Sykettä erämaahan

Kirjoittelen tätä Jämsänniemellä, kesäpaikan rauhassa. Kevään tulo on nyt vauhdikasta, kun aurinko paistaa ja lämpöasteita on lähes kymmenen. Kevät on kuitenkin myöhässä. Ollaan jo yli huhtikuun puolivälin ja lunta on kymmeniä senttejä.

Edessäni olevasta ikkunasta avautuu näkymä järvelle, missä teeret ovat tähän aikaan vuodesta soitimella. Aamuisin niitä saattaa kerääntyä ranta-alueelle joskus toistakymmentä. Teerikukkojen hyörintä ja pyörähtely pyrstösulat pystyssä on aina hauskaa seurattavaa. Joku niistä voittaa muut, ja saa naaraiden suosion.

Ajattelen tällä hetkellä myös keskikesää ja syyskesän hämärää. Kesällä kurki pesii teerien soidinpaikan takana olevassa kaislikossa, mistä kurkien kaulat joskus ojentuvat näkyville. Kun poikaset ovat riittävän suuria, vanhemmat rohkaistuvat töräyttelemään korkealta ja kovaa. Ilta-auringon laskiessa tunnelma on käsin kosketeltava.

Vielä arkaaisemman ja alkukantaisemman tunnelman luo kuikan huhuilu hämärtyvässä elokuun tai syyskuun illassa. Pimeältä järveltä kuikan surumielinen ääni on kuin jostakin kaukaa inhimillisen historian takaa. Kuikka onkin ikivanha lintu. Se on säilynyt lähes muuttumattomana kymmenen miljoonaa vuotta, ja sen kantaisät ja kantaemot ovat vielä kymmeniä miljoonia vuosia tätäkin vanhempia.

Kuikka pesii tuolla vastarannalla, parinsadan metrin päässä, mistä maasto alkaa kohota runsaan puolen kilometrin päässä sijaitsevalle Kehämäelle. Mäki on korkeimpia kohtia Jämsäniemen soisella ja mäkisellä, pienien järvien kuvioimalla järviylängöllä.

Tätä idylliä uhkaa nyt raju muutos. Viime marraskuussa Keski-Suomen liiton valtuuskunta hyväksyi maakuntakaavan kolmannen vaiheen, jossa määritellään turvetuotantoon sopivat suot ja tuulipuistojen paikat.  

Jämsänniemi on kolmelta suunnalta vesistöjen ympäröimä niemialue pinta-alaltaan ehkä noin 10 000 hehtaaria. Ainakin kartan mukaan alue on noin 10 kertaa 10 kilometriä. Maakuntakaavan mukaan Jämsänniemeltä varataan 2600 hehtaaria, eli neljäsosa, teolliseen energiantuotantoon - tuulivoimapuiston käyttöön. Alueelle on merkitty kaikkiaan 36 tuulimyllyn paikat. Tuulivoima pitää vielä nykyisin itsessään sympaattisen, vihreän ja uusiutuvan energian imagoa, ja saa siten suurta suosiota. Toteutuessaan todellisuus on kuitenkin ihan toisenlainen.

Kaavaillut myllyt ovat todella suuria. Alustavissa kaavailuissa Jämsänniemelle tulevien myllyjen napakorkeus olisi 120 metriä, mikä nostaa 100 metriä halkaisijaltaan olevien siipien kanssa niiden korkeuden noin 170 metriin. Myllyjen alueella erämaaluonnosta ei olisi mitään jäljellä, koska ko. kokoluokan tuulivoimalaitokset hallitsisivat totaalisesti maisemaa. Myllyjen rakentaminen ja huolto edellyttävät myös mittavan tieverkon ja voimalinjojen rakentamista. Siellä, missä nyt kulkee soita ja mäkiä kierrellen kapeita metsäautoteitä tai polkuja, olisi tämän jälkeen leveät valtaväylät myllyltä toiselle.

Naapurini kanssa olemme luonnollisesti tehneet muistutuksia, huomautuksia ja valituksia aina, kun siihen vain tilaisuus on annettu. Tämän vuoden alussa jättämäämme valitukseen Ympäristöministeriölle Keski-Suomen liitto on antanut vastineensa. Vastine saa ihmettelemään entistä enemmän, millä tiedoilla asiaa viedään eteenpäin. Vai onko niin, että virkamiehet tekevät vain sen – joskus vastoin parempaa tietoaankin – mitä poliitikot vaativat.

Vastineen mukaan tuulimyllyt peittyvät puiden katveeseen, toisin kuin voisi maallikkojärjellä kuvitella. Tästä asiasta ei kuitenkaan tarvitse tehdä riitaa, koska se on helppo testata. Kun pannaan helikopteri lentämään parinsadan metrin korkeudessa alueen yli, nähdään helposti kuinka kauas se näkyy. Itse asiassa tästä on näyttöäkin. Suurajojen Vaherin tai nykyisin Himoksen pikataival kulkee Jämsänniemen poikki. Hulluina vuosina taivaalla näkyi kymmenenkin helikopteria, kun rahamiehet halusivat saada hyvän kuvan kilpailuista. Helikopterit näkyivät kauas Jokilaaksoon saakka saati sitten Päijänteelle.

