Englantilainen
kirjailija George Orwell oli epäilemättä 1900-luvun nerokkaimpia. Värikkäiden
ja varmasti traumaattisten kokemusten perusteella hän kirjoitti mm. kaksi
kirjaa, joiden vaikutus jäi elämään. Orwellilainen maailma on nykyisin yleiskäsite.
Se tarkoittaa totalitaarista yhteiskuntaa, missä isoveli valvoo yksittäisten
kansalaisten elämää ja yksityisyyttä.
George
Orwellin kuvauksen kohteena oli 1930- ja 1940-lukujen Neuvostoliitto ja Neuvostoliiton
toteuttama kommunistinen valtio. Kirja ”Eläinten vallankumous” on suorasukainen
ja viiltävä analyysi silloisten kommunistivaltioiden todellisuudesta. Aate,
joka nojasi ihmisten tasa-arvoisuuteen, oli johtanut käytännössä etujoukon,
nomenklatuurin diktatuuriin, hirmuvaltaan. Kirjassa sikojen johtamassa
vallassa ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia
kuin muut”. Neuvostoliiton diktatuurissa nomenklatuuri sai kaikki edut
erikoiskauppoineen ja Krimin lomineen. Stalinin hirmuvallassa tämä etuoikeus
oli kuitenkin suhteellista, koska suuri osa vallankumoustovereista ei - eikä
muistakaan eturivin kommunisteista - kuollut ns. luonnollista kuolemaa.
Jos Eläinten
vallankumous oli suorasukainen ja viiltävä analyysi vallitsevasta
todellisuudesta, vuonna 1949 ilmestynyt teos ”Vuosi 1984” oli samasta asiasta
toisenlainen ja paljon hienosyisempi kertomus. Siinä Orwell osoittaa näkijän,
tai tiedostajan, lahjoja, jotka menevät jo nerouden puolelle. Ehkä vuoden 1984
ajatusmaailman oli tarkoitus peilata myös kommunistisen maailman todellisuutta
ja ennustaa siltä pohjalta maailman tulevaisuutta. Kuvauksen tuloksena oli kuitenkin dystopia, epätoivottava yhteiskunta – utopian vastakohta, joka kertoo paljon yleisemmästä todellisuudesta.
Eräät
kommunistiset valtiot, Itä-Saksa ja Neuvostoliitto etunenässä, pyrkivätkin
toteuttamaan kirjan Vuosi 1984 maailmaa käytännössä. Sanottiin, että
Itä-Saksassa joka toinen ihminen vakoili naapuriaan ja raportoi Stasille.
Jättimäinen arkisto oli kömpelö ja tehoton. Sen seurauksena monet tosin
joutuivat syyttömänä kärsimään.
Häkellyttävää
kuitenkin on, että Orwellin dystopia on eräällä lailla toteutumassa mutta ei
kommunistien toimesta vaan markkinatalouden tuloksena. Osasiko George Orwell
nähdä ja tiedostaa tämänkin ilmiön, vai onko kyseessä vain historiallinen sattuma?
Vuoden 1984
teknologinen ihme oli kaukovarjostin,
jolla puolue pystyi seuraamaan ja valvomaan kansalaisiaan kaikissa
rakennetuissa tiloissa. Hämmästyttävällä tavalla olemme siirtyneet teknologisen
kehityksen ansiosta aikaan, missä kaukovarjostimen tapaiset teknologiat ovat
yleisiä ja arkipäivää.
Informaatioteknologian
vallankumous, joka vauhdittui 1970-luvulla, on tuonut käyttöömme lukuisan
määrän teknisiä laitteita, joiden suorituskyky on jatkuvan hämmästelyn kohde.
Mikrosirun kehittämisen jälkeen henkilökohtaisen tietokoneen käyttö ja käyttöön
tulo on ollut lähes jokaiselle arkipäivää. Huimaavin teknologinen kehitys on
tapahtunut puhelimessa, jossa soittaminen ja puhuminen ovat jo sivutoimia, vaikka
vasta olemme tottumassa puhelimen kulkemiseen mukana taskussa tai
käsilaukussa.
Tietokone,
kännykkä, tabletti, maailmanlaajuinen informaatioverkko - ja mitä niitä onkaan
– ovat vain teknisiä apuvälineitä. Todellinen mullistus on tapahtunut
laitteiden ja välineiden sisällä toimivissa systeemeissä, käyttöjärjestelmissä.
Maailmanlaajuinen
tiedonsiirtoverkko, Internet, alkoi tehdä tuloaan 1980-luvun lopulla. Internet-verkon
vaikutuksesta ja sen avulla toiminta- ja toimintatavat ovat parissa
vuosikymmenessä muuttuneet radikaalisti. Voidaan perustellusti sanoa, että informaatioverkon seurauksena on tuotannossa menossa kolmas teollinen vallankumous höyrykoneen keksimisen ja
sähkön käyttöönoton tapaan. Toisaalta, kun 1990-luvun lopulla puhuttiin
informaatiotekniikan vallankumouksesta, nyt voidaan korostaa sen rinnalla yhä
enemmän kommunikaation läpimurtoa.
