Varhaiset maahanmuuttajat Suomeen hylkeen, hirven ja hauen perässä

Suomalaiset kokivat järkytyksen, kun vuoden 2015 lopulla maahan vyöryi länsirajan yli 32 000 pakolaista tai maahanmuuttajaa. Kun länsivirtaus hiljeni, laiton rajanylitys jatkui pohjoisella itärajalla. Syntyi kauhukuvia hillitsemättömästä kansainvaelluksesta Suomeen.

Ilmiö kuuluu uusimpaan kansainvaellusten aaltoon, joka koettelee nyt eri maiden instituutioiden ja poliittisten järjestelmien kestävyyttä niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Aasiassakin. Ilmiö ei ole uusi, vaan itse asiassa ikiaikainen. Näin nykyihminen ja myös eräät sitä edeltäneet hominidit asuttivat maapallon. Myös Suomi on maahanmuuttajien varhain asuttama maa.

Suomalaisten esi-isät eivät maapallon asutushistorian mielessä ole kuitenkaan poikkeuksellisen varhaisia maahanmuuttajia. Tämä johtuu tietysti siitä, että Euroopan pohjoiset vyöhykkeet olivat jääkausiaikakaudella aika ajoin paksun jääkuoren peitossa. Viimeinen jääkausi alkoi vetäytyä näiltä leveysasteilta 13 000 vuotta sitten. Suomen alue oli lopulta vapaa mannerjäästä noin 10 500 vuotta sitten.

Mannerjään aikana ei täällä voinut olla pysyvää asutusta. Edelleen kiistellään siitä, asuiko näillä leveysasteilla ihmislajin edustajia jääkausien lämpöjaksojen aikoina, jolloin jää suli ja josta asiasta Karijoen Susiluola voisi antaa viitteitä. Eräiden arvioiden mukaan siellä olisi voinut elää noin 70 000 vuotta sitten neandertalin ihmisiä. Asia on kiistanalainen.

Nykyihminen, joka vaelsi Eurooppaan noin 35 – 40 000 vuotta sitten, levittäytyi pohjoiseen mannerjään vetäytymisen myötä. Väestöä houkutteli jään alta paljastuneella maalla ja syntyneellä ruohoaavikolla ruokailleet mammutit. Suomestakin on löytynyt fossiilisia mammutin luita, mutta täällä ne vaelsivat jääkauden lämpöjaksojen aikoina.

Ihmisiä houkutti jäästä paljastuneille alueille siis ravinto. Uudet, kasvillisuuden peittämät maa-alueet ja vapautuneet vesistöt tarjosivat monia mahdollisuuksia tulla toimeen, vaikka olosuhteet olivatkin monella tavalla karut. Voi kai yksinkertaistaen sanoa, että Suomeen ensimmäisiä ihmisiä houkuttivat kolmen h:n, eli hylkeiden, hirvien ja haukien, tarjoamat elinmahdollisuudet.

Asuttamista voi tarkastella esimerkkinä synnyinseutuni jääkauden jälkeinen kehitys (Museo24, Jämsä). Ajankohdalla noin 11 200 vuotta sitten mannerjää oli jo vetäytynyt Jämsän seudulta. Lyhyt ja tilapäinen kylmempi ajanjakso mannerjään sulamisvaiheessa oli saanut aikaan ns. Sisä-Suomen reunamuodostuman mannerjään eteen. Reunamuodostuma kulkee Jämsän seudulla Hallista Jämsänkoskelle ja Saakoskelle. Hallin lentokentän alue ja Jämsänkosken keskustan lounaispuolella oleva laaja kangasalue, mm. Kollinkangas, ovat mannerjään reunan eteen kasautuneita, jäätikköjokien kerrostamia, hiekkaisia deltoja. Tuolloin Jämsän seutu oli suureksi osaksi Itämeren Yoldiameri-vaiheen pinnan alla, vain korkeimpien mäkien laet muodostivat alueelle saaristoa. Tässä vaiheessa Suomessa ei vielä ollut asutusta. Lähin vakiintunut asutus oli Etelä-Viron ja Äänisjärven kaakkoisosan tasalla, pohjoisessa taas Ruijan rannikolla.

