Kahvin kotimaa

Suomalaiset ovat kahvikansaa. Tätä voi kai pitää hieman erikoisena, koska kahvipensas ei kasva Suomessa. Itse asiassa kahvin raaka-aine – kahvipavut - on tuotava kaukaa merien takaa tropiikista, Latinalaisesta Amerikasta, Afrikasta tai Aasiasta. Meillä juodaan kuitenkin kahvia eniten maailmassa, jos vertailu tehdään sen mukaan, kuinka paljon kulutetaan kahvia kiloina henkeä kohden. Suomi on jo kauan keikkunut kärkisijoilla koko maailmassa. Kulutus on ollut pitkään noin 10 kiloa kahvia vuodessa henkeä kohden - vauvat ja vaarit mukaan lukien.

Vertailu muiden maiden kanssa on hieman hankalaa, koska kansainväliset tilastot eivät ole yksiselitteisiä. Esimerkiksi nettitietokirja Wikipedia kertoo, että kulutus Suomessa olisi jopa 12 kiloa henkeä kohden, mutta Suomen tilastokeskuksen mukaan paahdetun kahvin kulutus on vähitellen laskussa ja olisi nykyisin noin 8 kiloa. Tälläkin luvulla olemme vähintään kolmen joukossa.

Moni ulkomaalainen, joka on käynyt Suomessa, on sanonut, että reissu oli muuten mukava, mutta kun siellä juotettiin joka paikassa kahvia. Kahvi on tosiaan olennainen osa suomalaista arki- ja juhlakulttuuria. Mutta mistä se kahvi on oikein peräisin ja miksi sitä nimenomaan täällä juodaan niin paljon?

Kahviin liittyy aivan valtava määrä tarinoita, eikä niiden kaikkien totuutta voi mennä ihan varmasti vannomaan. Meillä Suomessa kahvilla saattaakin olla erityinen kulttuurinen merkitys juuri siitä syystä, että kahvittelu saa ikään kuin kielen kannat irtoamaan. Meitä suomalaisia moititaan siitä, että vaikenemme kahdella kielellä emmekä osaa small talkia. Kahvinjuonti on lääkettä tähän tautiin. Kahvikupin ääressä kaikki muuttuu. Silloin asiat selvitetään ja juorut kerrotaan. Muistan lapsuudestakin, kun äiti sanoi että ”ja sitten juodaan hyvät kahvit”, niin tunnelma muuttui positiivisen odottavaksi. Oli odotettavissa hetki hyvänolon tunnetta ja mukavaa yhdessäoloa.

Kun haluaa kertoa kahviin liittyviä tarinoita, voi aloittaa siitä, mistä kahvi on kotoisin ja miten se on tullut nautintojuomaksi meillä ja muualla. Tarinoiden lopullista totuutta on vaikea sanoa, mutta siitä huolimatta ja siksi niitä kannattaa toistaa. Kahvin perimmäisestä alkuperästä kiistellään edelleen. Joka tapauksessa tiedetään, että kahvipensaita kasvaa villinä monissa Itä-Afrikan maissa. Sen lisäksi kahvipensas kasvaa Punaisen meren toisella puolella nykyisessä Jemenissä. Kumpi alue on ollut ensin, sitä ei voi kukaan enää selvittää.

Yleisin käsitys, johon itsekin uskon, on, että kahvi on alun perin Etiopiasta kotoisin. Etiopiassa kasvaa useamman alkuperäislajikkeen villejä kahvipensaita, erityisesti Kaffan maakunnassa, mistä voisi kuvitella kahvin saaneen nimensäkin. Muitakin selityksiä nimelle kuitenkin on. Parasta kahvilaatua edustaa lajike nimeltään coffee arabica. Eniten tuotetaan nykyisin kuitenkin robusta-kahvilajiketta. Erityisesti arabicasta saadaan ne kahvilaadut, joista voidaan valmistaa ns. gourmet-kahvia, eli korkeaa laatua olevaa kahvia.

Miten sitten kahvin käyttöönotto keksittiin? Tarina kertoo, että paimen olisi huomannut Etiopiassa, että vuohet, jotka napostelivat kahvipensaan vihreitä lehtiä ja punaisia marjoja, tulivat erityisen villeiksi ja pirteiksi. Hän kertoi tämän läheisen luostarin johtajalle, priorille, joka kiinnostui ja maistoi itse marjojen siemeniä - papuja. Vaikutus oli sama kuin vuohilla. Niinpä hän alkoi syöttää papuja munkeille, jotta nämä pysyisivät hereillä yömessun aikana. Keino tehosi.