Uusi
teknologia ja uudet toimintatavat toivat jokaiselle valtavan paljon uusia
mahdollisuuksia. Mielessä välkkyi jopa aivan kuin uudenlaisen vapauden ajan esiinmarssi.
Tietoa oli saatavilla helposti ja rajatta. Yhteydenpito muiden kanssa ei
riippunut enää ajasta eikä paikasta. Jokainen on saavutettavissa.
Miksi sitten
tätä vapaudenaikaa pitäisi verrata Orwellilaiseen maailmaan? Jännittävällä
tavalla radikaalille kehitykselle on aina syntynyt vastavoimia, jotka vievät
kehitystä aivan toiseen suuntaan. Nyt on kehittymässä ja kehittynyt
palveluntuottajien monopolimaailma. Microsoft hallitsee lähes yksinoikeudella
henkilökohtaisten tietokoneiden käyttöjärjestelmiä. Google on vallannut
Internet-hakukoneiden markkinat. Apple johtaa kehitystä älypuhelimissa ja
tableteissa. Ainakin sen tuotteet iPhonen ja iPad ovat jo käsitteitä. Facebook
ja Twitter ovat luoneet ns. sosiaalisen median.
Tässä
kehityksessä on havaittavissa varsin mielenkiintoisia piirteitä. Ensinnäkin
omia markkinoitaan lähes monopoleina hallitsevat yritykset ovat amerikkalaisia
suuryityksiä, joiden ansaintalogiikka on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa
osakkeenomistajilleen. Teknologian kehittäjistä onkin tullut satumaisen
rikkaita.
Tässä ei
sinänsä ole ihmeellistä. Näinhän vapaa markkinatalous on aina toiminut.
Kiinnostavinta lienee se, millä alalla ja millä toimintalogiikalla tämä
business toimii. Kun Nokian lyhytaikaiseksi jäänyt toimitusjohtaja Stephen Elop
puhui Nokian kännyköiden pelastusoperaatiossa ekosysteemistä, joka laitteen
ympärille tuli kehittää, ihmettelin sitä, miten tämä ekologinen,
luonnontieteellinen käsite sopii teknologiabisnekseen. Ekosysteemillähän
kuvataan elävän luonnon järjestelmiä, missä orgaanisen elämän muodot syntyvät,
hankkivat ravintonsa, saavat jälkeläisiä, kasvavat ja kehittyvät. Kysymys on
mm. ravintoketjuista ja ekolokeroista, joihin evoluutio on eri elämänmuodot
sovittanut.
Nyt onkin
niin, että informaatio- ja kommunikaatioteknologian monopoliyhtiöt pyrkivät
sitomaan meidät asiakkaat, käyttäjät luomiinsa ”ekosysteemeihin”. Kun niiden
tarjoamat palvelut ovat tulleet meille jokapäiväisiksi, emme voi emmekä
haluakaan pois meille varatusta ”ravintoketjun” osasta. Ei siinäkään mitään sinänsä pahaa ole.
Ravintoketjuun päätyminen on vapaaehtoista, vaikka kehityksessä mukana olo tekeekin
sen välttämättömäksi tai väistämättömäksi.
Arveluttavaksi
kytkennät tulevat siinä vaiheessa, kun verkossa mukana olo koskee
yksityisyyttämme ja persoonaamme. Jokainen käyntimme, kirjoituksemme, postauksemme,
twiittauksemme, ja mitä niitä onkaan, kirjautuu jonnekin pysyvästi. Teknisesti
meistä, mieltymyksistämme, ajatuksistamme jne. on helppo luoda profiileja,
joita voidaan käyttää mainonnassa tai jossakin muussa tarkoituksessa. Mainonnan
kohteena olon lisäksi isoveli puuttuu asiaan. Kesällä oli järkyttävää kuulla,
kuinka laajasti Yhdysvaltain turvallisuusviranomainen NSA – myös Englannin ja ehkä
Ruotsin – seuraa yksityistä sähköposti- ja puhelinliikennettä. Amerikkalaiset
palveluja tuottavat firmat luovuttavat tietojaan vapaaehtoisesti viranomaisille.
Kiinassa,
missä on jo yli 500 Internetin käyttäjää, yli 2 miljoonaa viranomaista seuraa
nettiliikennettä (AFP – HS, 6.10.2013). Lienee vain aste-ero anglosaksisten
viranomaisvakoilijoiden ja kiinalaisten välillä. Suurvaltojen isotveljet
seuraavat, valvovat ja rankaisevat.
Joku
televisio- ja tietoverkkoguru oli kiteyttänyt uuden ajan seuraavasti: ”Emme
enää katso kuvaruutua vaan kuvaruutu katsoo meitä.” Netin muodostuessa
tärkeimmäksi kuvaruuduksi, kaukovarjostin kulkee siten salkussamme, kainalossamme,
käsilaukussamme, taskussamme.
Orwell on tosiaan nerokkuudessaan yhä mitä ajankohtaisin!
VastaaPoista