Jämsän Patajoelta, Hietamäestä, tunnetaan asuinpaikka, jonka ajoitus on noin 9 300 vuoden takaiseen aikaan. Se on löytynyt parimetrisen maakerroksen alta, hiekkakuopan leikkauksesta.

Paikan jäänteiden tutkimuksissa löytyi kvartsi-iskoksia sekä palanutta luuta. Luista on tunnistettu mm. hirvi, majava, kettu sekä hauki ja särkikaloja. Selvästi merellisiä lajeja ei ole, vaikka paikka sijaitsikin asutusvaiheessa Itämeren altaan rannalla. Meri ulottui luoteeseen vuonomaisen lahden kautta nykyiseen Pohjanlahteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luujänteet kertovat siitä, mitkä saaliseläimet olivat vetäneet väkeä juuri merestä kohoaville rannoille, myös nykyisen Jämsänniemen seudulle. Jämsänniemen ylänkö oli tuossa vaiheessa saari. Olisi voinut kuvitella, että jäänteistä olisi löytynyt myös hylkeiden luulöydöksiä.

Luulöydökset kertovatkin, että hirvi on ollut yksi keskisimmistä riistaeläimistä. Saadaanhan siitä kerralla muihin metsän riistaeläimiin verrattuna paljon ravinnoksi kelpaavaa.

 

Hirven merkitys näkyy myös arkeologissa jäänteissä. Yksi taidokkaimmista löydöksistä esittää hirven päätä. Hirviaihe löytyy useammastakin arkeologisesta löydöksestä. Huittisten hirvenpää, jonka arvioidaan olevan noin 7000 vuoden takaa, sai kunnian olla mallina vuonna 1964 postimerkissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hirviaihe näkyy myös lukuisissa kalliomaaluksissa. Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat Etelä-Savossa Yöveden rannalla Ristiinassa sijaitseva esihistoriallinen kalliomaalauskokonaisuus. Maalaukset kuuluvat Suomen ja Fennoskandinavian suurimpiin. Astuvansalmen maalauksissa on kuvattu ihmisiä, hirviä ja veneitä.

Suomeen sijoittuneet metsästäjät pyydystivät tietysti myös muita riistaeläimiä kuin hirviä ja hylkeitä sekä muita kaloja kuin haukia. Hauen keskeinen rooli ravintona näkyy kuitenkin paikannimissä. Suomessa on luultavasti kymmenittäin eri kokoisia hauen mukaan nimettyjä järviä tai vesistöjä. Tunnettuja paikkakuntia ovat mm. Haukivesi, Haukivuori ja Haukipudas. Eero Kiviniemen tutkimuksen mukaan (1990: 184, 187-188) Haukivesi tai -järvi on kuudenneksitoista yleisin järven nimi. Lampien nimissä Haukilampi oli kolmanneksi yleisin. Niiden lisäksihän paikannimistä löytyy useita Haukilahtia.

Haukea yleisempi kalalta saatu vesistön nimi oli kuitenkin ahvenella. Ehkä hauki voidaan kuitenkin nostaa omaan kategoriaansa jo sen vuoksi, että Kalevalassa kantele rakennettiin hauen leukaluusta. Hauen symboli- ja kulttuuriarvo on näin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisvuonna siis mittaamaton.

 

TAIDETEOS Matti Visanti: Soitto suuri hauenluinen 1937, Kalevalan kuvitusta, 40. runon loppuvinjetti, kivipiirros 3 x 13,5 cm, Ateneumin taidemuseo, kuva: Kuvataiteen keskusarkisto / Henri Tuomi