Arabikauppiaat alkoivat ensimmäisen tuhatluvun taitteessa liikkua Itä-Afrikassa ja heistä jotkut kiinnostuivat kahvipapujen virkistävästä vaikutuksesta ja veivät niitä mukanaan Arabian niemimaan kauppakeskuksiin. Siellä papuja alettiin paahtaa ja sekoittaa kuumaan veteen, jolloin aromi vielä paremmin tuli esiin. Kahvipensasta alettiin viljellä Mekassa ja muissa asutuskeskuksissa. Näin kahvista tuli käytetty nautintoaine ja juoma. Sitä alettiin tarjoilla erityisissä kahvihuoneissa, kahviloissa. Kahvi sopi erityisen hyvin islamilaiseen kulttuuriin, kun alkoholi oli uskonnon vuoksi kiellettyä. Mokasta tuli tärkeä kahvikaupan keskus.

Kahvi tuli Eurooppaan useita reittejä. Portugalilaiset ja hollantilaiset alkoivat liikkua Itä-Afrikassa ja Aasian maustesaarilla 1500-luvulta alkaen, kun meritie Afrikan eteläkärjen ympäri oli löydetty. Kauppa tehostui entisestään, kun hollantilaiset perustivat maailman ensimmäisen osakeyhtiön, Itä-Intian kauppakomppanian vuonna 1602. Sen yli tuhat laivaa käsittänyt kauppalaivasto toi Eurooppaan eksoottisia mausteita ja nautintoaineita, neilikkaa, muskottia, pippuria, muita mausteita ja myös kahvia, eli siirtomaatavaraa, kuten me tämän lajin kauppatavarat tunnemme. Hollantilaiset ostivat kahvia turkkilaisilta, jotka olivat vallanneet Punaisen meren rannat ja kahvialueet 1500-luvun alussa. He toivat myös kahvipensaita, joita kasvatettiin kasvihuoneissa Amsterdamin lähellä. Niiden perua on myöhemmin Latinalaisen Amerikan kahvintuotanto.

Kahvin toinen reitti Eurooppaan tuli Turkin kautta. Turkkilaissukuinen sulttaani Osman alkoi laajentaa valtapiiriään Turkin Anatoliassa 1300-luvulla. Hänen seuraajiensa johdolla Ottomaanien valtakunnasta kasvoi keskiajan lopun mahtavin valtakunta. Mahtavimmillaan se oli 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla. Silloin Ottomaanien valta ulottui kolmelle mantereelle, Eurooppaan, Afrikkaan ja tietysti Aasiaan. Pääkaupunki Konstantinopoli kasvoi kahdelle mantereelle, Aasian ja Euroopan puolelle.

Ottomaanit omaksuivat arabeilta kahvikulttuurin ja levittivät kahvinjuonnin koko alueelleen. Ottomaanit yrittivät useampaan kertaan laajentaa valtaansa myös Keski-Eurooppaan. 1500-luvulla he valtasivatkin Unkarin. Mutta itse sulttaani Soliman Suuri, jota pidetään turkkilaisten suurimpana valloittajana, joutui perääntymään Wienin porteilta. Ottomaanit yrittivät Wienin valloitusta myös 1600-luvulla, mutta turhaan. Tällaisen sotaretken jäljiltä jäi Wienin muurien tuntumaan kahvipapusäkkejä, joita wieniläiset ihmettelivät. Vangiksi jäänyt turkkilainen selitti, mihin niitä käytetään ja miten. Näin kahvi tuli Eurooppaan toisen kerran ja Wienistä tunnettu kahvilakulttuurin kaupunki.

Kahvihetki turkkilaisen kahvin ääressä Antalyan vanhan sataman kuppilassa keväällä 2016

Mutta miten, milloin ja miksi meistä suomalasista tuli kahvikansaa? Varhaisimmat kosketukset ovat jääneet, kuten niin monessa asiassa, historian hämärään. Oliko täällä kahvinjuojia jo 1600-luvulla, sitä emme tiedä? Suomi oli tuohon aikaan Ruotsin itäinen maakunta ja siten tiedot Suomesta on arkistoitu Ruotsiin. Kauppatilastot Ison vihan vuosien 1713 – 21 jälkeen kertovat kahvin tuonnista Turun kautta Suomeen. Ison vihan aikaan liittyy tarina Ruotsin sankarikuninkaasta ja kahvista. Kaarle XII menestyi taistelussaan Venäjän Pietari Suurta vastaan ensin varsin hyvin. Sotaonni kääntyi kuitenkin Pultavassa 1709, missä Ruotsin armeija nujerrettiin täydellisesti. Ruotsin suurvalta-aika sai lopullisen iskun.

Kaarle XII pakeni Pultavasta sulttaanin suojiin Turkkiin. Siellä hän viipyi useita vuosia ennen paluuta kotimaahan. Viettäessään aikaansa Ottomaanien Turkissa, Kaarle XII oppi juomaan kahvia. Hänen mukanaan kahvikulttuuri tuli ja vakiintui Ruotsiin.

