ja suurvalloista Britannia ja Ranska pyrkivät
jakamaan aluetta joko itselleen tai valtapiiriinsä. Palestiina ja Syyria
joutuivatkin brittien ja ranskalaisten ”suojelukseen”. Kuten tänään tiedetään,
seuraukset eivät ole olleet kestäviä tai vakaita.
Turkin
alueen sankariksi nousi sodassa kunnostautunut sotapäällikkö Mustafa Kemal.
Hänen johdollaan käydyn sodan jälkeen päästiin sopimukseen, missä luotiin
vuonna 1923 nykyinen Turkin tasavalta. Mustafa Kemal, joka 1930-luvulla sai
kunnianimen Ataturk, turkkilaisten isä, uudisti Turkkia hämmästyttävällä
tavalla. Hänen radikaalin uudistusohjelmansa läpivienti on varmasti yksi
1900-luvun poliittisen historian merkittävimpiä saavutuksia.
Vaikka monet
puitteet, toimintatavat, tapakulttuuri, poliittinen järjestelmä,
kirjoitusmerkit yms. muuttuivat, vanhakantaisen maan elämä ja kulttuuri ei
luonnollisesti ollut muutettavissa käden käänteessä. Turkki on nyt monella
tavalla jo hyvin moderni teollisuusmaa. Samaan aikaan se on osittain edelleen
erittäin vanhakantainen. Myös harjoitetussa politiikassa on aaltoliikettä.
Nykyiset vallanpitäjät näyttäisivät pyrkivän viemään kehitystä taas
konservatiivisempaan suuntaan, missä esimerkiksi uskonnon rooli korostuisi.
Kemal Ataturkin tavoitteenahan oli erottaa uskonto ja yhteiskunnallinen
politiikka toisistaan.
Muiden
islamilaisten maiden tapaan Turkki on ollut ja on edelleen patriarkaalinen maa.
Naisten asema on ollut heikko. Vain miehet ovat näkyvillä ja määräävät
asioista. Miehen, isän, veljen tai sedän sana on laki. Tätä asetelmaa nykyaikaiset
nuoret turkkilaisnaiset pyrkivät muuttamaan. Korkeakouluja käynyt nuori
oppaamme kertoi paljon omasta perheestään ja suvustaan. Hän on eurooppalaisten
nuorten ihmisten tapaan muotitietoinen ja arvostaa tyylikkyyttä myös omassa
pukeutumisessaan. Hän ei sido hiuksiaan huiveilla, kuten islamin uskonto
suosittaisi.
Opas syntyi maanviljelijäperheeseen,
missä noudatetaan perinteitä mutta arvostetaan myös koulutusta. Vaikeista
taloudellisista oloista huolimatta perheen pää, oppaan isä koulutti myös
tyttärensä. Kun sadonkorjuun aika puuvillapelloilla koittaa, silloin nuorten
kaupunkilaisten tyttöjen ja poikien on isän käskystä palattava kotitilalle
poimimaan käsin puuvillasatoa. Myös oppaamme tekee näin lapsineen, ja muuttuu
samalla huivipäiseksi, perinteiseksi puuvillankerääjänaiseksi.
Asetelma
kuvaa hyvin Turkin nopean muutoksen ristiriitaa. Toisaalta se kuvaa hyvin
kulttuurin perhekeskeisyyttä ja sitä, että vanhempien kunnioitus on edelleen
korkealla. Tämä voisi olla keskeinen sanoma meille yksilöityneille ja
maallistuneille eurooppalaisille. Vastuuta lähimmäisistä ei pidä unohtaa.
Perinteiden
kunnioittamisesta huolimatta muutosvauhti on Turkissa häkellyttävä. Se näkyy
eniten elinolojen muuttumisena. Vanha maatalousvaltainen maa kaupungistuu
vauhdilla. Maaseudulla asuu enää ehkä neljännes väestöstä. Osa
väestömuutoksesta on pakon seurausta. Kurdiongelman vuoksi valtiovalta on
tyhjentänyt maaseutualueita Kaakkois- ja Itä-Turkissa. Antalyan alue on taas
esimerkki väestön keskittymisestä. Kun alueella asui vielä 15 vuotta sitten
noin puoli miljoonaa, luku on nyt jo yli kaksi miljoonaa.
Turkin
talous perustui pitkään perinteisesti maanviljelyyn, muuhun käsityövaltaiseen
tuotantoon, kuten mattoihin ja tekstiileihin. Teollisuustuotanto on nykyisin suurelta
osin eräänlaista kokoonpanoteollisuutta, josta autot ovat hyvä esimerkki. Vauhdikkaimmin
kasvaa kuitenkin turismi. Sitä edistää myös valtion tukema aggressiivinen markkinointi,
josta alussa mainittu matka on esimerkki. Turismissa Turkilla onkin valtavat
mahdollisuudet. Puitteet luo erinomainen sijainti merien ympäröimänä lähellä
suurta kuluttajapotentiaalia, Eurooppaa. Esimerkiksi Antalyassa käy jo vuosittain
noin 12 miljoonaa ulkomaalaista. Aasialaiset eivät edes ole aluetta vielä kovin
hyvin löytäneet. Eurooppalaisten onkin kulttuuri- ja historiayhteyksien vuoksi
aasialaisia helpompi löytää nähtävää ja koettavaa.
Turkin ja
Länsi-Euroopan lähentyminen on ollut jo vuosikymmeniä jatkunut vaiherikas
prosessi. Kemal Ataturk käynnisti prosessin Turkin puolelta jo 1920-luvulla.
Kun Euroopan Yhteisöt luotiin vuonna 1957, Turkki haki jäsenyyttä jo vuonna
1959. Assosiaatiosopimus allekirjoitettiin vuonna 1964. Ja Suomen
puheenjohtajakaudella 1999 Turkin kanssa sovittiin jäsenyysneuvottelujen
aloittaminen. Neuvottelut käynnistyivät vuonna 2005.
Juuri tällä
hetkellä neuvottelujen eteneminen näyttää heikolta. Eurooppalaisten puolella on
lukuisia avoimia kysymyksiä Turkin todellisesta valmiudesta eurooppalaisen
arvoyhteisöön. Turkki on monin tavoin aasialainen maa ja arvopohjaltaan vahvasti
islamilainen. Toisaalta näitä seikkoja on pidetty mahdollisuutena Euroopan
unionille, kun halutaan luoda yhteyksiä muihin kulttuureihin ja maanosiin.
Toisaalta nykyinen Turkin johto korostaa maan nationalistisia ja islamilaiseen
arvomaailmaan liittyviä piirteitä. Tämä politiikka todennäköisesti etäännyttää
Turkkia ja Länsi-Eurooppaa toisistaan. Vähäinen tekijä ei myöskään ole Turkin
väestökehitys. Väkiluku on nyt noin 76 - 77 miljoonaa. Väestö kasvaa miljoonan
vuosivauhdilla, ja Turkista tulisi siten jo ensi vuosikymmenellä Euroopan
unionin suurin maa, jos se liittyisi jäseneksi. Sen painoarvo olisi siten
erittäin suuri.
Länsi-Eurooppa
on Turkille taloudellisesti erittäin tärkeä kumppani. Lähentyminen Turkin ja
muiden Euroopan maiden välillä tapahtuu luonnollisen vuorovaikutuksen kautta. Talouselämän
kytkennät tihentyvät. Ihmisten vuorovaikutus ja tapakulttuurin samankaltaistuminen
kasvaa pikku hiljaa. Yhteiset historialliset juuret ovat erittäin syvällä Antolian
kallioperässä niin epävakaata kuin maaperä geologisesti onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti