Venäläisen imperiumin laajentumismalli

Tilasin 1980-luvulla Maailma ja me -lehteä, joka oli perustettu amerikkalaista elämänmuotoa propagoivan Valittujen palojen vastineeksi. Maailma ja me oli vastaavan kokoinen, pieni, helposti luettava aikakauslehti. Se kertoi mukavia tarinoita Neuvostoliitosta ja neuvostoliittolaisten elämästä. Halusin tarkoituksella saada vastakuvaa paljonkin lukemani Valittujen palojen tarjoamalle maailmankuvalle.

Maailma ja me -lehdestä jäi tärkeimpänä mieleen erityinen kirjoitusten sarja. Se kertoi tuhannen vuoden ajalta Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta. Ehkä kirjoitussarjan pontimena oli tuolloin juhlavuosi 1988, jolloin tuli tuhat vuotta siitä, kun Kiovan slaavit perinnetiedon mukaan kääntyivät ruhtinas Vladimirin johdolla ortodoksiseen uskoon.

Kirjoitussarjan kiinnostavin seikka oli Neuvostoliiton historioitsijoiden tapa kertoa jatkotarinaa Venäjän alueellisesta laajentumisesta. Venäjän ekspansiivinen aika alkoi varsinaisesti 1500-luvun taitteessa, kun Iivana III Suuri, Moskovan suuriruhtinas, kokosi venäläisiä ruhtinaskuntia yhteisen hallinnon alle. Moskova ja monet muut ruhtinaskunnat olivat olleet yli 200 vuotta armottoman mongolivallan alla.

Ensimmäisen tsaarin Iivana Julman aikana, vuosina 1547 – 1584, laajentuminen jatkui itään. Kazanin ja Astrakanin mongoliruhtinaskunnat liitettiin Venäjään. Venäjän laajentuminen länteen ei sen sijaan onnistunut. Liettua-Puolaa ja Ruotsia vastaan käydyt sodat eivät johtaneet menestykseen.

Vuonna 1613 nousi valtaistuimelle ensimmäinen Romanov-sukuinen tsaari, Mikael Romanov. Romanovien aikana Venäjä laajentui nopeasti itään, Siperiaan ja etelään, Kaukasukselle. Imperiumi laajeni Pietari Suuren toimesta jopa Amerikan mantereelle, Alaskaan.

Maailma ja me -lehden historiankuvaus laajentumisesta noudatti mielenkiintoista kaavaa. Venäjän naapureina asuvissa ruhtinaskunnissa piti valtaa julma, kansaa sortava hallitsija tai yläluokka. Sorrettu väestö otti yhteyttä Venäjän tsaariin ja pyysi apua sortajaa vastaan. Tsaari lähetti venäläisiä joukkoja alistettujen avuksi. Tarinan mukaan joukot valtasivat ruhtinaskunnan lähes verettömästi ja poistivat julmat vallanpitäjät vallasta. Kiitollisena saamastaan avusta, valloitetun alueen väestö anoi pääsyä Venäjän osaksi. Tähän tsaarit suostuivat.

Krimin valtauksessa viime maaliskuussa oli mielenkiintoista nähdä, että malli toimii tänäkin päivänä. Krimin venäläisenemmistö syytti Kiovan kansannousun nostamaa uutta hallintoa fasismista ja venäläisväestön sorrosta. Venäjän ulkopoliittisen doktriinin mukaan maalla on oikeus puolustaa venäläisvähemmistöjen etuja myös naapurimaissa. Niinpä Krimille lähetettiin venäläisiä sotilaita, jotka eivät häveliäisyyssyistä kuitenkaan käyttäneet asevoimiensa tunnuksia. Aseistettujen ja sotilasasuun pukeutuneiden joukkojen varusteissa ei ollut Venäjän armeijan tunnuksia. Joukot ottivat kuitenkin vallan niemimaalla.

Valtausoperaatio huipentui siihen, että Krimin venäläisen nukkehallinnon johdolla järjestettiin kansanäänestys, jonka nojalla Krimin alue anoi pääsyä Venäjän imperiumin osaksi. Prosessi oli tyylipuhtaasti sama kuin vanhan Venäjän imperiumin laajentumiskaava 1500-luvun alusta eteenpäin. Näin ainakin Maailma ja me -lehden kertomana.

Kuvaan kuului lisämausteena tällä kertaa se, että Krimin alkuperäisväestö, Krimin tataarit, eivät osallistuneet kansanäänestykseen. Krimin demograafinen venäläistyminen alkoi varsinaisesti vuoden 1944 jälkeen, jolloin Stalin pakkosiirsi kaikki Krimin tataarit Siperiaan kostoksi yhteistyöstä Saksan kanssa. Nykyiset Krimin tataarit ovat pääosin heidän jälkeläisiään, ja he palasivat Krimille Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla.

Iivana Julma oli monessa Josef Stalinin esikuva. Stalin ja Neuvostoliitto halusivat laajentaa aluetta länteen ja onnistuivatkin siinä Baltian maiden ja Ukrainan kohdalla. Nämä maat olivat Suomen tavoin itsenäistyneet tsaarivallan romahdettua vuonna 1917.

Venäjän/Neuvostoliiton laajentumisen kaava petti ensimmäisen kerran Suomen osalta. Talvisodan ensimmäisinä päivinä perustettiin kyllä Otto Wille Kuusisen johtama Terijoen nukkehallitus, jonka piti oikeuttaa Neuvostojoukkojen tulo pelastamaan suomalainen työväenluokka porvariston ylivallasta. Erehdys oli siinä, ettei Suomen työväenluokka lähtenyt venäläisten kelkkaan vaan puolusti maata talonpoikien ja porvariston rinnalla.  Neuvostoliitto sai kuitenkin runsaan kymmenesosan Suomen pinta-alasta.

Seuraavan kerran mallin toimi huonosti Afganistanissa. Neuvostoliiton joukot lähtivät vuonna 1979 puolustamaan valtaan noussutta kommunistista hallitusta kapinoitsevia afgaaneja vastaan. Seuraukset tiedämme nyt. Ne ovat olleet äärimmäisen kovat erityisesti Afganistanin väestölle. Helpolla ei päässyt Neuvostoliittokaan. Nuorten venäläisten sotilaiden kuolemat rapauttivat vähitellen Neuvostoliiton sisäistä moraalia ja osaltaan vaikuttivat Neuvostoliiton romahtamiseen.

Tätä kirjoitettaessa seurataan jännittyneenä Krimiltä alkaneen Venäjän politiikan jatkoa itäisessä Ukrainassa. Toimiiko kaava edelleen ja mitä siitä seuraa ukrainalaisille? Jäljet pelottavat.