Suomessa kahvin nauttijoita oli 1750 jo useita satoja. He olivat pääasiassa korkeita virkamiehiä, usein Ruotsista, upseereja ja papistoa. Pappiloiden kautta kahvinjuonti levisi sitten kautta maan.

Kahvi valtasi vähin erin Suomea ensin säätyläisten nautintoaineena mutta vähitellen myös rahvaan juomana. Varsinaisen sysäyksen kahvikulttuuri sai kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla. Sen merkittävimpänä edistäjänä voi pitää maahanmuuttajaa, lyypekkiläistä Gustav Pauligia, joka jo 21-vuotiaana tuli Suomeen. Vuonna 1875 Gustav Paulig perusti yhdessä Nicolas Sinebrychoffin kanssa kauppa- ja edustusliikkeen, joka toi kahvia Suomeen. Sen jälkeenhän Paulig on muodostunut suomalaisen kahvikulttuurin kulmakiveksi. Kahvikulttuurin synty ja kehitys Suomessa on siten ollut joko ulkomaalaisten tai maahan muuttaneiden toiminnan tulosta.

Tämän pitkän tarinan lopuksi voinee kertoa muutamia omakohtaisia kokemuksia suomalaisesta kahvikulttuurista. Vielä 1950-luvun alussa kahvi ostettiin usein paahtamattomina papuina, jotka sitten paahdettiin peltisellä ”rännärillä” ja jauhettiin pienellä puisella kahvimyllyllä. Varsinkin kahvimyllyn pyörittäminen oli pienistä pojista hauskaa.

Paulig ja varmasti muutkin paahtimot myivät myös paahdettua kahvia, joka myytiin puolen kilon pusseissa. 1950-luvun alussa Paulig keksi laittaa kahvipakettiin, siihen pieneen suorakaiteen muotoiseen pahvipalaan, jonka avulla paketti suljettiin, autonmerkkien kuvia. Niillä oli oma keräilykirjansa. Itsekin keräsin innokkaasti merkkejä ja liimasin niitä kirjaan. Ei riittänyt, että kokosin kaikki kotoa saadut automerkit ja vaihdoin kansakoulussa kavereiden kanssa niitä, joita oli useampia, vaan kiersin katsomassa naapureiden merkkivarastot viikoittain. Samalla vaihdoin emäntien toiveen mukaan kuvalehdet, koska säästösyistä talot tilasivat eri lehtiä.

Kun etsin tätä aarrevihkoani, kun omat pojat olivat tulleet automerkki-ikään, sitä ei enää löytynyt. Suru oli suuri.

Parhaita nautintohetkiä kahvin kanssa sai kokea heinäpellolla. Kun katsoo vanhoja suomalaisia tai ruotsalaisia filmejä, niissä on usein leppoisa heinänkorjuutunnelma, missä emännät tulevat pelloille kahvipannun ja pullakorin kanssa. Väki kokoontuu yhteiseen kahvihetkeen nauttimaan levosta, kahvista ja yhdessäolosta. Tämä kulttuuri jatkui omankin perheen osalta aina 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen. Kahvi oli mukana termoksessa, mistä äiti kaateli kahvin isälle, itselleen, Ullalle, Kaijalle ja minulle. Joskus mukana oli sukulaisperheitä, Koivuset, Halmiset ja Rikit. Kahvihetket olivat työn juhlaa. Ne ikään kuin palkitsivat seipäälle saadun tai latoon viedyn työn tulokset.   

Niin meillä kuin muuallakin kahvi oli mukana juhlassa ja arjessa. Loppuun voinee kertoa kahviin liittyvän kaskun, joka liittyy entiseen presidenttiimme Urho Kekkoseen. Näin ikääntyessä sen sanoman ymmärtää entistä paremmin. Kekkosella oli tapana kierrellä suksin sekä entisiä lapsuusmaisemiaan Kainuussa että Lapissa. Tällaisella reissullaan hän oli tullut entisen tukimiehensä kotiin kahvivieraaksi. Emäntä oli pannut tietysti parastaan ja pöydässä oli talon paras valkoinen liina. Kuinka ollakaan, presidentiltä oli kaatunut liinalle kahvia, ellei peräti koko kuppi. Kekkonen luonnollisesti pahoitteli kovasti. Emäntä vähätteli tapahtunutta ja sanoi että sattuuhan sitä.

Kävi niin, että myös talon isännältä kaatui kahvia pöydälle, jolloin emännältä pääsi, että ”siinä on toinen tohelo”. Myöhemmin Kekkonen oli lähettänyt talon emännälle paketin, missä oli hieno valkoinen pöytäliina ja saate ”siltä ensimmäiseltä tohelolta”. Joskus sitä samastuu tässä suhteessa niin ensimmäiseen kuin toiseenkin toheloon.