Savusaunan auvossa

Muutama vuosi sitten kuulin radiosta ohjelman, missä saunaekspertti kertoi laatimastaan saunomisen hyvyyden luokituksesta. Hän oli laatinut viisiportaisen laadullisen asteikon, millä arvioida saunomiskokemuksen nautintoa. En valitettavasti muista asteikosta kuin neljä porrasta. Ne olivat huonommasta päästä lähtien nuiva, käypä, oiva ja auvo. Näilläkin kyllä pärjää, koska ainakaan minä en joudu kokemaan useinkaan saunaa, joka olisi huonompi kuin käypä. Ehkä muutama kerta on tullut saunotuksi saunassa, jonka aikaansaamaa tunnetta voi kuvata sanalla nuiva.

Mieluimmin muistelee saunakertoja, joiden muistikuva on joko oiva tai peräti auvo. Onneksi saan kokea saunomista asteikon tässä päässä omassa mökkirannassa. Sen mahdollistaa tänä kesänä 20 vuoden ikään tuleva savusauna.

Vaherin saunan hankkiminen ja rakentaminen oli oma mainio tarinansa. Olimme usean kesän ajan saunoneet kerran kesässä naapurimme Jänttien ikivanhassa savusaunassa. Meillä miehillä saunassa käynti venähti yleensä pariin tuntiin, koska leppeässä löylyssä oli mukava istuskella ja samalla käydä maailman asiat läpi tähtitieteestä kalan perkuuseen. Toistelin aina, että olisipa itselläkin tällainen sauna.    

Haave lähti toteutumaan talvella 1994, kun naapurimaatalon vanha isäntä Timo sanoi, että nyt pannaan projekti käyntiin. Hän sanoi ottavansa seinähirsiksi tulevat puut metsästä, jos sinä (eli minä) piirrät mallin. Niinpä hankin Saunaseuran saunalta Risto Vuolle-Apialan toimittaman omakustanteen Suomen savusaunoista. Piirsin keskisuomalaista ja savolaista savusaunatyyppiä yhdistelemällä oman mallini. Rakennuksen mittasuhteet kävin hakemassa Seurasaaren vanhoista museorakennuksista. Kun rakentajat tulkitsivat ruutupaperipiirrostani hieman eri lailla kuin olin tarkoittanut, saunasta tuli jyrkkäkattoisempi, kirkkomaisempi.

Savusaunan sydän on kiuas. Kiukaaksi valitsin Aitokiukaan kehittäjän savusaunamallin. Sen etuna on, että vetämällä kansi kuumennettujen kivien päälle, sauna pysyy kylpykunnossa kymmenenkin tuntia. Niinpä lämmitin sen aamupäivällä ja saunaan menimme illansuussa.

Kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana olemme saunoneet noin 400 kertaa. Nyt kiuas on jo  vaiheessa, että se vaatisi kunnostusta. Kivethän lämmitetään punahehkuisiksi ja lämmityksen loppuvaiheessa päällimmäisten kivien yläpuolella palaa sininen liekki, joka polttaa viimeisetkin nokihiukkaset, jotka voisivat aiheuttaa ns. tikua silmiin. Lämpötila nousee kivien päällä 700 – 800 asteeseen, joten kiuas on kovilla. Vähitellen sen rakenteet antavat hieman periksi eivätkä ominaisuudet säily ihan parhaimmillaan.

Parhaimmillaan mökin savusaunakokemus on ollut ehdottomasti auvo. Vieläkin löylyt ovat varsin oivia, vaikka ehkä jotakin kohennusta voisi miettiä.

Mikä sitten tekee saunomisesta savusaunassa auvoisen kokemuksen? Savusaunassa istut korkealla lauteella mustien seinien ja nokimustan katon luodessa tummahämyisen hämärän. Hämärää valaisee vain pienestä ruutuikkunasta tuleva ilta-auringon valo. Ikkunan yläosa on sekin nokeentunut lämmityssavun kohotessa kiukaan pinnasta seiniä pitkin lakeiseen ja siitä ulos.  Kun avaat takaseinällä olevan räppänän saunomisen aikana, siitä sisään tuleva valokeila valaisee saunan ilmassa olevat hienot noki- yms. pölyhiukkaset. Tunnelma ja atmosfääri on ainutlaatuinen.

Istuessasi lauteiden hämärässä keskityt itseesi ja ajatuksiisi. Hyväilevä löyly sihahtavilta kiviltä nostaa vähitellen hien ihon pintaan. Ensin joutuu ehkä hetken odottamaan, ennen kuin hiki kohoaa pintaan. Se ihan kuin salaa lämmittää ja kastelee ihon. Tunnelma on hyvin meditoiva, eikä kaipaa välttämättä keskustelua muuta kuin omien ajatuksien kanssa.

Keskustelulle on paras hetki istahtaminen uinnin ja parin löylykerran jälkeen saunan kupeelle, missä pyyhkeeseen kääriytyneenä voi maistella virvoitusjuomaa ja pohtia maailman ja maailmankaikkeuden tilaa. Yksinkin istuen hetki on melkein pyhä. Edessä on ilta-auringon säteiden sävyttämä järven pinta ja järven selän takana tummuva sankan metsä raja. Leikillisesti olenkin sanonut, että hetki on ikääntyvän miehen kliimaksi.

Lähes jokaiseen paratiisiin kuuluu kuitenkin käärme. Omaan saunaidylliini tämä käärme alkoi hiipiä pari vuotta sitten maakuntakaavan muodossa. Saunan seinustalta avautuvaan maisemaan on kaavaehdotuksessa merkitty 36 tuulimyllyn paikkaa. Nykyiset myllyt nousevat 200 metriin. Lähin paikka on suoraan edessä järven toisella puolella noin 600 metrin päässä. Tällä hetkellä Suomessa on tuulimyllyjen rakentamisessa todellinen kiihko meneillään. Se johtuu ruhtinaallisesta yhteiskunnan tuesta, jonka ansiosta myllyistä on tulossa omistajilleen rahasampoja.

Vaikka vastapäätä ei ehkä koskaan oikeasti rakennettaisi tuulimyllyjä, tietoisuus niiden tulon mahdollisuudesta on jo muuttanut tunnelman. En voi koskaan enää täysin siemauksin nauttia savusaunan auvosta ajattelematta että entä jos.

Ps. Alkava kesäaika näyttää taas tuovan ruhtinaallisesti fyysistä ja ajatuksellista työtä metsän ja rakentamisen parissa niin, että näyttää järkevältä pitää pieni tauko muissa henkisissä ponnisteluissa. Ei niin etteikö asioiden pohtiminen ja jäsentely olisi edelleenkin hauskaa, mutta tauko kypsyttänee uusia näkökulmia ja teemoja. Oikein antoisaa kesää kaikille mahdollisille lukijoilleni! Palailen palstoille elokuun loppupuolella.