Keski-Suomen liiton vastine yllätti monella tavalla. Vastine antaa ymmärtää, ettei Päijänne ole erityinen ympäristöllisesti arvokas osa Keski-Suomea. Sitähän ei ole suojeltu ehkä eräiden rantojen Natura-alueita lukuun ottamatta.Päijänne ei myöskään kuulu Keski-Suomen matkailustrategian panopistealueisiin.

Tämä näkemys on todella historiaton ja lyhytnäköinen. Aikaisemmat sukupolvet ovat hyvin ymmärtäneet, mitä Päijänne on merkinnyt koko Keski-Suomen asutukselle ja elinkeinotoiminnalle. Se on aina ollut merkittävä osa alueen asukkaiden sielunmaisemaa. Martti Korpilahti kiteytti asian hyvin vuonna 1920 runoilemassaan Keski-Suomen kotiseutulaulussa:

                      Keitele vehmas ja Päijänne jylhä,

                      kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen,

                      vuorien huippujen kauneus ylhä,

                      ah, kotiseutua muistoineen.

Maakunnan nykypäättäjien tuskin kannattaisi laulaa tätä säkeistöä kovin rinta rottingilla, jos kaavaillut tuulivoimapuistot ranta-alueiden läheisyydessä toteutuvat. Silloin olisi menetetty myös suuri osa matkailuun, virkistystoimintaan ja vapaa-ajankäyttöön liittyvän elinkeinotoiminnan mahdollisuuksista.

Maisemallinen menetys ei ehkä ole kuitenkaan haitallisin ja vaarallisin. Pyörivät, viuhuvat tuulimyllyt aiheuttavat suhahtelevaa melua pyörimisnopeudesta riippuen. Vaikka kuultavissa oleva melu kohoaa joskus myllyn lähellä 100 desibeliin, virkamiehet ja päättäjät vähättelevät haittaa. Ääni kuulemma vaimenee riittävästi jo parin kolmensadan metrin etäisyydellä.

Kuultavissa oleva melu ei ole kuitenkaan petollisin ja terveydelle vaarallisin. Värähtelevät lavat lähettävät matalataajuista, alle 20 hertsin taajuudella etenevää ääntä, joka on siis kuuloalueen alapuolella. Sitä kutsutaan infraääneksi, mikä viittaa näkyvän valon spektrin ulkopuolelle jäävään infrapunasäteilyyn. Infraääntä kutsutaan myös bassoääneksi. Se etenee kuultua ääntä tehokkaammin erilaisten esteiden kuten puuston tai seinien läpi, ja paljon kauemmas kuin kuultavissa oleva ääni. Tämän värähtelyn terveydellisistä tai fysiologisista vaikutuksista tiedetään vielä varsin vähän. Onko sillä samankaltainen salakavala terveydellinen vaikutus kuin homeitiöillä huoneilmassa? Jos suunnitelmat toteutuvat, moni joutuu koekaniiniksi.

Myllyt luovat ääniefektin lisäksi vielä uuden visuaalisen ympäristön. Jo 120 metrin korkeuteen nostetun generaattorin siivet varustetaan punaisilla huomiovaloilla, jotka siis pyörivät yössä lähes 200 metrin korkeuteen saakka. Nykyisin kaavaillaan jo 140 metrin napakorkeuden myllyjä. Ministeri Lauri Tarasti suositteli kevään 2012 raportissaan jopa 180 metrin napakorkeutta. Sisämaassahan eivät tuuliolot ole riittäviä lähellä maan pintaa.

Nämä korkeimmat tornit varustetaan lentoturvallisuuden vuoksi sykkivillä varoitusvaloilla, jotka näkyvät kymmenien kilometrien päähän.

Täytyy oikein ihmetellä, onko nykyiseltä viranomais- ja päättäjätahoilta kadonnut suhteellisuuden taju. Vai ovatko rokkisukupolvet vallanneet jo valmistelun ja päätöksenteon. Erämaihinkin halutaan bassomelun jytkettä ja pyörivien valojen sykettä, eli sykettä ja säpinää erämaahan. Itse en sitä kaipaa.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan puhtaita, uusiutuvia energialähteitä. Meillä suomalaisilla on paljon hyödyntämätöntä bioenergiaa, maan ja ilman lämpöä, jonkin verran vielä veden liikettä sekä erityisesti auringon säteilyvoimaa. Edetään niillä keinoilla, jotka jo osataan tai joista tiedetään, ettei niistä ole olennaista ympäristöllistä haittaa. Ilman liikettäkin voidaan hyödyntää, mutta ei niin karkealla pensselillä vedellen kuin nyt ollaan tekemässä, vaan huolellisesti paikat valikoiden niin, ettei myllyistä ole terveydellistä eikä maisemallista haittaa.