Termi globalisaatio syntyi vasta 1990-luvulla.
1990-luvulla alkoi kuitenkin jo globalisaation toinen vaihe. Tavarakauppaa -
globalisaation ensimmäistä vaihetta - maat ja kansat ovat harjoittaneet vuosituhansia.
Toinen vaihe, jota vauhdittaa teknologian kiihkeä edistyminen, merkitsi tiedon
ja tuotannon maantieteellisten esteiden poistumista. Samalla se nosti uudet
mahtitekijät maailmantalouteen.
Nykyinen, todennäköisesti murtumassa
oleva kansainvälinen taloudellinen järjestys, instituutiot ja
käyttäytymisnormit, luotiin heti toisen maailmansodan jälkeen. Uusi järjestys
oli vastaus 1920- ja 1930-luvuilla koetulle epäjärjestykselle ja keskinäiselle
kauppapoliittiselle kamppailulle, joka osaltaan johti maailmansotaan.
Järjestys luotiin Yhdysvaltojen
johdolla. Instituutiot koostuivat kolmesta tärkeimmästä organisaatiosta; Kansainvälisestä
valuuttajärjestö IMF, Maailmanpankki sekä GATT-sopimus. Viimeksi mainittu
edisti vapaakauppaa. GATT-sopimus muutettiin vuonna 1994 Kansainväliseksi
kauppajärjestöksi WTO:ksi.
YK:n toimesta järjestettiin 1990-luvulla
monta mittavaa konferenssia, joissa tarkasteltiin kansainvälisen muutoksen
hallintaa. Yhteinen nimittäjä oli global governance, eli globaali hallinta.
Keskinäisriippuvuus oli päivän sana. Ajateltiin, että yhteistyöllä ja
yhteisillä tavoitteilla päästään kehitystavoitteisiin ja kestävään kehitykseen.
Globalisaatiota edistivät politiikkamuutokset
ja teknologian läpimurrot ja tekniikan häikäisevä kehitys. Informaatio- ja
kommunikaatioteknologia teki parissa vuosikymmenessä koko maailmasta yhteiset
markkinat. Tieto, pääomat ja osaaminen kulkevat nyt valon nopeudella ja
hakeutuvat parhaiten tuottaviin paikkoihin ja kombinaatioihin. Myös
tuotantoketjut muistuttavat verkostoa.
Kaupan ja tuotannon fyysiset rajat
madaltuivat. Myös kauppapoliittiset rajat kaatuivat, kun Kiina, Intia ja monet
muut maat muuttivat talouspolitiikan suuntaa. Neuvostoliitto hajosi ja irtautuneet maat
alkoivat integroitua länteen.
Kiinan talouskasvu hallitsee nyt maailmaa.
Vuosille 2017 – 2019 tehtyjen ennusteiden mukaan Kiinan talouskasvu kattaa 35 %
maailmantalouden kasvusta, Yhdysvaltojen 18 % ja Intian sekä Euro-alueen
kumpikin 8 %. Tämä geopoliittinen muutos on yksi syy muutospaineisiin
länsimaiden sisäpolitiikassa.
Samalla, kun globalisaatio voimistui,
alkoi myös hajaannus. On siirrytty kahdenvälisiin, suppeampia maaryhmiä
koskeviin sopimusneuvotteluihin. Suomen puolesta asiaa hoitaa Euroopan unioni. EU:lla
on kauppapolitiikassa ns. kompetenssi. EU on neuvotellut kahdenväliset
sopimukset mm. Kanadan ja Japanin kanssa. Neuvottelut jatkuvat Etelä-Amerikan
kauppajärjestön Mercosurin kanssa.
Eri maiden sisäpolitiikan muutosta
vauhditti ihmisten kokemus siitä, että globalisaatio on syy heidän
taloudellisiin ongelmiinsa. Tuotanto siirtyy uusiin maihin ja kilpailu
kiristyy. Palkkoja ei sen vuoksi voi nostaa entiseen tahtiin. Varsinkin
teollisuusmaiden matala- ja keskituloisten tulojen kasvu on ollut vähäistä.
Globalisaatiosta tuli syntipukki. Samaan aikaan pääomamarkkinoilla ja yrityksien
korkeassa asemassa olevat voivat kuitenkin nostaa tulojaan reippaasti.
Talous toimii pääomien ehdoilla. Teollisuusmaiden
keski- ja matalatuloisten jääminen ainakin suhteellisesti jälkeen herättää
katkeruutta ja syytöksiä globalisaatiota kohtaan. Huomaamatta jää, että
teknologian kehityksen ja globalisaation ansiota on, että inflaatio on ollut
matala viimeiset parikymmentä vuotta. Saamme kaikki televisiomme aikaisempaa
halvemmalla.
Ihmisten tyytymättömyyden saumaan ovat
iskeneet erilaiset nationalistiset liikkeet ja poliitikot. Yhdysvaltojen
presidentti Donald Trump on huippuesimerkki. Häntä ei kiinnosta
kauppateorioiden lupaama win-win-kehitys. Trump katsoo maailmaa nollasummapelin
lasien läpi. Kun minä voitan, jonkun on hävittävä. Amerikan pitää aina voittaa.
Make America great again. Trumpin YK:ssa syksyllä 2018 pitämässä puheessa
tyrmättiin lähes kaikki monikansalliset yhteistoimintamuodot.
Yhdysvallat on edelleen niin suuri
talous (lähes 20 000 miljardia dollaria), että maan suunnanmuutos heijastuu
jokaiseen muuhun talousyksikköön maailmassa. Luodut instituutiot murtuvat ja
menettävät merkitystään. Mitä tulee tilalle ja mitkä ovat seuraukset? Trumpin
kauden jälkeen – oli se vaikka vain neljä vuotta – paluuta entiseen ei ole.
Amerikkalaiset globaalit yritykset
Google, Microsoft, Facebook, Apple, Amazon jne., hallitsevat tällä hetkellä mielen
maisemaa maailmanlaajuisesti. Yhdysvaltojen panostus vaadittavaan tieteelliseen
tutkimukseen ja tuotekehitykseen on kuitenkin jäämässä jälkeen. Amerikassa panostetaan ennen muuta aseteknologian kehittämiseen ja lääketeollisuuden tutkimukseen. Ehkä niistä saa suurimmat voitot? Kiina ja Intia ovat
nousevia mahteja myös tutkimuksessa ja tuotekehityksessä.
Kiinan on jo saavuttamassa
Yhdysvaltojen käyttämät määrärahat tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Vuonna
2014 Yhdysvaltojen panostus tutkimukseen ja tuotekehitykseen (T&K) oli noin
460 miljardia dollaria, kun vastaava luku Kiinassa oli 375 miljardia (Ks. kuvio)[1].
USA on vielä edellä, mutta olennaista on nopeus, millä Kiina nousee.
Vuosituhannen alussa Kiinan panostus T&K-menoihin oli vain muutamia
miljardeja dollareita.
Kiinassa yli 2 miljoonaa nuorta
opiskelee teknisiä tieteitä eikä ole oletettavaa, että he jäisivät työttömiksi.
2020-luvulla Kiina ohittanee USA:n innovaatioissa ja teknisten tieteiden
kehitystyössä. Samalla Washingtonin konsensuksen sijaan aletaan puhua Pekingin
konsensuksesta. Kiinan noudattama
talouspolitiikka saa seuraajia länsimaiden sijasta. Mahtimaiden asemat
vaihtuvat. Edessä on Aasian vuosisata.
Kuvio: Patentit ja T&K panostukset suurissa maissa
[1] Johannes
Eugster, Giang Ho, Florence Jaumotte, and Roberto Piazza: How Knowledge
Spreads, Finance and Development, September 2018, IMF
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti